Alakerta | Janne Kaikkonen / janne.kaikkonen@koillissanomat.fi
Alppihiihtäjä Sanni Leinosen ilmoitus jättäytyä kilparinteiden ulkopuolelle vain 22-vuotiaana tuli varmasti yllätyksenä monelle taholle. Niin itsellenikin. Leinosen päätös on rohkea ja kunnioitettava. Jos kipinä ja motivaatio kilpaurheiluun sammuu, on parempi pistää piste uralle. Väkisin ei kannata roikkua mukana, jos ei ole mukavaa.
Leinosen kanssa samanlaisten ajatusten kanssa painii varmasti moni muukin nuori urheilija. Pääsy huipulle ja siellä pysyminen vaatii nimittäin nuorelta ihmiseltä äärimmäisen paljon. Vuodessa saattaa kertyä satoja matkustuspäiviä, kun aina on oltava jossain päin maailmaa harjoittelemassa tai kilpailemassa. Kaikille sellainen elämä ei välttämättä sovi.
Huippu-urheilu vaatii siis ihmiseltä lähes kaiken. Muuhun elämään käytettävä aika jäänee aika lailla minimiin, jos tavoitteena on jonain päivänä olla lajissaan maailman ykkönen. Kuitenkin vaan pieni osa urheilijoista yltää elämässään korkeimmalle korokkeelle vaikkapa olympialaissa. Harva muistaa urheilijaa, joka on lajissaan esimerkiksi maailman 14:ksi paras. Senkin sijoituksen takana on varmasti pitkiä harjoittelupäiviä. Taloudellisestikaan elämä ei aina taida olla kovin turvattua varsinkaan pienempien lajien harrastajien kohdalla. Täysipainoinen työssäkäynti ja huippu-urheilun yhdistäminen kun ei taida onnistua, jos tavoitteena on maailman eliitti. Tokihan urheilijat sitten saattavat tienata huikeitakin summia, kunhan ovat ensin sinne eliittiin yltäneet. Sekin riippuu aika paljon lajista, mitä harrastaa.
Vaikka urheilu-ura ei lopulta lähtisikään lentoon ja ladut korkeimmille korokkeille pysyisivätkin ummessa, ei kannata lannistua. Haaveita ja unelmia pitää toki olla. Jossain päin maailmaa kirmaa varmasti nytkin joku pieni oman elämänsä David Rudisha, joka unelmoi samanlaisesta ylivoimasta kuin esikuvansa Lontoon olympialaisissa esitti. Toisaalla taas Antti Ruuskasen pronssiheitosta innostunut nuorukainen veistelee keihäitä ja viskoo niitä kohti lähiojaa. Kummastakaan näistä ei välttämättä tule koskaan huippu-urheilijaa. Eikä tarvitsekaan tulla.
Liikunnasta ja urheilusta voi siis nauttia, vaikkei oma nimi löytyisikään tulospörssin ylimmältä riviltä.