KS
Rehtorin puheenvuoroissa usein annetaan neuvoja tai vinkkejä uusille ylioppilaille, olkoon neuvoni tämä: Kun tilaisuus tulee, tartu siihen kiinni. Tilaisuuteen tarttuminen voi olla jännittävää, pelottavaakin, mutta usein lopulta palkitsevaa. En varmaankaan olisi tähän tehtävään lähtenyt ilman tukea ja kannustusta, ja tahdonkin kiittää , joilta sain rohkeuden tarttua tilaisuuteen, Kuusamon lukion ylioppilas- ja itsenäisyysjuhlassa puheen pitänyt vs. rehtori Antti Murtoperä sanoi.
– Elämä yllättää. Aina asiat eivät mene niin kuin itse on ajatellut. En toden totta olisi uskonut elokuun alussa lukuvuotta aloittaessamme, että seisoisin tässä juhlassa edessänne pitämässä rehtorin puheenvuoroa, Murtoperä sanoi.
– Elämä yllättää. Vuosi sitten, kun olimme tässä samassa tilaisuudessa ylioppilas- ja itsenäisyyspäiväjuhlaa viettämässä, meistä varmasti kukaan ei olisi silloin uskonut, millaisessa maailmassa elämme nyt: valtioiden rajoja laitetaan kiinni, etätyöstä on tullut arkipäivää, ovatko maskitkin tulleet jäädäkseen? Kaikkeen tottuu, sanotaan, mutta tähän en haluaisi tottua. Toki tästä kaikesta on ollut hyötyäkin, esimerkiksi digiloikan ja etätyömahdollisuuksien kehittymisen myötä, mutta hinta, jota siitä joudutaan maksamaan, on mielestäni kohtuuttoman kova.
Viime viikon lauantaina haudattiin viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt. Keskuudessamme on yhä vähemmän sotaveteraaneja ja lottia. Presidentti Niinistön sanoi tilaisuudessa: ” Me kiitämme, me kunnioitamme, me muistamme.” Tuomas Gerdtin ja muiden sotaveteraanien ansiosta meillä on tämä maa, kaikkine hienouksineen. Usein on todettu ja tutkimuksissa havaittu, että Suomi on maailman onnellisin maa, koulutuksemme on huippuluokkaa ja tasa-arvo on hyvällä tolalla. Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Päällisin puolin Suomessa vaikuttaa olevan siis asiat vähintäänkin hyvin. Tyydytäänkö siis siihen? Asiat ovat hyvin. Törmäsin muutama viikko sitten Helsingin Sanomissa minulle uuteen käsitteeseen. Tämä käsite oli toksinen positiivisuus. Se tarkoittaa sitä, että vaikka positiivinen elämänasenne ja välillä jopa ylioptimistisuus ovatkin hyviä asioita, niin liiallinen positiivisuus voi johtaa negatiivisten tunteiden kieltämiseen ja siihen, että vaikeat asiat ’lakaistaan maton alle’, ja silloin ne jäävät käsittelemättä. Sen takia on hyvä tarkastella kriittisestikin näitä kaikkia asioita, jotka meillä ovat hyvin.
Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka myönsi naisille täydet poliittiset oikeudet. Muutaman viime vuoden aikana on otettu valtavia harppauksia tasa-arvon suhteen muun muassa pride-, me too ja black lives matter -kampanjoiden myötä. Kehitettävää kuitenkin riittää. Kaikilla tulisi olla samanlaiset oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet sukupuoleen, ihonväriin, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Näin ei kuitenkaan aina ole, Suomessakaan. Sukupuolten välillä on edelleen palkkaeroja, monet ammattialat ja johtotehtävät ovat sukupuolittain eriytyneitä, naisten ei tarvitse suorittaa asepalvelusta. Tyttöjen ja poikien välillä on suuri ero lukutaidossa. Sekin on tasa-arvokysymys, sillä hyvä lukutaito on perusvaatimus kouluttautumiseen ja työllistymiseen, ja heikot lukijat ovat alttiimpia syrjäytymiselle.
Suomalainen koulujärjestelmä on monella mittarilla mitattuna maailman kärkeä. Monissa maissa koronakriisi sulki koulut kokonaan, mutta Suomessa pystyimme siirtymään etäopetukseenkin nopeasti ja joustavasti. Toki tässäkin oli paljon alueellista ja koulukohtaista vaihtelua. Sanoisin, että lukiossamme onnistuttiin siinä kokonaisuutena ottaen hyvin. Digitaalisuusloikka oli suuri. Kaikilla oli alkuun opettelemista sopivien työtapojen ja laitteiden kanssa. Etäopetus vaati myös opiskelijoilta paljon omatoimisuutta, arjen hallintaa ja itsekuriakin - että olisi etätunneillakin läsnä eikä vain paikalla. Toivon totisesti, että lukiossa saisimme jatkaa lähiopetuksen parissa, mutta samalla realistina on hyvä muistaa, että voimme nopeallakin aikataululla joutua siirtymään taas etäopetukseen. Ja teille tulevat ylioppilaat, etäopiskelu voi jatko-opinnoissanne olla arkipäivää, mihin ikinä lukion jälkeen lähdettekin.
Se, mistä olen tänä syksynä ollut huolissani koulujärjestelmässämme, on opiskelijoiden ja oppilaiden hyvinvointi. Syksyn aikana uutisoidut kiusaamistapaukset ja jopa pahoinpitelyt ovat olleet synkkä luettavaa. Kokonaisuutena meidän lukiossamme tilanne kiusaamisen suhteen on hyvä, mutta emme voi myöskään kieltää, etteikö meidänkin koulussamme olisi ollut kiusaamista. Haastankin tässä yhteydessä jokaisen lukiomme opiskelijan ja henkilökunnan edustajan pysähtymään hetkeksi ja miettimään omaa toimintaansa paitsi kiusaamisen suhteen myös yleisemminkin. Luonko minä ympärilleni hyvinvointia vai pahoinvointia? Otanko muut huomioon? Pystynkö työskentelemään kaikkien kanssa? Jätänkö jonkun ulkopuolelle?
Sekä valtakunnallisesti että meidän lukiomme opiskelijoilla, erityisesti tytöillä, stressi ja kuormittuneisuus ovat lisääntyneet ja elämänhallinnan tunne on heikentynyt. Eikä koronatilanne ole ainakaan parantanut sitä. Lukio-opiskelu on muuttunut entistä vaativammaksi, ja ylioppilastodistuksen merkitys jatko-opintovalinnoissa on kasvanut. Ei siis ihmekään, jos stressi on lisääntynyt. Lisäksi monet käyvät opiskelun ohella myös töissä. Toisille töissä käyminen toimii varmasti hyvänä vastapainona opiskelulle, mutta monille se lisää kuormitusta, jolloin opinnot kärsivät siitä suuresti. Teille lukiolaiset sanon, että töitä ehtii kyllä tekemään. Keskittykää nyt opiskeluun.
Hyvinvoinnin edistämisessä riittää meillä ja myös valtakunnallisestikin tekemistä. Teemme parhaillaan lukioon uutta opetussuunnitelmaa, joka astuu voimaan ensi syksynä. Siinä yhtenä laaja-alaisen osaamisen teemana on hyvinvointi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvoinnin tulisi näkyä läpi koko lukio-opintojen, periaatteessa jokaisessa opintojaksossa jollain tavalla. Uskallan väittää, että lukiossamme ollaan tässä Suomen mittakaavassa monella tapaa kärkijoukoissa. Kestävän kehityksen oppilaitoksena meillä on ollut jo monta monituista vuotta yhtenä teemana opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointi. Se näkyy mm. lukion viihtyisyytenä, retki- ja teemapäivinä, tunneilla tehtävinä taukojumppina ja niin edelleen. Pari viikkoa sitten äidinkielen opettaja Minna Rytisalo kyseli abiturienteilta, mikä on parasta meidän koulussa. Monessa kommentissa mainittiin yhteisöllisyys, opiskelijoista välittäminen ja erilaisten yksilöiden huomioiminen. Eräs abiturientin kommentti kuuluu näin: ”Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys eivät sulje toisiaan pois. Osana joukkoa saa olla oma itsensä.” Lukiossamme on siis selkeästi onnistuttu yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin vaalimisessa, mutta aina löytyy parantamisen varaakin.
Olemme siis maailman onnellisin kansa. Mikä meidän salaisuus on? Vai onko meillä jokin erityinen salaisuus? Olavi Uusivirta toteaa laulussaan: ”On niin helppoo olla onnellinen, ja tyytyy siihen mitä on”. Ei se ehkä onnellisuus aina niin helppoo ole, mutta tietty viisaus tuossa piilee. Minun mielestäni onnellisuuden salaisuus onkin kohtuullisuus. Ei tarvitse olla kaikkea kauheasti, riittää, että on sopivasti. Pienistä, yksinkertaisista asioista voi löytää onnen. Hektisen, kiireisen elämän ja opiskelun keskellä on hyvä välillä pysähtyä, katsoa ympärilleen ja miettiä, mikä kaikki elämässä on hyvin. Kohtuullisuus ei tarkoita kuitenkaan kunnianhimottomuutta tai vaatimattomuutta. Kun jossain lehdessä pohdittiin Suomelle sopivaa mottoa, kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa olivat ”No tää on nyt vaan tämmönen” ja ”Ei minua varten tarvi keittää”. Toki nuo omalla tavallaan kuvaavat suomalaisuutta, mutta ei noin vaatimaton tarvitse olla. Kannustankin teitä uudet ylioppilaat haaveilemaan suuria asenteella jalat maassa, mutta pää pilvissä. Uskaltakaa unelmoida ja asettaa rima riittävän korkealle, pitäen samalla mielessä suomalainen sisu ja sopiva nöyryys. Ja tarttukaa tilaisuuteen, kun sellainen osuu kohdalle.
Haluan päättää puheeni tähän onnellisuuteen ja unelmointiin, tänä syksynä edesmenneen lauluntekijä Vexi Salmen sanoin:
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Kuusamon juhlassa vallitsevan koronatilanteen takia ylioppilasjuhla oli jokaiselle ylioppilaalle henkilökohtainen. Näin voitiin noudattaa annettuja määräyksiä. Kaikille uusille ylioppilaille ilmoitettiin aika, jolloin sai tulla koululle. Jokainen ylioppilas sai ottaa mukaansa kolme vierasta.