Rotkossa valtoimenaan pauhaavat vesimassat ovat vetäneet nuoren miehen, Leo Asplundin, vakavaksi. Vielä äsken mieli oli mustahkona väsymyksestä, mutta nyt punertavien dolomiittikallioiden välissä jylisevä putous on vienyt kaiken mielenkiinnon. Silmät etsiytyvät vuoron perään veteen ja korkeisiin kallioihin.
Kiutaköngäs ei itse asiassa ole vain yksi vesiputous, vaan sarja jyrkkiä koskia. Noin kolmensadan metrin matkalla Oulankajoen vesimassat pauhaavat alas yhteensä neljätoista metriä. Juuri Leon tarkkailupaikan alapuolella koski on jyrkimmillään: pudotusta vedellä on nelisen metriä.
Joen laitamilla olevat kalliot innostavat kiipeilyyn. Varovainen pitää olla, todella varovainen. Veteen ei sovi pudota. Tästä muistuttaa opas Riitta Nykänen kovalla äänellä.
– Ei mennä lähelle reunaa eikä oteta selfieitä, koska niissä voi mennä tasapaino, hän kertoo.
Riitta ei ole vihainen, vaikka ääni korottuisikin korkealle. Hänen pitää vain saada äänensä kaikkien korviin.
Kilometrin matka luontokeskukselta ei ole ollut helppo, ei nelivuotiaalle Leolle eikä vanhemmallekaan väelle. Polku mutkittelee ylös ja alas. Lämpötilaa on yli kahdenkymmenenviiden.
Vettä pitää juoda runsaasti. Onneksi sitä löytyy Leon R2-D2 -repusta. Star Wars on siisti juttu, Darth Vader suosikkihahmo.
– Siihen pistetään patterit sisään ja jalkoihin tulee valo.
Hyttyset eivät tässä säässä juurikaan kiusaa, sillä ne eivät monien ihmisten tavoin viihdy näin kuumassa. Niille sopiva lentolämpötila on 15-20 astetta. Ne ovat muuten melkoisia taitureita löytämään pistettäviä saaliitaan. Ne voivat haistaa ihmisten uloshengittämän hiilidioksidin jo sadan metrin päästä. Kymmenen metrin päästä ne alkavat nähdä ihmisen hahmon. Kolmen metrin päästä ne aistivat meistä lähtevän lämpösäteilyn. Tällöin edes puun taakse piiloutuminen ei auta – inisijä löytää kyllä ihmisen takuuvarmasti.
Putouksella käyminen on osa Oulanka Fest -tapahtumaa, jossa juhlitaan luontokeskuksen kolmekymmenvuotista taivalta. Leo on tullut koko perheen luontotutkimusretkelle yhdessä isänsä, äitinsä ja serkkunsa kanssa.
Reitin varrella pysähdytään vähän väliä tutkimaan kasveja ja hassuja ilmiöitä, kuten toukkien tekemiä reikiä männyssä. Ne eivät Leoa juurikaan kiinnosta, mutta ihmeteltävää löytyy onneksi muualta.
Jokaiselle perheelle annettiin retken alussa luuppi, eräänlainen suurennuslasi. Se näyttää sen alla olevan asian kahdeksankertaisena.
Arkiset asiat, kuten kämmenen kuviot, paisuvat luupilla valtaviksi.
Kuivunut kelopuu on ollut paikoillaan ehkä jopa kymmeniä vuosia. Sen pinnassa kasvava jäkälä on lähikuvassa kauniin mustavalkoinen.
– Anna mä katon tuolta alhaalta.
Tutkailtavaa löytyy myös uuden puupenkin pinnasta sekä neulasparista, joista toinen on vihreä ja toinen ruskea.
– On se vihreä, toi toinen on kato kuivunut.
Matkanteko väsyttää. Äiti-Minna muistuttaa, että matkaa on vielä jäljellä. Mielessä pyörivät jäätelö ja lomamökki. Ai niin, ja puhelin – sillä voisi pelata.
Paluu kohti Oulangan luontokeskusta tuntuu sujuvan helposti askeleen keventyessä loppua kohti. Sille on erittäin hyvä syy – matkan päässä näet häämöttää se kauan kaivattu jäätelö.
Viimeisten porrastasanteiden välillä voi jo hieman pompahdella. Asis-Pappa on kova Beatles-fani ja oppi on tarttunut sieltä Leoonkin. Viimeiset metrit noustaan yhdessä Paul McCartneyn kanssa laulaen. Boogie on hyvä.
– All my loving I will send to you
All my loving, darling I'll be true.
