Polku kulkee Pienen Sarvilammen reunaa. Suolla kasvaa pienen pieniä hilloja ja mustikoita, jotka odottavat kuivan ja kuuman heinäkuun jälkeen ravitsevaa sadetta, joka saisi ne pullistumaan.
Markku Männikkö seisahtuu keskelle polkua ja ihmettelee ääneen.
– Pysähtykää ja katsokaa tätä maisemaa. Katsokaa aivan tosissaan. Ei ole mikään ihme, että Reino Rinne valitsi juuri tämän paikan retkilleen. Tämä on aivan erikoislaatuisen kaunis paikka, Männikkö sanoo.
Maanselän kylänväki järjesti keskiviikkona retken Maanselässä sijaitsevalle Reino Rinteen muistomerkille.
– Moni ei edes tiedä, että täällä on Reino Rinteen muistomerkki. Edes kaikki kyläläiset eivät tiedä tästä, Helena Törmä sanoo.
Paikalle on tullut myös Elli Leskelä, joka hiihti Rinteen kanssa näissä maisemissa usein. Leskelä oli mukana jo silloin, kun muistolaatta julkistettiin.
Oli huhtikuu, vuosi 2003. Paikalle kerääntyneet ihmiset joivat nuotion äärellä nokipannukahvit kampanisuilla. Luettiin runoja, muisteltiin vanhaa ystävää.
– Koko muistolaatan idea oli Eino ”Essa” Kuosmasen. En usko valehtelevani, jos sanon, että Essa oli Reinon paras ystävä, hänen kannustajansa, ymmärtäjänsä, Leskelä sanoo.
Laattaa oli ideoimassa myös Juhani Kinnunen. Muistolaatan on suunnitellut Teuvo Tuomivaara. Wesa Rinne hoiti metsähallitukselta luvan muistolaatan kiinnittämiseen ja Pertti Hyvärinen kiinnitti laatan paikoilleen.
Reino Rinne oli elämänsä aikana polunraivaaja ja edelläkävijä. Sitä hän oli myös metsäsuksiensa päällä – kirjaimellisesti.
– Reino meni aina edeltä isoilla suksillaan ja me muut tulimme perässä. Siinä takana oli helppo mennä, kun Reino teki ladun valmiiksi, Leskelä sanoo.
Kamera oli reissuilla aina mukana. Reitiltä poikettiin empimättä, jos ladun ulkopuolella näkyi jotakin mielenkiintoista.
Rinne piti puita ystävinään. Hiihtolenkki oli kuin reitti ystävältä toiselle.
– Tällä paikalla hän aina pysähtyi. Reino Rinne, jonka latu, koko elämäntyö, tähtäsi suureen päämäärään, luonnon ja elämän suojeluun, Leskelä muistelee.
Leskelän muistelot saivat kylänväen hymyilemään, nyökyttelemään ja kyselemään kiinnostuneina lisää.
Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Rinteen opit ja ajatukset eivät ole vanhentuneet lainkaan, vaan ne ovat juuri nyt ajankohtaisempia kuin aikoihin.
Helteisessä elokuun illassa hiihtoretkimuistoja kuunnellessa heräsi myös idea tulevien talvien varalle. Pitäisikö kylänväen alkaa järjestää talvisin hiihtoretki, joka kulkisi Reino Rinteen muistolaatan vierestä?
– Hyvä idea! Valitaan aina vuoden Reino, joka saa tehdä ladun ja johdattaa muita, Lumi Törmä ehdottaa nauraen.
Kun kylänväki hajaantuu ja lähtee talsimaan polkua pitkin takaisin koteihinsa, ajatus jää hautomaan.
Mikä olisi parempi tapa kunnioittaa vanhaa toimittajaa, kirjailijaa ja luonnonsuojelijaa kuin pitää hänen vuosikymmenten aikana raivaamansa latu elävänä ja kuljettuna?
