Petetyt lupaukset ovat eräs ikävimmistä asioista elämässä.
Ammattikorkeakoulujen kohtalosta on taitettu peistä julkisuudessa viime viikot. Kuinka paljon koulutusta on syytä tarjota? Missä koulutusta tarjotaan? Mitä koulutusta tarjotaan? Maakuntien ammattikorkeakoulut ovat kavahtaneet takajaloilleen: meiltä ei koulutuspaikkoja oteta.
Jospa koulutus vihdoin virtaviivaistetaan vastaamaan tarpeita, sanon petettyjen ikäluokan edustajana.
Tulee mieleen 90-puolivälin jälkeinen aika Oulun yliopiston luentosaleissa ja kuppiloissa. Tungosta riitti, sillä valtiovalta lisäsi äkisti aloituspaikkojen määrää. Esimerkiksi historian laitokselle otettiin sisään entisen 25 opiskelijan sijaan 45 opiskelijaa. Sama suuntaus oli humanistisessa tiedekunnassa muissakin pääaineissa.
Luentosaleihin sopi ja ääni kantoi. Gradu-vaiheessa apua sai, jos osasi pyytää. Vuosien varrella kävi silti yhä selvemmäksi, että opiskelijoita oli suhteettoman paljon suhteessa opetushenkilökunnan määrään.
Minulle ei ole tähän päivään mennessä selvinnyt, millaisiin laskelmiin historian laitoksen aloituspaikkojen määrän raju lisääminen perustui 90-luvun puolivälissä.
Ei ainakaan työelämän tarpeisiin.
Olipa historian opettajan paikka auki missä takahikiässä tahansa, niin aina virkaa hakee vähintään kymmeniä maistereita ja jokunen tohtori. Opiskeluaikana osa vaihtoi pääainetta ja osa suuntasi uransa muualle. Jotkut punnersivat perään toisen akateemisen tutkinnon, kun kyllästyivät kyttäämään apurahoja ja kiertämään akateemisena pätkätyöläisenä projektityöstä toiseen. Osa ajautui hanttihommiin ja kortistotieteen maistereiksi.
Kaikki tämä siksi, että jossain opetusministeriön kammiossa syttyi lamppu, että maistereita oli saatava lisää, paljon lisää.
Edelleen tietyille humanistisille-, kulttuurialoille, media-alalle ja osin kaupallisellekin puolelle koulutetaan liikaa väkeä. Yliopistojen lisäksi korkeamman asteen opetusta tarjoavat ammattikorkeakoulut, joiden aloituspaikkamääriä ollaan tarkastelemassa uusiksi.
Hurraa. Vihdoinkin.
Jospa aloituspaikkojen määrä viimein saataisiin vastaamaan työelämän näköpiirissä olevia tarpeita. Parempi tuottaa nuorelle pettymys pääsykokeissa kuin saatella tuore maisteri viiden vuoden kuluttua suoraan kortistoon. Parempi täystyöllistetty lääkäri kuin työtön maisteri.
Menneinä vuosikymmeninä korkeakoulutus oli lupaus haasteellisesta työstä ja kohtuullisen varmasta leivästä. Jos tämä lupaus rikotaan, ollaan yhteiskunnassa joron jäljillä. Turhautunut keskiluokka on räjähdysherkkää poliittista polttoainetta.