Nilon yläasteelta siirryin siihen Kuusamon lukioon, jota ei ole enää olemassa Oulangantien ja Maaseläntien välissä. Fysiikkaa opetti mukava tohtori Ali Pesonen, joka tuntui melko viisaalta meille lyhyen oppimäärän opiskelijoille. Kun olimme ratkaisseet jonkun ilmiön x kaavaan saakka, Pesonen totesi, että ”loppu on silkkaa aritmetiikkaa”. Kuulosti helpolta, mutta eipä se sitä ollut.
Pesosen mainitseman ”silkan aritmetiikan” kasvot kuuluivat yhdelle miehelle, jonka nimi oli Pentti Mannermaa, pitkä matematiikka. Suorat housut, viininpunainen villatakki, kauluspaita, harmaat, mukavan pehmeän näköisiksi kävellyt kengät, kullanväriset silmälasit ja vesikampaus, jonka Mannermaa kaatoi lavuaarin ääressä joka tunnin aluksi taaksepäin päälaen peitoksi. Mannermaan ankaruutta pelättiin, mutta hyvän laskupään saaneet hänestä myös tykkäsivät ja arvostivat. Meidän kotimaisten möykärien keskellä Mannermaa tuntui jollain kummallisella tavalla kovin ruotsalaiselta hahmolta.
Kun olin alakouluikäinen, ajoimme kesälomareissulla Ylitornion kautta rajan yli Övertorneåån ja sieltä alas Haaparantaan. Ruotsin puolella talot olivat paremmassa maalissa kuin Suomessa. Nurmikot olivat oikeassa mitassa, eikä kivijalasta repsottanut rikkaruohotupsuja. Pihoilla seisoi samanlainen punainen porrasperäinen 200-sarjan Volvo, jolla muutamaa vuotta myöhemmin näin Pentti Mannermaan aina lukion pihaan ajavan.
Mannermaa tuntui jotenkin väärään maahan syntyneeltä. Hänen elämästään Kuusamossa ei kai tiedetty paljon mitään, mutta sen havaitsin, että opettajana Mannermaa vaikutti virheettömältä kuten ruotsalaiset. Hän ei erehtynyt ikinä, ei edes oppilaiden nimissä. Lukukauden ensimmäisellä tunnilla hän merkitsi omaan kaavakuvaansa istumajärjestyksen, josta hän tarkisti joka kerta sen oppilaan henkilöllisyyden, jota halusi puhutella.
Tunnille täytyi kaikkien ostaa samanlainen paksu mustakantinen vihko, johon tehtävät tehtiin. Sininen vihko ei kelvannut, vaikka samasta ruutupaperista sekin oli nidottu. Tunnilla vihkon täytyi pysyä siistinä kuin ruotsalainen piha. On yhtä kuin -merkkien piti sijaita sivulla samalla pystysuoralla rivillä, eikä hän sallinut yhtään epäselvää merkintää laskussa.
Mikä tahansa räpellys riitti pudottamaan koenumeron kympistä yhdeksään, vaikka oppilas olisi sinänsä osannut laskea kaikki laskut oikein. Samalla koko kurssin numero tippui, joka ei mieltä paljon lämmittänyt. Sanallisista, elävää elämää sivuavista tehtävistä Mannermaa ei arvostanut. Hänen bravuurinsa olivat monimutkaiselta näyttäneet tehtävät, joiden lopputulos pelkistyi muotopuhtaaksi luvuksi 1.
Matematiikka on oppiaineena yksiselitteistä, aivan kuten Mannermaa meille lukion oppilaille itse oli. Varmaa on myös, että hän tarjosi kunnollisen pohjan jatko-opintoihin sellaisille, jotka matematiikkaa myöhemmin tarvitsivat.