Tammikuinen iltapäivä Vuotungin perukoilla etenee hiljalleen. Keski-Suomessa syntynyt Reijo Valkonen on viettänyt eläkepäiviään Kuusamossa nyt 12 vuoden ajan. Mies kierteli aiemmin rinkka selässä Lappia ja Kuusamoa kunnes kolahti.
– Oulanka oli minun suuri rakkauteni, koska sain sieltä aina kalaa sen verran kuin tarvitsin, 76-vuotias mies naurahtaa.
Vuotungissa taloon tuli seuraksi koira. Nyt se on tuhkaa.
Nelisen vuotta sitten entisen YK-sotilaan eteen tiputettiin elämän suurin pommi. Hänellä todettiin keuhkofibroosi.
Kun diagnoosi tuli, oli Valkosen ensimmäinen reaktio hämmästys. Mistä se johtuu? Miten se minulle tulee, olenhan ikäisekseni kovassa kunnossa, maratonit ja Karjalan kierroksetkin juossut.
Diagnoosin jälkeen elinikäodote on yhdestä kolmeen vuotta. Mies onkin omien sanojensa mukaan “yliajalla”.
– Kai minulla jokin tehtävä täällä vielä on.
Henkisesti vahva. Myös fyysisesti, ainakin aiempina vuosina. Jokseenkin näin Reijo Valkonen luonnehtii itseään. Vaikka rauhanturvaamisen ohella joutui näkemään erilaisia kauheuksia, eivät ne jääneet Valkosen mieleen kummittelemaan.
– Ei tullut mitään ylitsepääsemätöntä, vaikka kyllä muistan kuin eilisen päivän kaikki tapahtumat. Esimerkiksi Iranissa sen, kun ruumiit tulivat ja meidän piti suorittaa kaatuneiden vaihtoa, Valkonen kertoo.
– Tai eivät ne mitään ruumiita olleet, vaan yhteen sidottu nyytti haisevia jäännöksiä. Siinä se sodan mielettömyys tuli ilmi, hän jatkaa.
Paikallisia sotilaita katsoessaan Valkonen huomasi, että heihin sota oli jättänyt jälkensä.
– Vaikka he kuinka koettivat esittää urhoollista. He olivat kuin unissakävelijöitä, zombeja.
Suomesta lähetettiin tuhatkunta YK-sotilasta Kyproksen kriisin keskelle vuonna 1964. Yksi heistä oli Reijo Valkonen. Neljä vuotta aiemmin itsenäistyneen saaren rauhaa turvattiin ja estettiin kreikkalais- ja turkkilaisväestön välisiä yhteenottoja, mutta samalla moni seikkailun perässä YK-sotilaaksi lähtenyt eli huoletonta elämää.
– Kyproksella käytettiin alkoholia aivan liikaa. Se lähti Suomen sotajohdosta. Siellä oli runsasta alkoholinkäyttöä, vuoden ja kolmen kuukauden ajan Kyproksella joukkueenjohtajana toiminut Valkonen esittää mielipiteensä.
– Se sama kulttuuri periytyi upseeristoon. Kun nuori kaveri tuli joukko-osastoon, hänen ensimmäinen asuinpaikkansa oli upseerikerhon sivuhuoneessa. Siinä oppi heti, että ryyppääminen on kivaa, Valkonen jatkaa.
Konjakkia, vodkaa, rommia, mitä tahansa sai, kun sormiaan napsautti ja messipojalle huikkasi.
– Mutta ei se sitä estänyt, etteikö seuraavana päivänä olisi menty töihin. Oli autokuskit, ja välillä pystyi ottamaan vähän reippaammin.
Kun viina virtasi, rapsahti sotilaille myös helposti putkaa ja palvelu keskeytyi.
Liiallinen alkoholin kanssa kaveeraaminen on Reijo Valkosen mielestä se kaikista ikävin muisto YK-vuosista, joita hänelle ehti kertyä kahdelta vuosikymmeneltä. Siitäkin huolimatta, että Kyproksen lisäksi Iranissa, Israelissa ja Libanonissa rauhanturvaajana ollut Valkonen on nähnyt sotaa, ruumiiden meriä ja zombien lailla toimivia nuoria paikallisia sotilaita.
Reijo Valkonen nojaa hieman eteenpäin, katsoo kuuntelijaa ja paljastaa:
– Yksi pelastukseni oli se, että olin opetellut kuuntelemaan klassista musiikkia.
Edvard Grieg on se mies, jota Valkosen on kiittäminen siitä, että hän pysyi järjissään rauhasturvaaja-aikoinaan. Erityisen vaikeaa aika oli Etelä-Libanonissa vuonna 1982, kun Valkonen oli kahdessa roolissa: johtajana ja viestiliikenteen hoitajana. Hän lähti Libanoniin luutnanttina ja palasi kapteenina.
– Olin se kaveri, joka otti vastaan ilmoitukset kentältä, käänsi ne englanniksi ja lähetti eteenpäin. Se oli aika vaativa tehtävä, koska kun jotain tapahtui ideologiana oli se, että ensin laitetaan pienet johtajat tuleen.
Vaativan päivän jälkeen nukkuminen oli hankalaa, mutta välttämätöntä, koska vuoro seuraavana aamuna saattoi alkaa todella aikaisin. Pää oli kuin mehiläispesä, jonka vain klassinen musiikki pystyi rauhoittamaan.
– Ei tarvinnut kuin puoli tuntia, kun palaset olivat loksahtaneet paikalleen.
Moni suomalainen YK-sotilas ei tiennyt ensimmäisinä vuosinaan, mihin on itsensä laittanut. Osa lähti puhtaasti hakemaan seikkailua. Samanlaisin ajatuksin Reijo Valkonenkin lähti Kyprokselle joukkueenjohtajana.
– Se oli seikkailunhalua ja halua päästä vanhoista kuvioista pois. Tein silloin metsätyötä, joka ei vaikuttanut ihan omalta elämäntyöltä, vaikka tein sitä ihan mielelläni.
Rauhanturvaaminen sen sijaan tuntui aina omalta, vaikka ensimmäinen reissu jännitti.
– Tuntui karmealta mennä ensimmäistä kertaa edestäpäin katsomaan pesäkkeitä. Sittenhän se muuttui rutiiniksi.
YK-sotilas oli paikallisille usein muutakin kuin henkilö, joka oli estämässä konflikteja. Esimerkiksi Valkonen tovereineen sai kokea turkkilaisten, joiden eloa he olivat turvaamassa, ystävällisyyden.
– Meidän olisi periaatteessa pitänyt joka päivä ainakin ajaa läheltä tai käydä pesäkkeissä. Muutama kerta jäi väliin. Yhtäkkiä alkoi kuulua ammunta. Menin tarkastamaan tilanteen ja siellä oli kahvit valmiina odottamassa. Turkkilaiset sanoivat, että kun et ole käynyt pitkään aikaan, niin ajattelimme, että tulet ampumisen kuultuasi.
Kuolema on ollut läsnä Reijo Valkosen elämässä useasti. Mies on ollut todistamassa teurastuksia ja nähnyt ruumismeren lipuvan. Valkonen itse ei kuitenkaan koskaan joutunut vakaviin tilanteisiin, vaikka etenkin Israelissa sotilastarkkailijan tehtävässä siihen oli suuri mahdollisuus.
– Sotilastarkkailijoita ryöstettiin toistuvasti: vietiin rahat, radiot ja autot. Joskus lähti henkikin, Valkonen kertoo.
Valkonen työskenteli aikoinaan kriminaalihuollossa ja kokee senkin helpottaneen hänen YK-uraansa.
– Tiesin, missä pahimmat roistot ovat ja meninkin tekemään heidän kanssaan päiväsaikaan tuttavuutta, Helsingissä kriminaalihuollossa toistakymmentä vuotta työskennellyt mies toteaa.
Elämänsä kovimpaan paikkaan entinen YK-sotilas joutuikin nelisen vuotta sitten saadessaan diagnoosin itsesyntyisestä ja parantumattomasta keuhkofibroosista. Tällä hetkellä sairaus ei kuitenkaan ole arjessa päällimmäisenä mielessä. Kuntoa on ja veriarvot ovat hyvät.
– Kannan kuitenkin sairautta, joka on arvaamaton. Se aiheuttaa muun muassa immuunipuolustuksen heikentymisen. Esimerkiksi joukkopaikkoja pitää yrittää välttää. Keuhkoputkentulehdus voisi olla aika hankala, mutta muuten tämä on mukava sairaus. Ei satu mihinkään, mies toteaa hieman ironisestikin.
Kuoleman kosketuksen monesti tuntenut mies ei myönnä tuntevansa pelkoa.
– Minulla on ollut pitkä ja rikas elämä, jota voi muistella. Enkä välttämättä tarvitse edes vierelle ketään.
Reijo Valkonen
Valkonen on entinen YK-sotilas.
Ensimmäisen kerran hän oli rauhanturvaajana Kyproksella vuonna 1965 ja toistamiseen vuonna 1975.
Sotilastarkkailijana hän oli Israelissa vuosina 1985 ja 1986.
Vuonna 1982 Valkonen oli osana YK-joukkojen Suomen pataljoonaa Etelä-Libanonissa ja Iranissa sotilastarkkailijana vuonna 1988.
Valkonen on tehnyt työuraansa muun muassa kriminaalihuollossa.
Valkonen on kotoisin Keski-Suomesta Kangasniemeltä. Hän on asunut Kuusamossa vuodesta 2005.
