Suvi! Olen juuri astunut ulos Kuusamon K-marketin ovesta, kun kuulen nimeni kajahtavan takanani. Kiepautan itseni ympäri ja kohtaan Tarmo Raatikaisen hymyilevät kasvot.
”Onko toimittaja niin ylpeäksi tullut, ettei enää edes tervehdi”, hän tiedustelee. Näen miehen ilmeestä ja kuulen hänen äänensävystään, että kysymys on esitetty huumorilla. Olen silti kauhuissani.
Ihan todellako vaikutan ylpeältä? Minä, kaikista maailman ihmisistä?
Omissa mielikuvissani minulla ja ylpeydellä ei ole mitään yhteistä. Sen tein selväksi myös Tarmolle. Kerroin hänelle, kuinka esimerkiksi ruokakaupassa vilkuilen sivuilleni äärimmäistä harvoin. Auton ratissa keskityn tietysti myös kanssa-autoilijoihin, mutta muuten kuljen niin sanotusti laput silmillä.
Miksikö? No siksi, että en halua vaivata muita, en edes katseellani. Kyse on siis kaikkea muuta kuin ylpeydestä.
Kohtaamiseni Tarmon kanssa (josta muuten juttua tämän lehden Perjantai-sivuilla) päättyi lopulta hyvin. Vaihdoimme pari sanaa ja itsestään niin kovin epävarma toimittaja-rukka sai jopa tsemppihalauksen.
Tilanne jäi kuitenkin mietityttämään minua. Jos epävarmuus on tulkittavissa ylpeydeksi, millaisia muita – täysin vääriä – tulkintoja me ihmiset toisistamme teemme?
Itse tiedän syyllistyneeni ainakin siihen, että kuvittelen ujoja ihmisiä tylsiksi. On kovin helppoa ajatella, että hieman syrjään vetäytyvät ja osakseen saamasta huomiosta punastelevat tyypit eivät osaa käydä nasevia keskusteluja. Näinhän ei tietenkään välttämättä ole.
Entä toisin päin: Ovatko suulaat ja niin sanotusti räiskyvät persoonat aina niitä kaikkein itsevarmimpia? Tuskin. Todellisuudessa ja varsinkin lasten ja nuorten kohdalla isointa ääntä itsestään pitävät tuppaavat olemaan varsin herkkiä tapauksia. Aikuisten kohdalla taas tyly luonne saattaa olla esimerkiksi työelämässä vasten kasvoja roiskuvaa henkistä rapaa vastaan luotu kuori.
Kaikilla meillä on käytössämme erilaisia rooleja, tietoisesti tai tiedostamatta omaksuttuja. En minä ainakaan ole kavereideni kanssa toimiessani sama Suvi, joka istuu Koillissanomien toimituksessa kirjoittamassa tätä kolumnia. Tai totta kai olen sama, mutta roolini on eri. Ja se on ihan ok.
Toisaalta, jos nöyristelevä käyttäytyminen tulkitaan kovin herkästi ylpeydeksi, meidän nöyristelijöiden kannattaisi ehkä vähän viilata edesottamuksiamme. Ihan itsemme takia.