Kuusamolaiset toivottivat minut yli 11 kuukautta sitten tervetulleeksi paikkakunnalle varastamalla verkkoni Muojärvestä Sossonniemen ja Porosaaren väliseltä vesialueelta. Uskallan kertoa julkisesti tapauksesta vasta nyt, sillä en halunnut myös turpiini liikkuessani pimeässä iltavuorosta kotiin Kitkantietä Hotkulle.
Tänään olen jo jättänyt paikkakunnan.
Tuoreeltaan paikalliset valistivat silmää räpäyttämättä, että tuuli on vienyt kolme metriä korkean ja kuusikymmentä metriä pitkän pohjaan raudoilla ankkuroimani verkon. Kalastuskunnan miehet todistivat, että kenelläkään muulla kuin laillisilla valvojilla ei ole oikeutta edes katsoa onko verkossa merkkejä vai ei, saati nostella niitä.
Niin tai näin, tänään minua valistetaan, että turistit ovat verkkoni varastaneet, eivät sossonniemeläiset tai muut liippavat kuusamolaiset. Joka tapauksessa ensimmäiset pari viikkoa naarasin syysillat Muojärven selkää. Paikallisilta saamani tiedot järviruttolautoista, pohjan voimakkaista virtauksista tai tapahtumapäivän oikukkaista tuulista eivät juuri saaneet vahvistusta.
Hmm. Siitä tuli mieleeni pari pientä muuttujaa. Esimerkiksi se, että olin saanut pyydyksen silloiselta työnantajaltani 50-vuotisonnitteluna. Hai meni hankintahintaan, sanoisi ystäväni. Mutta elääkö Muojärvessä todella haita? Ainakaan ei tullut siikoja, haukia eikä muitakaan arvokaloja.
Tiistaina, siis toissapäivänä, vietin viimeistä iltaa Kuusamossa. Kiipesin Iivaaran laelle. Ilma oli täysin tyyni. Upea kirkkaanpunainen maaruska värjäsi tunturin laen. Katsoin länteen, jossa aurinko heijasti Iijärven hohtavaksi hopeaksi. Katsoin itään, jossa sama aurinko kultasi Nuorusen ruskarinteet ja Paanajärven pinnan.
Idässä Äiti-Venäjä elää olemassaolonsa parasta nousukautta. Lännessä Suomi ja Eurooppa pidättävät hengitystään, ehkä Euroopan luhistavan ja täysin itse aiheutetun talouskriisin kourissa.
Mitäpä maailman murheista, kuuluin Kuusamoon. Hölkkäilin hiihtoladun pohjaa pitkin Iivaaran ympärysreittiä. Pysähdyin syömään puolukoita. Kuuntelin Ahvenjärven täydellistä hiljaisuutta. Olin osa Kuusamoa kiriessäni täyteen juoksuun Erätuvalta soratietä pitkin Iivaaran patikkareitin parkkipaikalle.
Nyt olen vetänyt verkkoni toisiin vesiin. En enää aio kuusamolaisia pahalla muistella. Mikään moka ei nollaa sitä miljoonaa kivaa hetkeä, jonka Kuusamon vuosi toi. Suosittelen paikkakunnan vaihtoa kenelle tahansa.
Toistakaan harrastusta en jätä, Pikkukarhunkierroksen tai Iivaaran ympäryslenkin tapaisia juoksulenkkejä uskomattomissa maisemissa.