Kolumni

Laa­ja­kais­taa aina tar­vi­taan

Laajakaista tuntuu olevan sana, jota ilman ei tule enää toimeen. Vauvasta vaariin on käytettävä sähköpostia, maksettava laskuja ja täytettävä lomakkeita. Palvelut tuntuvat aina olevan netissä ja laajakaista tarjoaa pääsyn sinne.

Ristiriitaista on se, että yhteiskunta vaatii yhä enemmän käyttämään nettiä, mutta samaan aikaan se ei kuitenkaan ole tarjolla kaikille. Koillismaalla ongelmia on syrjäseuduilla, eikä taajamatkaan niin auvoisessa olotilassa ole.

Palvelujen tarjoajilta ja virastoilta tuntuu unohtuvan se, että merkittävä osa kansasta ei edelleenkään käytä nettiä tai sillä ei ole edes mahdollisuutta siihen. Esimerkiksi menestyksellisen, kaikki kaavakkeet täyttävä, maatalous joutuu asioimaan verkossa.

Valtionhallinnossa onkin Laajakaista 2015 -hanke, jonka tarkoituksena on taata riittävä yhteys vähintään kahden kilometrin päähän lähes kaikkiaan asuinpaikkoihin. Ongelma vain on se, ettei operaattoreita kiinnosta valokaapelin vetäminen syrjäseuduille, ei vaikka kaapelinveto maksettaisiin julkisista varoista. Asiakkaan maksettavaksi saattaa tulla myös kohtuuton kustannus loppukaapelin vedosta.

Yksi mahdollisuus on tietysti laajakaistaosuuskunta, jollaisia Suomeen on jo joillekin seuduille perustettu. Osakkaat rakennuttavat itse verkon ja osa osuuskunnista toimii jo aika laajalla alueella.

Ratkaisua on etsitty langattomista yhteyksistä Niidenkin osalta palvelut paranevat siellä missä on kysyntää, eli kaupungeissa. Laajakaistan leveys syrjäseuduilla jää pakostakin kapeaksi, myös tulevaisuudessa.

Jopa koomista on siinä, että monia syrjäseutujen palveluongelmia pyritään ratkaisemaan siirtämällä palveluita nettiin, mutta itse nettiä ei tuoda sinne, missä näitä palveluita tarvittaisiin.

Toisaalta netin hyödyntäminen on esimerkiksi Koillismaalla vielä aika alkutekijöissään. Paikallisten yritysten nettipalvelut ovat sekä ulkoasultaan että sisällöltään aika vaatimattomia.

Koillismaalla ei ole esimerkiksi Pohjanmaan tapaisia pieniä erikoisliikkeitä, jotka toimivat pelkästään nettimyymälänä.

Kyse on siis monitahoisesta verkosta, joka koostuu itse fyysistä yhteyksistä että sisällöstä.

Koillismaalla kaivattaisiin sisältöä nettiin, jolloin syntyisi kysyntää yhteyksille. Yhteyksiä tarvitaan, jotta sisältöä pystyttäisiin tekemään ja käyttämään.

Ne jotka nettiyhteyksiä maaseuduilla tarvitsevat ovat harmissaan, mutta apua ei vain tunnu olevan näköpiirissä.

Valtionhallinnossa onkin Laajakaista 2015 -hanke, jonka tarkoituksena on taata riittävä yhteys vähintään kahden kilometrin päähän lähes kaikkiaan asuinpaikkoihin. Ongelma vain on se, ettei operaattoreita kiinnosta valokaapelin vetäminen syrjäseuduille, ei vaikka kaapelinveto maksettaisiin julkisista varoista.