Tänäkin syksynä moni nuori aikuinen alkaa viettää välivuotta. Joillekin se on ensimmäinen, toisille kuka tietää kuinka mones.
Nuoret itse vaikuttavat pitävän välivuosia positiivisena asiana, mikäli päätös opinnottomasta vuodesta on oma. Jos kouluun ei pääse, vaikka haluaisikin, alkaa ajatus välivuodesta kuitenkin ahdistaa.
Ahdistusta ei ainakaan helpota se, että julkisessa keskustelussa esimerkiksi monet poliitikot demonisoivat välivuosia jatkuvasti. He haluavat esittää välivuodet mahdollisimman huonossa valossa, jotta nuoret eivät niitä viettäisi.
Tiesin jo abivuoden alussa, etten jaksaisi ylioppilaskirjoitusten ohessa lukea pääsykokeisiin tarpeeksi. Tuolloin pari vuotta sitten osa tutuistani suhtautui tulevaan välivuoteeni hyvin skeptisesti.
”Yksi välivuosi muuttuu helposti kymmeneksi”, eräs opettajani varoitteli.
No, ei muuttunut. Ja hyvin harvalla muuttuukaan.
Poliitikkojen ja opettajien huoli välivuosien yleistymisestä ja niiden kasaantumisesta on toki osin perusteltua. Kun nuorten valmistuminen siirtyy myöhemmäksi, siirtyy myös heidän työelämänsä aloitus. Heistä ei tule yhteiskunnan tuottavia jäseniä niin nopeasti kuin monet haluaisivat.
Korkeakoulupaikkoja on kuitenkin joka vuosi huomattavasti vähemmän kuin niihin on hakijoita. Opetushallituksen tietojen mukaan tämän vuoden kevään yhteishaussa korkeakouluihin oli lähes 153 000 hakijaa. Koulupaikan sai kuitenkin vain runsaat 47 000 ihmistä, eli vajaa kolmannes.
Koulutuspaikkojen vähäisyydestäkin käy ilmi, ettei yhteiskunta sorru, vaikka osa nuorista haluaakin matkustella ja tehdä töitä vuoden tai pari ennen opintojen jatkamista. Heidän opiskelupaikoilleen on kyllä ottajia, ja moni jää vielä ilmankin.
Todennäköisesti välivuosien demonisointi lisää ahdistusta eniten silloin, kun opinnoton vuosi ei ole nuoren oma valinta. Ahdistus taas pahimmassa tapauksessa vain heikentää hakumotivaatiota tai jopa johtaa epämieluisen opiskelupaikan vastaanottamiseen.
Olisikin hienoa, jos sekä päättäjät että nuorten läheiset ymmärtäisivät kannustamisen ja motivaation tukemisen merkityksen. Ne auttavat välivuotta viettävää huomattavasti enemmän kuin epämääräisellä tulevaisuudella pelotteleminen.
Minulle välivuoden sallima tuumaustauko oli enemmän kuin tervetullut. Kun sain viettää yhden vuoden ilman opintoja, sisäinen perfektionistini sai hieman hengähtää. Uskon myös, että välivuosi teki ihmeitä opiskelumotivaatiolleni yliopistossa.
Välivuosien viettäminen ei tietenkään ole paras tai mieluisin ratkaisu kaikille. Useimmat kuitenkin saavat niistä paljon irti: rahaa opiskeluvuosille, avartavia kokemuksia tai uusia tuttavuuksia. Siksi välivuodet ovat usein myös tarpeellisia, eivät missään nimessä hukkaan heitettyjä.
Opintojen jälkeen arki täyttyy työstä. Työelämä taas muuttuu koko ajan hektisemmäksi lähes joka alalla, ja vapaa-ajallakin työasioista on vaikea irrottautua. Ensimmäistä, toista tai kolmatta välivuotta viettävien kannattaisikin muistaa, että siihen työelämän oravanpyörään kyllä ehtii muutaman vuoden myöhemminkin.