Toukokuussa 2017 Kuusamossa kirjattiin 15 300 yöpymistä, joista suomalaisille 13 300 ja ulkomaalaisille matkailijoille 2 000 yötä. Edellisvuoden toukokuuhun verrattuna kotimaisten matkailijoiden määrä kasvoi 8,3 prosenttia, kun ulkomaalaisten matkailijoiden määrä väheni 23,5 prosenttia.
Yhteensä yöpymiset lisääntyivät 2,6 prosenttia viime vuoden toukokuusta. Koko maan osalta yöpymiset kasvoivat viime vuoden toukukuuhun verrattuna 5,8 prosenttia. Valtakunnallisesti katsottuna myös ulkomaalaisten matkailijoiden määrä kasvoi, yhteensä noin 11,7 prosenttia.
Eniten ulkomaalaisten yöpymisiä kirjattiin Kuusamossa venäläisille: 1 100 yötä. Kaikista toukokuun ulkomaalaisista matkailijoista venäläisiä olikin yli 50 prosenttia.
Finavian liikennetilastojen mukaan kesäkuu oli rauhallinen Kuusamon lentokentällä. Lentomatkustajia saapui Kuusamoon yhteensä 2 661, joka on reilun prosenttiyksikön vähäisempi määrä, kuin vuosi sitten kesäkuussa.
Kun tarkastellaan Kuusamon matkailun koko vuotta 2017, tammi-kesäkuussa lentomatkustajien määrä on kasvanut selvästi, tarkalleen 10,2 prosenttia. Samaan aikaan lentomatkustajien määrä koko maassa laski 7,9 prosenttia.