Helmikuun aurinko helottaa kirkkaana isäntä Tauno Pätsin sälekaihtimiin. Ollaan Kuusamon Penttilänvaaran rinteessä, noin 35 kilometriä Kuusamon taajamasta.
Iäkäs Pätsi on tunnettu edesottamuksistaan esimerkiksi tekniikan saralla. Emme malta olla sivuamatta hänen mittatilaustyönä mustaksi toiselta puoleltaan teetettyjen sälekaihdintenkaan roolia talon lämmityksessä. Emmekä edes sitä, mihin suuret aurinkopaneelit pihamaalla syöttivät kahvinkeitosta yli jääneen virran. Ne ovat kuitenkin toisia tarinoita.
Nyt puhe on siitä kuka poltti Kuusamon vanhan puukirkon. Asian ovat jälleen nostaneet pinnalle Pätsi ja Kuusamosta lähtöisin oleva historian harrastaja Tuomo Kallioniemi. Insinööri Kallioniemi tunnetaan Facebookin ’Vanhaa Kuusamoa’ -ryhmän ylläpitäjänä ja hän ylläpitää myös kenttäradasta kertovaa verkkosivua.
Pätsi on pyytänyt kahville myös todistajan lausunnon asiassa välittävän Väinö Tauriaisen, jonka isä kuskasi sotaherroja Kuusamoon venäläismiehityksen aikana syksyllä 1944.
– Isäni Aate Albert Tauriainen kertoi nähneensä, että kirkko oli pystyssä. Hänelle pisti silmään, että venäläiset pitivät kirkossa hevosia, Tauriainen sanoo.
Vastaavia todistajanlausuntoja on Pätsi nauhoittanut c-kaseteille esimerkiksi poliisina Kuusamossa sodan jälkeen toimineelta Väinö Ojalehdolta. Ojalehto on lausunut, että Koillissanomissa vuonna julkaistu 1956 Meskus-Reeten näköhavainto Meskusvaaran kiikaritähystyspaikaltaan siitä, että saksalaiset polttivat kirkon ei pidäkään paikkaansa. Meskus-Reete on kertonut Ojalehdolle toisin, että venäläiset olisivat kirkon polttaneet.
Pätsi sanoo Kuusamossa olleiden saksalaisten olleen luterilaisia. Kallioniemi taas pitää saksalaisia kristittyinä. Heidän mukaansa juuri tästä syystä Kuusamon kirkko olisi säästetty Kolmannen valtakunnan myllyssä, joka muualla jauhoi tuhkaksi vähintäänkin tuhansia kirkkoja.
– En halua uskoa, että saksalaiset olisivat polttaneet, Pätsi sanoo.
Oulun yliopiston historian dosentti Marianne Junila on tehnyt muistitietotutkimusta saksalaisten ja suomalaisen siviiliväestön suhteista sota-aikana. Hän kertoo, että juuri sodan dramaattiset tapahtumat, tällaiset kirkon polton tapaiset symbolit, nousevat ikuisuusaiheiksi.
Ne pysyvät virtahepona kirkon porstuassa, ainakin siihen saakka, kun tapahtumista ja ehkä erilaisista kannoista muodostuu paikkakunnalla jaettu käsitys.
– Muistitieto on erittäin arvokasta sen suhteen miten ihmiset suhtautuvat ja miten ihmiset ovat näitä arvottaneet. Muistitiedon varassa ei kuitenkaan voida hahmottaa sitä, mitä todella tapahtui, sillä muisti voi myös pettää. Muistikuva muuttuu, se on fakta, Junila pohjustaa.
Muistiin ei siis voi luottaa, ainakaan näin pitkien aikojen päästä?
– Se ei tarkoita, että he ovat väärässä. Muistihistorian varassa ei voida kuitenkaan päätellä ovatko he oikeassa vai väärässä. Muistikuva ei ole paras, eikä se mielellään saa olla ainoa lähde, kun pohditaan tapahtumahistorian kulkua.
Kerron Junilalle, että minusta näyttää siltä, että vastakkaisia näkökohtia ei oikein haluta huomioida. Kysyn mihin hänen mielestään viittaa se, että vaikka asiasta halutaan keskustella ja omaa näkökulmaa tuoda esiin, sanotaan silti, että asia ei ole tärkeä.
Junnila arvioi, että tarjotut vastaukset ovat sittenkin symbolisesti suuria ja paljon merkitseviä. Eli tuo suuri merkitys on jotain, mistä ei oikein voida puhua.
Tarinat kirkon tuhosta siis heijastavat paikallisten näkemystä siitä, miten asioiden pitäisi olla. Halutaanko uskoa, että saksalaiset olivat venäläisiä parempia?
– Niin. Tämä historia on pitkälti vaiettua historiaa. Historian vaiheet – sodan vaiheet, jotka jäävät käsittelemättä – nousevat aina uudelleen käsiteltäväksi. Tämä nähdään kaikkialla, Junila sanoo.
– En ihmettelisi, vaikka viidenkymmenen vuoden kuluttua keskustelisitte tästä taas uudelleen.
Junilan mukaan olisi hyväksyttävä se, että historiasta on useampia versioita.
– Sitä ei voi sanoa, että muistikuvat olisivat vääriä. Ihmisillä on oikeus pitää tulkintansa – eri asia mihin näitä muistoja käytetään.
Saksa käytti poltetun maan taktiikkaa koko Euroopassa, kirkkoja useinkaan säästämättä. Kuusamosta poistuivat viimeisenä taistelujoukkoina virallisestikin ateistiset SS-joukkojen osastot. Silti moni haluaa uskoa, että kirkkoa ei poltettukaan tai sitä jopa suojeltiin tulelta ankaraa hävityskäskyä uhmaten.
– Se on ihan tuulimyllyjä vasten huitomista, jos ryhdyt näitä vastaan argumentoimaan järkiperustein tai vankan historiallisen todistusaineiston varassa, Junila sanoo.
Historian harrastaja Saku Heikkinen ei yllättäen pidä Kuusamon kirkon polttamatta jättämistä mahdottomana ajatuksena. Hän kirjoittaa kirjaa pohjoisen sotatapahtumista.
Hänen mukaansa saksalaisten poltetun maan taktiikan käyttöön ottamista koskevia käskyjä olisi annettu kaksi. On mahdollista, että ensimmäisen käskyn mukaan siviilien uskonnolliset paikat olisi mainittu säästettäviksi. Hyrynsalmen kirkkokin säilyi. Kyse olisi ajanjaksosta, jonka aikana Kuusamo poltettiin. Suunnilleen samaan aikaan suomalaiset ja saksalaiset joukot taistelivat ensimmäistä kertaa Pudasjärven Sillankorvassa.
Dosentti Junnila ei usko tähän.
– Käskyjä myös luonnosteltiin. En usko tuohon, vaikka en mielellään ota kantaa tällaisiin keskusteluihin ilman paljon aikaa vieviä arkistotutkimuksia. Näin, vaikka olen lukenut miltei koko monikymmentuhatsivuisen vuoristoarmeijan arkiston. Kuka tahansa voi sen täällä Oulussa käydä lukemassa, Junila sanoo.
Palatkaamme takaisin aurinkoiseen Penttilänvaaraan, jossa asiat sanotaan selvällä suomen kielellä. Tauno Pätsi tarjoaa kahvia ja muistelee hyvällä noita lapsena tapaamiaan saksalaisia. Hän kertoo pikkupoikana kuljettaneensa muun muassa kenttäradan veturia.
– Täällä olleista saksalaisista tuli monista perhetuttuja.
Saksalaiset polttivat ja kaasuttivat miljoonia juutalaisia Euroopassa.
– Ne olivat toisia saksalaisia, Pätsi sanoo.
Historian tutkijoihin Pätsi ei suoralta kädeltä luota. Hän kertoo itse asiassa aloittaneensa sotatarinoiden tallentamisen, kun hän arvioi erään historian professorin antaneen väärää tietoa koskien sotaa.
– Hankin vaatimattoman c-kasettinauhurin, jonka avulla kaikki sotaveteraanit, naapurit haastattelin. He kertoivat nauhalle mitä näkivät ja kokivat.
Aihetodisteita, tai indiisejä, kuten niitä tuomio-istuimessa ennen kutsuttiin, löytyy Pätsiltä kasa.
Viestimies Säkkinen kertoi Pätsille nähneensä kirkon kalustusta venäläisten komentopaikalla Toranginahossa. Hän kulki paikan ohi vetäessään puhelintapsia muiden suomalaisten sotilaiden kanssa. Säkkinen oli nähnyt kirkon penkkejä ja saarnastuolin Toranginahon riihessä.
– Säkkisen todistusta ei kaada mikään, Pätsi nojautuu eteenpäin nähtävästi vakuuttuneena siitä, että tämäkin todistaa kirkon säilyneen venäläisten haltuun.
– Väinö Ojalehdon nauhoitus on yhtä vahva ja vastakkainen Meskus Reetin kertomalle todistukselle, Pätsi jatkaa.
Vielä yksi todistaja Pätsin mukaan on hänen ylikiiminkiläinen matkakaverinsa, joka oli Kurtinjärven varuskunnan miehiä.
– Kun hän tuli syksyllä 1944 veljen hautajaisiin hän oli kiertänyt kirkonkylän ja nähnyt, venäläisten ollessa Kuusamossa, että kansanopisto, Osula ja kirkko olivat olleet polttamatta. Tätä tukevat poromiesten kertomukset ja muut seikat, Pätsi sanoo.
Kertomia muistoista, jotka näyttävät todistavan, että saksalaiset eivät polttaneet kirkkoa on kuitenkin paljon. Mutta onko niiden todistusta uskottava?
Kuusamolainen paikallishistorian tuntijalta Seppo Ervasti myös eli lapsuuttaan saksalaisajan Kuusamossa, kirkonkylällä. Hänen herraskaisessa perheessään saksalaisvieraat olivat ystäviä ja perhetuttuja.
Ervasti muistelee aikaa koulupoikana jatkosodan ajan Kuusamossa.
– Aivan tuossa nykyisen pappilan pelloilla oli saksalaisten SS-miesten kasarmeja. Kävin siellä jouluisin laulamassa ja muulloinkin. Välillä käytiin painimassa heidän kanssaan ja siitä he tykkäsivät. Menimme tienestiin, saimme putinkia eli karamellia.
Ervasti näyttää kotinsa ikkunastaan alueen.
– Sota oli helvettiä. Ihmiset eivät voi kuvitellakaan miten painostava tunnelma täällä oli. Kouluun kuului hautajaisten äänet. SS-hautajaisissa ei ollut kirkollisia menoja, kuului täsmällisiä komentoja. Suomalaisten hautajaisissa naiset itkivät niin, että se kuului varmasti Lopottiin asti, Ervasti muistelee.
Kuolemanpelko vaivasi myös sodan raaistamia saksalaisia. Ervasti kertoo kuulleensa kirkkoherra Poukkulalta, että myös SS-miehiä hiiviskeli salaa kirkkoon rukoilemaan, kun tuli pimeä.
Kuka kirkon sitten poltti?
– Itsekin uskoin sodan jälkeen, että ryssä sen poltti, niin kuin muutkin uskoivat yleisestä paineesta, että kaikki konnuudet on niiden syytä, Ervasti kertoo.
– Kantani kuitenkin muuttui, kun tein lopputyötä professori Arvi Korhosen ohjauksessa. Hän vakuutti, että se kommando-porukka, joka pantiin Kuusamo hävittämään, oli sellainen, että se, joka olisi noin ison rakennuksen jättänyt polttamatta, olisi ammuttu, Ervasti kertoo.
Ervasti kertoo keskustelleensa sodan jälkeen täällä olleiden saksalaisupseerien kanssa.
– Eversti Schreiberille tuotiin tieto, että kirkko tullaan polttamaan. Tuolloin eversti määräsi, että kellot haudataan ja ne haudattiin. Kellojen suojeleminen todistaa sen, että saksalaiset aikoivat hävittää kirkon poltetun maan taktiikan mukaisesti. Oli tulossa talvi, eikä noin suurta suojaa haluttu jättää viholliselle.
Miksi saarnastuolista ja kirkon penkeistä on havaintoja?
– Meidänkin huonekaluja löytyi venäläisten korsuista. Kotisaksalaiset kantoivat niitä ulos. Tuli myös tuhosi rakennuksia epätasaisesti. Suurimmasta osasta jäi vain kivijalka. Penkit ovat kuitenkin voineet jäädä palamattakin. Pystyynhän jäi lastensairaala ja Otson kivirakennus, vaikka näiltä katot meni ja kansanopisto paloi osittain.
– Palavan kylän keskellä kirkon ympärille olisi pitänyt panna suojelurengas, jos se olisi haluttu säästää, mutta saksalaisilla ei ollut erityistä kirkkojen suojelutarvetta. Kemijärvi on melkein polttamaton, mutta kirkko pantiin siellä siliviliksi.
– Lähtiessään saksalaiset olivat katkeroituneita, eikä meillekään enää tultu vierailulle, kun Suomi solmi erillisrauhan. Liittolaisista oli tullut selkäänpuukottajia ja erityisesti SS-miehet samaistuivat Saksan kohtaloon. He halusivat kostaa suomalaisille ja tekivät tunnetusti perusteellista jälkeä, Ervasti toteaa.
Emme ehkä koskaan saa lopullista totuutta siitä, kuka kirkon poltti. Se on varmaa, että siitä vielä keskustellaan – Ervastin ja Pätsin sukupolven väistyttyäkin.
Teksti: Jani Väisänen
Kuvat: Jani Väisänen ja KS Arkisto
Väisäsen päivää aiemmin ilmestynyt alakertakirjoitus historiapolitiikasta on luettavissa tästä linkistä .
KS Fakta
Kuusamon kirkon polttajasta tuskin saadaan lopullista varmuutta
Ammattihistorioitsijat näkevät kirkon polton todennäköisenä osana Saksan sotatoimia.
Muistot ja pyrkimys tulkintoihin kertovatkin tämän päivän suhtautumisesta.
Muistojen käyttö kertoo siitä mitä nyt halutaan.
