Runoilija Kalevi Seilonen on sanonut, että vallitsevuudet ovat eräs vallan laji. Hän on sanonut myös: ”Ihmiset eivät suostu katsomaan tulevaisuutta vaan antavat katseensa viipyä peruutuspeilissä. Tästä syystä melkein jokainen ihminen on kehityksen vastustaja.”
Kaikki se, mikä on ympärillämme ja ohjaa tekojamme ja käyttäytymistämme, on vallitsevuutta. Se on jotain meille itsestään selvää, koska me olemme kasvaneet yhtaikaa oman aikamme vallitsevuuksien kanssa.
Tottumuksemme ovat erilaisten kehityslinjojen seurausta ja harvoin minkään ennalta arvioidun tai suunnitellun tulosta. Meitä aikaisemmin eläneet sukupolvet kokisivat tapamme ja arvomaailmamme yhtä oudoiksi kuin me koemme heidän elämäntapansa, jota pidämme tämän ajan silmin nähtynä kehittymättömänä ja ikävänä.
Vallanpitäjille olisi edullista, että vallitsevuudet säilyisivät. Jo senkin takia on välttämätöntä, että maailma muuttuu. Edes vallanpitäjillä ei ole keinoa vallitsevuuksien säilyttämiseen, sillä paine muutokseen on liian voimakas.
Maailman muuttumista on vaikea huomata, koska se tapahtuu tässä ja nyt. Kehitys ei pysähdy kuten aikakaan ei pysähdy. Kehitys on evoluutiota, joka maailmassa on käynnissä joka hetki.
Se, että muutosta vastustetaan, ei estä sen tapahtumista. Monet keksinnöt ovat aluksi herättäneet kiihkeää vastarintaa, mutta muuttuneet pian osaksi jokapäiväistä elämää.
Autoja on niiden alkuvuosina vastustettu mm. niiden meluisuuden ja vaarallisuuden takia. Vastustajat olivat oikeassa, sillä autot ovat vahingollisia monessa mielessä. Silti ne kuuluvat nykyaikaan erottamattomasti, eikä niiden vastustaminen ole estänyt niiden voittokulkua mitenkään.
Autot ovat vaikuttaneet elämäämme tavoilla, joita ei aina tule ajatelleeksikaan. Esimerkiksi kaupunkirakenteen hajoaminen on autoistumisen seurausta. Suomessa se näkyy kaupunkien keskustojen tyhjenemisenä ja laitamien täyttymisenä kauppaketjujen ostosparatiiseista.
Kehitys tapahtuu samalla logiikalla muillakin elämänalueilla. Tietokoneet eivät ole pelkästään siunaukseksi, mutta on selvää, että ihmiskunta ei tule koskaan enää palaamaan tietokoneettomaan aikaan.
Paluuta ei ole myöskään aikaan, jolloin valtiot käpertyivät tiukasti omien rajojensa sisään ja sotien tärkeimpänä syynä olivat maiden väliset rajat.
Göran Schildt on teoksessaan Odysseuksen vanavedessä (1951) kuvannut, miten matkusteltaessa Euroopassa 1950-luvun alussa koko ilmapiiri muuttui samassa hetkessä, kun siirryttiin rajan yli toiseen valtioon. Ranska, Italia ja Kreikka olivat olemukseltaan ja hengeltään täysin erilaisia. Niiden asukkaat olivat leimallisesti ranskalaisia, italialaisia ja kreikkalaisia, eivät eurooppalaisia, eivätkä edes eteläeurooppalaisia. Rajat eivät olleet vain symbolisia, vaan konkreettisestikin ihmisiä erottavia muureja.
Nykyisin maiden väliset erot ovat käytännössä kadonneet. Kaikkialla soivat samat hitit, nuoriso pukeutuu samalla tavoin eikä elintasossakaan ole merkittäviä eroja.
Kun kehitys parissa sukupolvessa on ollut näin ripeää, se tuskin jatkossakaan kääntyy kulkemaan taaksepäin. EU:n valtioiden päämiesten Rooman julistuksessa 25.3.2017 tavoitteeksi asetettiin vauras Eurooppa, jossa kansalaiset voivat liikkua vapaasti ja joka edistää kestävää kasvua. Tämän vision perusteella paluu Göran Schildtin hahmottamaan Eurooppaan ihmiset kansallisvaltioihin erottelevine muureineen on yhtä kaukainen ajatus kuin paluu elämään ilman autoja ja tietokoneita.