Muuttaminen tulee eteen jokaisen elämässä. Tuo uusi alku, vanhan elämän (ja kämpän) pölyjen puhdistaminen. Voi sitä onnea kuka saa sen osakseen.
Tukalana heinäkuun iltana lappaan tavaroita pahvilaatikkoihin. On uskomatonta kuinka paljon turhaa tavaraa ihminen kerää kaappiensa pohjalle. Miksi ihmeessä täällä on rikkinäisiä työkaluja ja tyhjiä pahvipakkauksia? Oliko näitä niin vaikea jo aikoinaan kantaa roskikseen? Alan epäillä asunnon omistajan olevankin hamsteri, eikä parikymppinen nuori mies.
Kun aloitan herkkien astioiden pakkaamisen, huomaan sanomalehtien haisevan öljyltä. Hätäratkaisuna astiat pakataan pyyhkeiden sekaan ja toivotaan parasta. Onnellisena ja tyytyväisenä, näppärästi pahvilaatikoista jokaisen senttimetrin käyttäneenä huomaan teipin loppuneen.Tarkemmin katsottuna myös roskapussit ovat loppuneet. Keksin hätäratkaisuja joilla saan turhat roinat kannettua pihalle ja kun lopulta kaikki on piharoskiksessa, huomaan roskapussien löytyvän olkalaukustani. No, lopultakin asunto on tyhjä. Kello on jo puolilla öin.
Seuraavana iltana käyn tarmokkaasti loppusiivouksen kimppuun. Lukuisat entiset asukkaat ovat jättäneet puumerkkinsä niin seiniin kuin lattiaankin ja opiskelija-asunnossa näyttää siltä kuin se ei olisi koskaan moppia nähnytkään. Seinät kaipaisivat enemmän maalia kuin rättiä ja sormenpäistä paistaa kohta luut kaiken hinkkaamisen jälkeen. Liukastun ja lennän takapuolelleni saippuaisella lattialla. Tarvittaisiin järeämpiä aseita jotta kylpyhuoneen vesivahinkoiset seinät saataisiin kuntoon.
Järkyttäviltä löydöksiltä ei selvitä. Seinälistojen takaa ryömii esiin ihrakuoriaisiksi tunnistamiani tuholaisia ja myös tutumpia sokeritoukkia. Ketsuppia ja ruokaöljyä lukuunottamatta ruokatarvikkeet lentävät roskiin ja tiedän pian tarkistavani hysteerisesti etteivät öttiäiset ole päässeet käsiksi mihinkään tavaroihin.
Pienen hermoromahduksen jälkeen lohdutan itseäni ajatuksella siitä, ettei tämän illan jälkeen tarvitse vilkaistakaan tätä asuntoa kohden.
Lopulta kaikki kaapit ja pinnatkin on pyyhitty ja asunto tuoksuu mäntysuovalta. Asunnon ovi sulkeutuu lempeästi kalahtaen takanamme, mieli on tyyni ja seesteinen kun astelen ulos. Niin kauan kunnes toinen osapuoli huomaa että olen heittänyt tärkeät avaimet piharoskikseen. Perjantai-ilta jatkuu dyykkaamalla ja pusseja aukomalla, kunnes avaimetkin löytyivät. Omatuntoni saa rauhan.
Lopulta istun uuden asunnon lattialla ja katselen vastamaalattuja, paljaita seiniä. Tavarat pitäisi purkaa ja takapihan kaistale näyttää metsiköltä. Totean että kyllä tästä tulee vielä ihmisten asuttava, tai ainakin ihmisten asuttama. On se muuttaminen ihanaa.