Punaisilla suomalaisilla oli johtava rooli Karjalan tasavallan perustamisessa ja sen tulevassa kehityksessä.
Siitä kertoo Karjalan kansallisarkiston uusi virtuaalinäyttely, joka on katsottavissa arkiston nettisivuilla .
Näyttely sisältää tietoa 27 punasuomalaisesta, jotka pakenivat Suomen sisällissodan jälkeen Neuvosto-Karjalaan. Heidän joukossaan on valtio- ja puoluemiehiä, teollisuuslaitosten johtajia, sotapäälliköitä, kulttuurialan toimijoita, tiedemiehiä ja urheilijoita.
– Näyttelyssä on esillä vain ne henkilöt, joiden kuvia ja muita dokumentteja on arkistossamme. Se on ollut pääehto. Valitettavasti monta henkilöä ei ole esitelty, koska heistä ei ole meillä yhtäkään kuvaa, Kansallisarkiston asiantuntija Jelena Usatševa kertoo.
Suurin osa näyttelyn aineistosta on julkaistu ensi kertaa. Dokumentit ovat todella arvokkaita ja niiden avulla voi tutkia vaikka Suomen sisällissodan historiaa. Ilmapiiriä täydentää mainiosti kansainvälinen työväenlaulu L’Internationalen suomenkielinen versio, jota voi kuunnella näyttelyä katsellessa.
– Punaisten suomalaisten tutkimus tulee jatkumaan. Siten virtuaalinäyttely voi täydentyä kohta uusilla henkilöillä, arkistonjohtaja Olga Žarinova sanoo.
Aihe saa jatkoa Karjalan kansallismuseossa 1. marraskuuta, jolloin siellä avautuu punasuomalaisia käsittelevä näyttely. Se on avoinna 3. maaliskuuta 2019 asti.
Suomen sisällissodassa hävinneitä punaisia suomalaisia pakeni Neuvosto-Venäjälle arviolta 10 000 henkeä. Heistä noin kolmas osa eli 2500-3000 saapui Neuvosto-Karjalaan.
Nykypäivästä katsoen punasuomalaiset olivat ihmeellisiä ihmisiä. He kaikki olivat uskollisia vallankumouksellisille aatteille ja valoisan kommunistisen yhteiskunnan rakentamiselle. Se oli heidän elämänsä tarkoituksena. Tämä näkyy hyvin heidän omaelämäkerroistaan ja kirjeistään.
– Lehtimies ja kirjailija Lauri Letonmäki teki itsemurhan 1935, koska hänet oli erotettu kommunistisesta puolueesta. Karjalan suomalaisen draamateatterin pääohjaaja Ragnar Nyström kirjoitti vaimolleen lähes joka kirjeessä uskollisuudestaan vallankumoukselle jopa jouduttuaan vangituksi 1937, Usatševa kertoo.
Tällaisesta uskollisuudesta huolimatta punasuomalaisilla oli suurimmalta osin traaginen kohtalo Stalinin 1930-luvun poliittisissa vainoissa. Huomattava osa heistä tuomittiin monen vuoden vankeuteen tai teloitettavaksi.
Teloitettujen joukossa oli muun muassa Karjalan tasavallan ensimmäinen johtaja Edvard Gylling, Kontupohjan paperitehtaan johtaja Hannes Järvimäki ja kirjailija Oskar Johansson, joista näyttely kertoo.
Karjalan kansallisarkistossa säilyy melkoinen määrä Karjalan punaisiin suomalaisiin liittyviä dokumentteja. Osa kiinnostavimmista on päässyt näyttelyyn.
– Ragnar Nyströmin kirjeistä lukee hänen vankeusajastaan. Suurin osa kirjeistä on suomen kielellä. Suomalaissyntyisen punakaartilaisen Mihail Mordvinovin muistelmat kertovat hänen osallistumisestaan Suomen sisällissotaan ja Kronstadtin kapinan kukistamiseen 1921, yksi näyttelyn tekijöistä Varvara Markova kertoo.
Dokumentit näyttävät, että punasuomalaiset olivat tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Se näkyy siinä, että joissakin heidän dokumenteissaan mainitaan muita punasuomalaisia. Esimerkiksi Neuvostoliiton KGB:n rajavartiojoukkojen everstin Ivan Petrovin (Toivo Vähän) kokoelma sisältää dokumentteja urheilija Jalmari Kokosta ja punaupseeri Toivo Antikaisesta.
– Parikymmentä kuvaa koskee Arkangelin lento-onnettomuutta lokakuussa 1941 ja Antikaisen kuolemaa siinä sekä hänen hautajaisiaan. Niistä kaksi kuvaa on esillä näyttelyssä, Markova sanoo.
Miesten lisäksi näyttely kertoo myös naisista. Esimerkiksi Hilma Järvisalo kuului Karjalan toimeenpanevaan keskuskomiteaan ja puolusti naisten oikeuksia. Aino Forsten oli kansanvalistaja ja toimi aikanaan suomalaisen koulun johtajana Petroskoissa.
Punasuomalaisten tragedia on siinä, että heidät on sinänsä unohdettu molemmin puolin valtakunnanrajaa, arvioi Petroskoin valtionyliopiston historian dosentti Irina Takala.
Suomessa heistä on tehty vain muutamia kirjoja, jotka kertovat punaupseereista tai Stalinin terrorista punasuomalaisia kohtaan.
– Turussa sijaitseva Siirtolaisuusinstituutti valmistelee nyt hanketta, jossa tutkitaan toisen ja kolmannen polven suomalaisten emigranttien muistoja. Tutkitaan ketä vaan, muttei punasuomalaisten jälkeläisiä. ”Miksi?” kysyin instituutista. ”Se ei edes tullut mieleemme”, minulle vastattiin, Takala kertoo.
Karjalan tasavallassa on samanlainen tilanne. Karjalan punaisia suomalaisia ei tunneta, vaikka esimerkiksi moni Petroskoin katu kantaa heidän nimiään, kuten Rovionkatu, Gyllingin rantakatu ja Heikkosenkatu.
– Joka vuosi jo muutaman vuoden ajan olen luennoinut aiheesta Karjalan suurimman matkatoimiston oppaille. Joka kerta he saavat yllättyneinä tietää, että punasuomalaiset osallistuivat Neuvosto-Karjalan perustamiseen ja antoivat suuren panoksen sen kehitykseen, Takala toteaa.
Takalan mielestä tänään tulisi palata punasuomalaisten kysymykseen, kun Suomen sisällissodan tapahtumista on kulunut sata vuotta.
Heitä on tutkittava edelleen ja heidän muistonsa on ikuistettava, niin tutkimuksilla kuin muistomerkeillä.