Nyt alkaneella viikolla luodaan unohtumattomia muistoja. Niitä liittyy meillä kaikilla koulun aloittamiseen. Ennen ensimmäistä koulupäivääni jännitin kovasti. Toivoin, että luokallani olisi edes muutamia tuttuja kasvoja. Keväällä järjestettynä kouluuntutustumispäivänä minulla oli ylläni uudet siniset farkut ja olin saanut upouuden vaaleanpunaisen Nasu-repun. Jalassani olivat lenkkarit. Kokoonnuimme alakoulun sisäpihalle, jossa oli suuri määrä oppilaita - niin uusia kuin entisiäkin. Opettajilla oli suuret kyltit, joissa luki kunkin luokan tunnus. Minun luokkani tunnusta, 1c:tä piteli kädessään jokin aika sitten valitettavasti edesmennyt Irene Sirkka. Muistan yhä hänen äidillisen äänensä ja jopa tuoksunsa. Luokassa opettaja kirjoitti kaikkien luokkamme oppilaiden nimet taululle ja ympyröi sieltä yhden vuoronperään. Teimme omat nallenimikyltit ja vilkuilimme kiinnostuneina toisiamme.
Isäni joutui aluksi kulkemaan koulussa mukanani kaksi viikkoa. Olin erityisen arka ekaluokkalainen. Pelkäsin koulun ovien pamahduksia ja välitunneille en millään olisi uskaltanut mennä yksin. Ulko-ovista kulkiessani pelkäsin litistyväni isompien oppilaiden tai ovien väliin. Koulun piha taas tuntui jättimäiseltä ja ihmisten paljous oli pelottavaa.
Onnekseni samaisella luokalla oli myös paras ystäväni, sekä muita hyviä lapsuuden tuttujani. He loivat omalta osaltaan merkittävää turvallisuuden tunnetta. Aikuisten on varmasti vaikeaa ymmärtää, kuinka jännittävä ja uusi tilanne, koulun aloitus voikaan olla lapselle. Lapsi näkee ja kokee asiat aivan eri tavalla kuin aikuinen. Aikuisen, etenkin ekaluokkalaisen vanhemman olisi hyvä käyttää hetki ja muistella millaista oli aloittaa oma koulunkäynti. Jokainen koulupäivä, koulumatka, oppitunti ja välitunti on erilainen. Ne pitävät sisällään uusia, pelottaviakin kokemuksia. Aikuisten kannattaa olla uteliaita ja kysellä lapselta koulupäivän kulusta. Heidän tulee varsinkin kuunnella mitä omalla koululaisella on sydämellään. Lisäksi vanhempien ja opettajien välinen yhteistyö on erityisen tärkeää. Oppilas viettää suuren osan arjestaan juuri koulussa.
Minua ei onnekseni koulussa kiusattu - pientä ”normaalia” kiusoittelua enempää. Jokaisella lapsella ei kuitenkaan ole yhtä hyvää tuuria. Koulukiusaamista on paljon ja sen arvet voivat olla ikuiset. Kiusaajalla on toimintaansa omat syynsä, mutta oikeutettuja ilkeät puheet tai teot eivät ole koskaan. On valitettavaa mutta totta, että jopa pienet lapset kiusaavat. Mannerheimin Lastensuojeluliiton tekemän tutkimuksen mukaan kiusaamista ilmenee jo päiväkodeissa. Mikäli lapsi on onnekas ja hän omaa riittäviä sosiaalisia taitoja, syntyy koulussa hyviä, ehkä elinikäisiä kaverisuhteita. Aikuisten tulee varsinkin alkuvaiheessa tukea hyvien suhteiden luomista. Kaveruus ja ryhmään kuuluminen eivät ole itsestäänselvyyksiä jokaiselle koululaiselle. Niiden tärkeyden ja ryhmäytymisen epäonnistumisen huomaa vasta myöhemmin. Hyvien kavereiden puuttuminen näkyy monella tapaa lapsen koko koulunkäynnissä ja myös oppimistuloksissa.
Turvallista ja iloista syyslukukauden ensimmäistä koulupäivää kaikille koululaisille ja opiskelijoille!