On meillä ollut kesä, aloitetaan keskustelu tänä syksynä. Kyllä, kesä jos toinenkin. Ensimmäisenä satoi lähes jatkuvasti vettä. Toisena oli helle eikä satanut. Kumpikaan ei ole normaali kesä näillä korkeuksilla. Oikeasti kukaan ei puhunut siitä mistä olisi pitänyt. Puhuttiin säästä, kukaan ei maininnut sanaa ilmastonmuutos.
Korjaan edellisen. Asiasta on puhunut Greta Thurnberg. Hän on 15-vuotias ruotsalaistyttö, joka meni koululakkoon 9.9. eli Ruotsin vaaleihin asti herättääkseen ihmiset huomaamaan, missä mennään. ”Jos ilmastonmuutos otettaisiin vakavasti, siitä puhuttaisiin jatkuvasti ja joka paikassa,” hän sanoo.
Miksi näin ei sitten tehdä? Ehkä siihen ei löydy kanttia. On tajuttu, että tämä on jo totta ja ollaan liian kauhuissaan mielen kysyessä mitä nyt. Tai sitten ei tajuta. En tiedä. Näin on joka tapauksessa jo käynyt. Nyt jokaisen pitää miettiä mitä tehdä, ettei käy vielä enemmän.
Yleensä taivastellaan sitä, mitä nyt yksittäinen ihminen voi tehdä. Yksittäinen ihminen voi tehdä paljon. Yksittäinen ihminen voi päättää paljonko kuluttaa ja ostaa vain sen mitä kuluttaa. Ja jos kuluttaa liikaa, päättää ettei enää tee näin. Ei osta asioita ja tavaroita, joille ei sitten loppujen lopuksi ole mitään käyttöä. Jos nyt jotakin on aivan pakko ostaa, ostaa mieluummin palveluita kuin tavaroita. Ja niissäkin on mistä valita se vihrein eli vähiten ympäristöä rasittava vaihtoehto.
Yksittäinen ihminen voi katsoa että ostamansa ruoka tulee syötyä, eikä kanna siitä roskiin 25 kiloa/henkilö kuten nykyään tapahtuu. 25 kiloa, kuulostaako vähältä? Nelihenkisessä perheessä se on 100 kiloa. Maailmanlaajuisesti hukkaan heitetyn ruuan määrä on 1300 miljoonaa tonnia. Paljonko se on? Minä en ainakaan tiedä. Onneksi kerrotaan, että sillä ruokkisi kaksi miljardia ihmistä. Nähtävästi se on jo aika paljon. Ykisttäinen ihminen voi tehdä ruokaa sen määrään, joka tulee syötyä. Jatkaa ylijäänyttä seuraavana päivänä jollakin muulla, jotta se tulee käytettyä. Pakastaa. Ei anna ruuan vanheta. Katsoo päiväykset; katsoo, haistaa ja maistaa. Aistinvaraisesti tietää kyllä, mikä on vielä käyttökelpoista.
Yksttäinen ihminen voi kierrättää. Niin tuottamansa jätteet kuin käyttämättä jääneet tavarat. Onneksi tästä on jo tullut arkipäivää aina vain suuremmalle osalle ihmisistä. Jokaisessa kylässä on kirpputori, eikä sieltä ostaminen ole enää häpeän paikka. Sen sijaan se on merkki fiksuudesta ja ympäristötietoisuudesta, jolla säästetään sekä rahaa että ympäristöä.
Tarpeeksi monesta yksittäisestä ihmisestä kasvaa iso joukko. Yhtäkään – niin isoa kuin pientä –yritystä ei ole olemassa, jos kukaan ei käytä sen tuotantoa. On olemassa teorioita, kuinka tarjonta lisää kysyntää, mutta tämäkin päätös on loppujen lopuksi yksittäisen ihmisen käsissä.
Entä itku kansantalouden perään? Lähteekö ”Suomi nousuun”? Täytyy ymmärtää, että ilmastonmuutos on globaali ilmiö, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun laitetaan vastakkain Suomen tai minkä tahansa maan bruttokansantuote ja asumiskelpoinen planeetta (lue: meidän ikioma maapallomme) valinta on jokaiselle yksinkertaisen selvä.