Hellä kosketus on tärkeää. Se on niin tärkeää, että kehostamme on löydetty sen tunnistamiseen omat hermosäikeensä. Niiden ainoana tehtävänä on välittää aivoille tietoa juuri hellästä kosketuksesta, ”paijauksesta”. Aivoissa se taas käsitellään muista tuntoaistimuksista poikkeavalla alueella, insulassa, tunnealueella.
Tämän tietää aihetta tutkinut Turun yliopiston apulaisprofessori Lauri Nummenmaa. Ihan kaikkea hänkään ei kuitenkaan tiedä. ”Koskettaminen on tosi hyödyllistä.” Totta. ”Se ei maksa mitään.” Tämä taas ei pidä paikkaansa.
Nykyihminen on nimittäin alkanut maksaa kosketuksesta. On olemassa ammattiryhmä, läheisyysterapeutit, joiden tehtävänä on vain ja ainoastaan koskettaa ihmistä. Kyseisessä palvelussa ei ole kyse hieronnasta tai muusta perinteisestä hyvinvointipalvelusta. Läheisyysterapeutin tehtävänä on ottaa asiakas lähelleen ja koskettaa häntä hänen haluamallaan tavalla. Kosketuksesta ovat valmiita maksamaan he, jotka kokevat jäävänsä muuten ilman läheisyyttä. Näin tekevät myös he, jotka ovat jääneet lapsuudessaan siitä paitsi, eivätkä aikuisina osaa luonnollisesti olla toisen lähellä saatikka koskettaa toista ihmistä.
Tämä taas tuskin hämmästyttää suomalaista kosketuskulttuuria tutkinutta Taina Kinnusta. Hänen mukaansa kosketuksen puute on suomalainen kansantauti, jota ei oteta vakavasti. Vahvat yksin, heikot sylityksin -kirjaansa varten hän on kerännyt eri ikäisten ihmisten kosketuskokemuksia ja tietää sen pohjalta, että Suomessa vallitsee krooninen läheisyyden kaipuu. Se voi vaivata ketä tahansa: yksinasuvia, leskiä, vanhuksia. On olemassa myös perheitä, joissa toista ei osata koskettaa, pitää hyvänä.
Kosketuksen puute voi johtaa niin henkiseen kuin fyysiseenkin kipuun ja masennukseen; se voi tehdä ihmisestä jopa väkivaltaisen tai johtaa päihdeongelmiin. Kosketus puolestaan vapauttaa kehossamme oksitosiinia, mielihyvähormonia, joka lievittää stressiä ja kipua, alentaa verenpainetta ja vahvistaa vastustuskykyä. Se jopa edistää lapsen kasvua. Hyväksyvä kosketus opettaa lapsen luottamaan itseensä ja toisiin. Halaus vahvistaa myös aikuisen itsetuntoa: antaa uskoa, että olen hyvä ja kelpaan. Vanhuksilla kosketus vähentää masennusta, ahdistusta ja harhaisuutta. Aivan yksinkertaisesti: kosketuksen puute sairastuttaa, kosketus parantaa ihmisen. Pelkkä velvollisuushalaus ei kuitenkaan toimi, sillä ihminen tunnistaa saman tien, missä tarkoituksessa toinen koskettaa. Parhaassa kosketuksessa on aina mukana välittämistä, empatiaa ja hellyyttä.
Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki eivät tahdo tulla kosketuksi. Osa meistä karttaa läheisyyttä ja jokaisella on oikeus pysyä koskemattomana. Ihminen karttaa kosketusta usein myös teini-iässä hakiessaan omia rajojaan. Jokaisen tulee saada piirtää ja pitää omat rajansa.
Läheisyys ja ihmiskäden kosketus ovat korvaamattomia. Juuri tämän vuoksi vastasyntynyttä ei enää kapaloida, vaan heti ensipesun jälkeen hänet laitetaan äitinsä tai isänsä kanssa paidan alle paljaaseen ihokosketukseen. Muistisairas on voinut unohtaa puhutut sanat, mutta kosketuksen hän tuntee ja se saa hänet ääntelemään mielihyvästä. Kosketus on ihmisen ensimmäinen ja viimeinen kieli.
Siispä kehotan. Mitäpä jos seuraavan kerran tavatessasi ihmisen, jonka tunnet hyvin ja johon voit luottaa, kättelyn sijaan halaat. Avaat kätesi täysin auki ja päästät tuon toisen niin lähelle kuin mahdollista. Pysähdyt, et pidä kiirettä. Paitsi että pidät kätesi, pidät myös mielesi ja sydämesi auki. Vahvasti uskon, että kehoosi laskeutuu rauha ja sinun on hyvä olla.