Lapsena emme koskaan saaneet uida kotini järven rannassa. Järvi oli saastunut.
Yläjuoksun tehdaspaikkakunta laski jätteensä jokeen, joka kilometrien matkalla kiidätti kolibakteerit pikkukylämme järveen. Maisema oli kaunis, mutta pinnan alla oli sitä ihtiään. Kukaan ei ollut vielä kuullut vesivastuullisuudesta, mikä tarkoittaa veden kestävän käytön edistämistä ja kehittämistä.
Onneksi idästä laskeva joki kotimme vieressä oli puhdas. Viimeistään vapulta aloitettiin uimakausi. Koskessa vuolaana virtaava vesi oli kylmää kuin jää. Kesällä tyyntyneessä suvannossa vesipalloiltiin ja suppailtiin rakentamillamme lautoilla. On rikkaus, että meillä Suomessa riittää vettä jopa leikkimiseen. On aavikkomaisia maita, joissa suuri edistys on kaivaa syvä kaivo, jonka pohjan niukkaa peittymistä kuraisella (juoma)vedellä tervehditään riemulla.
Suomen YK-liiton mukaan kaikkiaan 750 miljoonaa ihmistä sinnittelee niukalla vesimäärällä. Arvioidaan, että lähivuosina jopa kaksi kolmasosaa (noin 5 miljardia) maailman väestöstä kärsii vesipulasta aika ajoin - osa lähes kaiken aikaa.
Puhdas vesi julistettiin ihmisoikeudeksi 2010. Juomakelpoinen vesi onkin haaste eri puolilla maapalloa. Vesivarannot niukentuvat entisestään saastumisen ja ilmastonmuutoksen vuoksi. Veden kulutus on useilla alueilla suurempi kuin veden luonnollinen kierto. Vesi tulee yhä arvokkaammaksi - jopa syyksi sotaan.
Vanhan sanonnan mukaan metsät ovat vihreää kultaa. Myös puhdas vesi on kultaa, lainehtivaa arvoa. Tärkeitä pohjavesialueita on merkitty. Niiden puhtautta vaalitaan. Pintavesivarantomme tuhansissa järvissämme on suuri. Järviemme kunto vaihtelee. Teollisuuden sijoittamista vesistöjen lähelle on harkittava, jopa varottava. Luonnon kestokyky on rajallinen. Kainuussa Talvivaaran/Terrafamen päästöt ovat romahduttaneet lähijärvien ekologian. Pohjat ovat liki kuolleet. Myös muualla maailmassa on sama ongelma. Saastunut vesi ei pysy lähijärvissä vaan virtaa matkaansa eteenpäin.
Vesivarannoista huolehtiminen on tulevien sukupolvien arvostamista. Puhdas vesi on resurssi.
Melon kotijärvellä vuosikymmeniä myöhemmin. Rantalinjan ja peltojen välissä on asianmukainen turvakaistale. Lisäksi on pitkälti mesiangervoa kukkivaa vesijättömaata. Järven pinta on samettia kajakkini lipuessa. Rantapenkoilla saniaiset ja sarat heijastuvat vedestä. Vesiruttoa ei näy. Eloperäinen aines on maatunut vuosia sitten. Kuitenkin vanhat raskasmetallijäämät ja muut epäorgaaniset ainekset makaavat yhä järven pohjassa. Vielä parin tuhannen vuoden kuluttua tulevaisuuden geologit surkuttelevat myrkyllistä 1900-luvun lopun sedimenttiraitaa entisen järvenpohjan kairausnäytteessä.
Valkeat lumpeet ovat palanneet. Onkohan uusi sedimenttikerros jo riittävän paksu erottamaan niiden juuret raskasmetalleista? Kerran saastunutta järveä on liki mahdoton palauttaa ennalleen. Onneksi vesistöön päätyneet saasteet eivät olleet radioaktiivisia. En silti syö kalaa tästä järvestä. Eikä vettä juoda edes keitettynä.