Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) johtaja Jarmo Paloniemi on suivaantunut leikkauksista.
– Tämä on shokkihoitoa suomalaiselle koulutukselle.
Leikkaukset nakertavat pahiten luonnonvara-aloja, jonka piiriin esimerkiksi metsäalan koulutus kuuluu.
– Oli tiedossa, että ammatillisen koulutuksen rahoitusta leikataan valtakunnan tasolla 190 miljoonaa euroa. Olimme valmistautuneet säästöihin, mutta hallitus päättikin leikkausten suuruudeksi 220 miljoonaa euroa. Se ei kuitenkaan kohdistunut kaikkiin koulutuksen järjestäjiin tasapuolisesti, vaan kaikista eniten tässä kärsimme me. Tukien leikkaaminen iskee juuri luonnonvara-aloille.
Opetusministeriö ilmoitti päätöksestä viime viikolla.
– Aiemmin päätös on tullut viimeistään marraskuussa. Nyt haluttiin rauhoittaa oma sielu loppuvuodeksi ja päästettiin piru irti tammikuussa.
Paloniemi korostaa, että vielä ei ole tehty päätöksiä, mitä koulutuksia tullaan karsimaan.
– Taivalkoskella ja Pudasjärvellä on 360 meidän opiskelijaa. Opiskelut jatkuu, yhteishaku tulee ja meillä on hyvä valmius aloittaa elokuussa uudet ryhmät. Ensi vuoden osalta emme voi sanoa vielä mitään, mutta molemmissa paikoissa koulutus jatkuu vielä vuosikausia.
Paloniemen mukaan tulevaisuutta on pohdittava nyt uudelleen.
– Joudumme miettimään niiden koulutusten jatkoa, joissa käytetään isoa ja raskasta kalustoa.
Johtaja on ihmeissään, miksi juuri hyvin työllistyviltä aloilta leikataan.
– Esimerkiksi Taivalkoskelta viime vuonna valmistuneet ovat työllistyneet erinomaisesti. Nyt leikataan tätä alaa kaikista rajuimmin. Tämä ei ole oikein ja on järjetöntä.
Paloniemi muistuttaa, että Osekkiin liittyy ensi vuoden alusta Oulun aikuiskoulutuskeskus.
– Se vahvistaa Osekkia kaikilta osin. Lisäksi viime vuosi oli meiltä erittäin vahva. Epävirallisen tiedon mukaan teimme 11 miljoonan euron plussamerkkisen tuloksen.
Hän harmittelee hallituksen nopeaa etenemistä leikkausten suhteen.
– Jos meille olisi annettu 2-3 vuoden jakso valmistautua, niin asiat olisi varmasti järjestyneet. Nyt joudumme pohtimaan asioita nopealla aikataululla sitä, miten saamme rahat riittämään.
OSEKK
Opiskelijoiden kokonaismäärä 11 000
Nuorten koulutuksessa 5 500
Aikuiskoulutuksessa 5 500
Toimintatuotot 91 milj.euroa
Henkilöstön määrä 835
Yksiköitä Oulussa: Kaukovainio, Kontinkangas, Myllytulli-Pikisaari. Lisäksi Haukipudas, Kempele-Liminka, Muhos, Pudasjärvi ja Taivalkoski.
Taivalkosken yksikkö
Opiskelijoita 174
Henkilökuntaa 42
Tutkintoja 2015 suoritettu 53 kpl
Koulutus: kaivosmies, metsäkoneenkuljettaja, maanrakennuskoneenkuljettaja, lähihoitaja
Lisä- ja täydennyskoulutus: metsäkoneenkuljettaja, puutavara-auton kuljettaja, hygieniakoulutus, tulityökortti, turvallisuuskortti
Toimii kahdessa paikassa: Jokijärventiellä ja Opintiellä.