Hiihtelimme kaverin kanssa Kuusamon ympäryslatua. Oli tuuleton pikkupakkanen. Iltakahdeksan aikoihin taivaalla möllötti täysikuu, joka loi mustavalkoisen valon ja varjon leikin.
Alkumatkasta vaihdoimme jokusen sanan, mutta puhe mykistyi kauneuden edessä. Suksi luisti ja metsä otti meidät omakseen. On niin etuoikeutettu olo, kun on mahdollisuus tähän, kaveri lausahti, kun riisuimme suksia ennen tienylitystä. Turha kai mainita, että ladulle pääsee lähes kotiovelta.
Kuusamolaiset tietävät, miksi Kuusamossa on hyvä asua: kaupunkitasoiset palvelut, luonnonläheisyys ja lyhyet työmatkat. Kohtuullisten elin- ja asumiskustannuksien ansiosta palkalla on hyvä ostovoima.
Hetkinen! Kuulen jo synkistelijöiden kuoron huutavan, miten kaikki Kuusamossa on päin helvettiä tai vähintään hyvää vauhtia matkalla sinne. Paljastan nyt ”synkkyys on ainut ilomme” -sakin salaisen huoneentaulun. Porukka on pieni, mutta äänekäs. Näillä neuvoilla saat vedettyä kaiken hyvän lokaan ja maksimoitua elämäsi kurjuuden:
Näe jokaisessa uudessa asiassa uhka. Piehtaroi uhkakuvissa ja levitä paniikki- ja tappiomielialaa parhaasi mukaan. Sosiaalinen media tarjoaa siihen loppumattomat mahdollisuudet. Jos mitään pahaa ei hakemallakaan löydy, keksi omasta päästäsi. Somen tarinoissa kaikki kauheimmat asiat tapahtuvat aina ”yhdelle tutulle”.
Näe kaikessa tapahtuneessa menetetty mahdollisuus ja aiheutunut vahinko.
Hae vimmatusti syyllisiä. Älä missään nimessä erehdy tarjoamaan ratkaisuja. Tai jos tarjoat, tee se niin, että ehdotus on täysin toteuttamiskelvoton. Pääset sanomaan, että eipähän tuokaan kelvannut.
Älä jaa kiitosta ja tunnustusta. Ainut kehun arvoinen olet sinä itse tai lakeijasi.
Jos jokin asia tuntuu ylivoimaisen myönteiseltä, voit huoletta ennustaa, että huomenna kaikki on huonommin.
Synkistelijä, näillä neuvoilla saat vaikka kuutamohiihdon tuntumaan kepu-kurjuudelta. Ei kannata edes lähteä, ladulla on kuitenkin roskia, johon voi kompastua.
Loppuun kolme ajankohtaista ilonaihetta, jotka ammattiankeuttaja muuttaa tuossa tuokiossa nipuksi pettymyksiä. Harjoittele itse!
Pölkky Kuusamon naiset ovat yhtä peliä vaille mitalipeleissä. Kotivoittoon päättyneessä ottelussa oli uskomaton tunnelma.
Kuusamossa asui helmikuun lopussa 48 henkilöä enemmän kuin puoli vuotta aiemmin. Oppilasennusteen mukaan koululaisten määrän väheneminen on pysähtynyt.
Kuusamon seitsemästä tuhannesta työllisestä noin kuudella tuhannella on työpaikka. Työttömiä on 147 vähemmän kuin vuosi sitten. Avoimia työpaikkoja on 277.