Margit Puustjärvi, äidinkieli. Ylivoimaisesti parhaiten säilynyt opettaja Nilolla 1990-luvun alussa. Nahkahousut ja tuuhea villapaita, jonka ympäri hirvet juoksivat, oli aineenopettajalle tyrmäävä yhdistelmä. Opetti kymmenet vuodet peruskoulun paukapäille suomen kielen kaikki 14 (tai 15) sijamuotoa. Arvostan saavutusta valtavasti, sillä kivestäkin on helpompi vettä puristaa kuin murrosikäisiin intoa opetella lauseenvastikkeita.
Puustjärvi kuului niihin opettajiin, joiden tunnilla pidettiin turpa tukossa. Olen kurinpidosta vielä tänäkin päivänä kiitollinen. Nykyisin kai tehdään ryhmätöitä ja keskustellaan. Minä arvostan edelleenkin turpa tukossa -pedagogiikkaa enemmän kuin niin sanottua yhteisöllistä oppimista, koska sen avulla en oppinut mitään. Aika meni hyppimiseen pitkin seiniä. Sen sijaan kidan ollessa kiinni aivot olivat auki. Puustjärven ansiosta osaan edelleenkin ulkoa rimpsun ”inessiivi, elatiivi, illatiivi / adessiivi, ablatiivi, allatiivi…” ja paljon muuta tarpeellista suomen kielestä.
Pekka Virtanen, biologia ja maantieto. Pekka ei opettanut minua, mutta kaverit kertoivat, että yläasteen ensimmäinen tunti oli alkanut sanoilla ”Minä olen Pekka Virtanen ja tapani tulette tuntemaan”. Itse mietin ensin, että kenestä Tapanista puhutaan, mutta niin totisesti kävi, kuten Pekka ennusti.
Maantiedon ja biologian lehtori Pekka Virtanen oli Kuusamossa vielä harvinaisempi hahmo kuin täyspäinen tohtori, sillä hän on kuusamolaisten ainoa uskottavana pitämä julkivihreä. Marjastava ja kalastava Virtanen elää kuin opettaa. Talvisin hän hiihti kouluun. Siinä hommassa kastui villasukka. Villasukat Virtanen nosti hunajoimaan luokan patterille. Näin kertoivat kaverit välitunnilla ja käytävään hiipinyt tuoksu.
Virtanen oli jättänyt kerran suksensa Nilon sivuoven viereiselle seinustalle. Pakkasta oli kymmeniä asteita, kun yksi Markus väitti käyneensä vetämässä pohjiin uskomattoman löysän liisterin. Pihalla arvailimme, kuinka Virtasen suksi mahtoi luistaa kotimatkalla. Tapauksen jälkeen Virtasen sukset hävisivät seinustalta johonkin muualle.
Sulan maan aikana Pekka Virtanen kulki työmatkat mustalla Tunturilla. Pyörän kyydissä kulki kaikkea pientä. Kerran näin Virtasen pyöräilevän Viitostien laitaa kohti Kajaania. Perässä tuli vene. Sillä hetkellä minusta tuntui, että olen nähnyt elämässä kaiken.