Kuusamolaisia Taina ja Lasse Elorantaa harmittaa miettiä, miten paljon käyttökelpoisia vaatteita nykyisin lentää jätelavalle.
Muotijätit ovat vuosien varrella jääneet kiinni kaikenlaisesta touhusta: myymättä jäänyt pikamuoti joko päätyy roviolle tai ”lahjoitetaan” Afrikkaan, missä se ei kelpaa kenellekään vaan joutuu entuudestaan ylitsepursuaville kaatopaikalle.
– Maailma hukkuu jätteeseen, Lasse Eloranta huokaa.
Kuusamon ainutta korjaussuutarinliikettä, Tunturisuutaria, Rukalla pitävä pariskunta on todennut, että kertakäyttökulttuurista on jo aikaa sitten tullut niin normaalia, etteivät nuoret enää edes tiedä, mikä suutari on.
Jos he saisivat päättää, ainakin kengät pitäisi valmistaa nahasta. Se venyy, paukkuu ja muokkautuu ja sitä voi korjata.
– Nahka on aika lailla ikuista, jos sitä huoltaa, Lasse Eloranta ajattelee.
Nahasta on heidän mielestään turha potea synnintuskia.
– Liha on jo käytetty. Silloinhan vain hyödynnetään se jo olemassa oleva ulkokuori, joka muuten menisi ongelmajätteeksi, Taina Eloranta sanoo.
Samasta syystä Elorannat eivät vieroksu turkistenkaan käyttöä. Jos kerran turkki on jo valmistettu, ainakin siitä on otettava kaikki irti.
Turkkeja lahjoitetaan tunturisuutareille silloin tällöin kierrätettäväksi, sillä moni ei nykypäivänä kehtaa pukeutua sellaiseen. He ompelevat niistä varsinkin talvitakkien hupunreunuksia: alkuperäinen keinoturkis korvataan aidolla karvalla, joka lämmittää huskyretkillä aivan eri tavalla.
– Tuo verstaan henkarissa roikkuva minkkiturkki maksoi aikanaan varmaan kymmenen tuhatta markkaa, mutta tänä päivänä se ei ole minkään arvoinen. Mutta meille se on arvokas materiaalina, Lasse Eloranta kertoo.
He ovat yrittäneet myös ideoida uusiokäyttöä muille ongelmamateriaaleille.
Suutarintöidensä ohessa Elorannat ovat valmistaneet jonkin verran myyntiin erilaisia tuotteita Kuhao-brändinimellä. Ruseteissa on kalannahkaa, korvakoruissa rikkinäistä skeittilautaa ja vyötärölaukuissa märkäpukujen synteettistä kumia, neopreeniä.
Pienimuotoistahan se on, he sanovat.
– Se on aika spesifiä, mihin tällaista materiaalia pystyy käyttämään, Lasse Eloranta sanoo.
Suomessa on nykyisin noin 230 suutarinverstasta. Niistäkin aktiivisia on sellaiset 60-80 prosenttia, arvioi Taitavat suutarit ry:n puheenjohtaja Kari Keinänen.
Parhaimmillaan liikkeitä on ollut sata enemmän, mutta jatkajia on ymmärrettävästi vaikea löytää.
Hän laskeskelee, että varmasti puolet roskiin lentävistä tuotteita olisi korjattavissa tai kierrätettävissä.
– Korjaamalla teemme myös tuotteesta paremman kuin alkuperäinen oli. Korjatessa pääsääntöisesti käytetään laadukkaampia materiaaleja kuin mitä tuotteessa saattaa olla alun perin.
Myös tunturisuutarit haluaisivat ajatella, että kaiken voi korjata.
Mutta jos huopikkaan pohjan vaihto maksaa kuusi kymppiä ja laskettelutakin vetskarin seitsemän kymppiä, samalla hinnalla ostaisi monesta kaupasta uudetkin. Sen myöntää suutari itsekin.
– Ihmisen mentaliteetti on uutuudenviehätys, mutta mielestäni enemmän pitäisi kasvattaa vanhojen asioiden arvostusta ja kunnossapitoa, Lasse Eloranta sanoo.
Kuluva talvi on ollut vuonna 2018 perustetun suutarinliikkeen kiireisin.
He muuttivat vuosi sitten omakotitalonsa autotallista hiihtostadionin vieressä seisovaan konttiin, joka on ollut mainio sijainti.
– Yllättävän paljon jengiä laskee tähän suoraan rinteestä, että ”Apua, auta!”, kun laskettelukamppeet hajoavat, Taina Eloranta kertoo.
Viime maailmancupin aikaan kävi itse asiassa niin, että eräs suomalainen mäkihyppääjä toi yrittäjille harjoitushypyssä hajonneet mononsa. Niistä oli irronnut pohja, kisat olivat seuraavana päivänä, ja eihän Kuusamon ruokakaupoissa tietenkään uusia kilpamäkihyppääjien varusteita myydä.
– Sysättiin kaikki muut työt syrjään ja otettiin käyttöön kaikki vahvimmat liimat ja kikkaskonstit, mitä löytyi. Niin se vaan poika hyppäsi, tuli alas ja kiitteli kovasti, Lasse Eloranta muistelee.
Elorannat miettivät aikoinaan myös kivijalkaliikettä Kuusamon keskustaan. Järkevämpi ratkaisu oli kuitenkin viedä sinne laatikko, jonne ihmiset saavat jättää tamineensa. Se oli aiemmin liikuntahallilla, nyt kirpputori Wanhan Aatamin rullaportaiden päässä.
– Kuusamon pään boksi on tuplannut asiakkaat. Se on palvellut samalla vanhempaa asiakaskuntaa, jotka pääsevät huonosti liikkumaan Rukalle asti, Taina Eloranta sanoo.
Mutta mikään kultakaivos suutarinliike ei missään nimessä ole, Elorannat kertovat.
Rukalla asiakkaita riittää sen verran, että suutarinliike elättää Tainan 80-prosenttisesti. Lasse Elorannalla on kaksi muutakin työtä.
– Yllättävän paljon asiakkaita riittää, kun olemme saaneet näkyvyyttä vuosien varrella, Taina Eloranta sanoo.
Suutari-nimestä huolimatta he taitavat paljon muutakin kuin kenkien ja monojen huollon: vaihtavat kalliiden laskettelutakkien vetskareita, paikkaavat kelkka- ja pilkkihaalareita ja korjaavat lumikenkiä ja huskyvaljaitakin.
– Ne ovat kovalla käytöllä ja korjaustarpeita tulee usein, Lasse Eloranta kertoo.
Haastatteluiltana verstaan pöydällä on monta paria aamulla tuotuja talvisaappaita ja monoja, ja naapurin ohjelmapalveluyrittäjä, Outdoor Passionin Jussi Tupasela, käy yhdessä vaiheessa hakemassa neljä paria paikattuja, jääkiipeilijöiden haalarinlahkeita suojaavia goretex-säärystimiä.
Tämä on neljäs tai viides kerta tänä talvena, kun hän tuo korjattavaa.
– Aivan mahtavaa työtä taas kerran, hän kiittelee.
Goretex on sekin sellaista materiaalia, mitä ei kovin herkästi raaski heittää menemään.
– Nämä ovat täyttä muovia. Näitä käytetään niin pitkään kuin pystytään, Tupasela sanoo.
Elorannat ovat uransa varrella opetelleet tekemään myös kaikenlaista, millä ei enää ole suutarin työn kanssa mitään tekemistä. He osaavat esimerkiksi verhoilla autonpenkkejä.
Lasse Elorannalla on suutarin lisäksi kirvesmiehen ja huonekaluentisöijän koulutus. Taina on opiskellut myös muotisuunnittelijaksi ja korusepäksi.
– Vielä nyt illasta olisi tarkoitus mennä korjaamaan ajoneuvon penkki, Lasse kertoo.
On selvää, että jollei Kuusamo olisi turistipitäjä, ei 15 000 asukasta riittäisi elättämään suutarinliikettä.
Kesäaikaan, kun matkailusesonki päättyy ja Ruka hiljenee, tuloja on niin vähän, että Elorannat panevat ovet säppiin useaksi kuukaudeksi ja muuttavat etelään.
– Kesällä meidän ei ole mitään järkeä edes olla täällä. Näin keväisin yritämme somen kautta muistuttaa ihmisiä, että tuokaa jo nyt kesäkamppeenne meille, Lasse Eloranta sanoo.
Mitä sitten olisi tehtävissä, että useampi nykyihminen oppisi jälleen käyttämään suutaria?
Lasse Eloranta kuulostaa siltä, että asiaa on mietitty heillä usein. Hänen mukaansa iso este on suutarien tavoitettavuus.
Vaikka hajonneen vetoketjun haluaisikin periaatteessa korjauttaa, Koillismaalta katsottuna Rukallekin on matkaa, ja muut lähimmät suutarinliikkeet löytyvätkin sitten Pudasjärveltä, Oulusta, Iisalmesta ja Rovaniemeltä.
– Palvelut pitää tuoda lähemmäs. Mobiiliäppiin. Mulla on bisnesideakin. Haluaisin semmoisen järjestelmän, jossa olisi kaiken maailman entisöijät, kitarankorjaajat, suutarit ja räätälit saman napinpainalluksen alla.
Erikoisin kapine, jonka Taina Eloranta on tänä talvena suunnitellut ja valmistanut, oli koiran rintapanssari.
Hän kertoo, että vapaalaskua harrastava isäntä oli huolissaan eläimestään, joka juoksee hänen perässään maastossa. Huonolla tuurilla se saattaisi saada lumesta törröttävän oksan keuhkonsa läpi.
– Semmoista ei ihan Mustista ja mirristä saa.
EU yrittää estää
EU-maissa heitetään joka vuosi pois viisi miljoonaa tonnia vaatteita, noin 12 kiloa jokaista ihmistä kohti.
Muotiyritykset hävittävät vuosittain 4–9 prosenttia myymättä jääneistä tekstiileistään. Kesäkuusta 2026 alkaen EU kieltää myymättömien vaatteiden hävittämisen kaikkein isoimmilta vaateyrityksiltä, ja vuonna 2030 kielto laajenee koskemaan myös keskikokoisia firmoja.
Tavoitteena on myös pidentää EU:n alueella myytävien vaatteiden käyttöikää sekä helpottaa niiden korjausta ja kierrätystä. Nykyisin vain yksi prosentti vaatteiden materiaaleista hyödynnetään uusien vaatteiden valmistukseen.
EU velvoittaa tällä hetkellä jäsenmaansa järjestämään tekstiilien erilliskeräyksiä, jotta niitä saataisiin kierrätettyä. Esimerkiksi Kuusamon Rinki-ekopisteeltä löytyvä vaatelaatikko on maksettu EU:n muotibrändeiltä ja tekstiilien tuottajilta keräämillä taksoilla. Pois heitetyistä tamineista voidaan valmistaa esimerkiksi lankaa, kuitukangasmateriaaleja ja eristeitä.
Vaikka Right to repair -korjausvelvoitedirektiivi, jolla pyritään mahdollistamaan vaikkapa pesukoneen tai älypuhelimen korjauttaminen, tulee Suomessa voimaan ensi vuonna, se ei edes ulotu tekstiileihin. Direktiivi kattaa nimittäin vain tuotteet, joilla on takuu.