Alakerta | Matleena Kantola / toimitus@koillissanomat.fi
Kiusaaminen on ollut viime aikoina paljon esillä mediassa niin sanotun ”Enkeli-Elisan” takia. Enkeli-Elisan todenperäisyyttä onkin spekuloitu jo tarpeeksi, enkä siihen soppaan lusikkaani laita. Itse kiusaamisen vastustaminen on jäänyt taka-alalle, kun ihmiset ovat keskittyneet ryöpyttämään Enkeli-Elisasta kirjan kirjoittanutta Minttu Vettenterää ja vaatimaan todisteita Enkeli-Elisan olemassa olosta. Itse voisin siis kirjoittaa muutaman sanasen itse kiusaamisesta.
Kaikki ei välttämättä ole aina sitä miltä näyttää, vaikka se klisee onkin. Vanhempien pikku kultamussukat eivät välttämättä niin kultaisia olekaan jos vähän tarkemmin katsotaan. Eivät he ehkä pahojakaan ole, mutta eivät ymmärrä tekojensa seurauksia. Koko kiusatun elämä voi mennä pieleen näiden kultapuppeleiden takia. Pikku kullannuppu voi ollakin koulussa kauhukakara tai hyvin pärjäävä koululainen kiusattu. Jatkuva piina päivästä toiseen on järkyttävää ja jättää ihmiseen syviä haavoja.
Kiusaajia on monenlaisia. On pääkiusaajia, säestäjiä ja niitä hiljaisia hyväksyjiä. Täytyy myöntää että usein itse olen ollut näiden hiljaisien hyväksyjien joukossa, jotka seuraavat sivusta ja pysyvät hiljaa, eivätkä puutu kiusaamiseen. Ja voisin melkein väittää, että lähes kaikki ovat joskus olleet kiusaajia tässä roolissa. Myös opettajat ovat joskus kiusaajia. He saattavat joko osallistua kiusaamiseen itse tai olla niitä sivusta seuraajia. Onneksi useimmat opettajat kuitenkin yrittävät puuttua kiusaamiseen parhaansa mukaan.
Kiusaamiseen puuttuminen oikein on vaikeaa ja opettajilla onkin iso vastuu siinä, etteivät anna kiusaajille lisää motiiveja kiusata, esimerkiksi juoruilusta. Kiusaamisen lopettamiseen ei riitä yksi tunti jälki-istuntoa, vaan asiaan pitää puuttua perusteellisemmin. Keskustella kiusaajan kanssa ja pohtia, onko hänellä jotakin ongelmia itsensä kanssa, esimerkiksi itsetunto-ongelmia. Tämä on nimittäin usein meidän teinien riesa, kun yritämme etsiä itseämme ja miettiä ketä oikein olemme. Ollakko kullannuppu vai koulun kovis?
Nuo mietteet eivät kyllä huonoja ole verrattuna kysymykseen ollakko vai eikö olla. Tämänkin kysymyksen nimittäin moni kiusattu nuori esittää itselleen tänäkin vuonna, itsetuhoisten ajatustensa syövereissä. Tätä ajatteli varmaan myös itsemurhan tehnyt Enkeli-Elisa ja ikävä kyllä hän päätyi siihen huonompaan vaihtoehtoon.
Viimeksi kirjoitin positiivisuudesta ja tähänkin olisi luultavasti joku positiivinen ajatus paikallaan. Onhan asiassa positiivistakin. Kiusaamiseen on herätty ja siihen on alettu puuttua. Koko ajan mennään parempaan suuntaan ja saadaan useampaan ollakko vai eikö olla kysymykseen se parempi vastaus. Kun koulut taas kohta alkavat, tsempataan kaikki yhdessä kiusaamisen vähentämiseksi. Ei olla niitä hiljaisia sivusta seuraajia vaan puututaan kiusaamiseen. Hyväksytään erilaiset ihmiset ja arvostetaan heitä. Mietitään mistä kiusaaminen johtuu ja puututaan ongelmiin. Ei anneta pikku kullannuppujen määräillä!
Matleena Kantola