Alakerta | Risto Pikkupeura risto.pikkupeura@koillissanomat.fi
Suomi on kriisissä, enkä nyt tarkoita vain Alexander Stubbin hallitusta. Me 90-luvun laman kokeneetkin alamme olla jo kohta sitä mieltä, että tämä nykyinen kurjuus taitaa sittenkin takavuosien lamat voittaa. Tai ainahan se aika muistot kultaa. Ennen oli lamakin kovempi, lumihanget syvemmät ja koulun piti hiihtää kesät talvet vastamäkeä.
Vuoden 2008 jälkeen Suomen tuottavuus on rojahtanut. Julkinen sektori on alijäämäinen ja yksityisen sektorin työpanos ei jaksa enää pitää kasvua yllä, tai edes takaamaan väestön tarpeita. Julkisen sektorin osuus on tietysti suhteessa kasvanut, kuten taantumassa tuppaa käymään.
Yrityselämän johtajat hakevat tuottavuutta karsimalla kustannuksia, eli työvoimaa. Tuottavuutta ennen parantaneita kone-, tutkimus- ja kehittämisinvestointeja ei enää tehdä, tai ne ovat niin pieniä, etteivät vastaa edes yritysten poistoja. Näin ollen pääoman nettokanta pienenee.
Suomen pääoma on kasvanut aiemmin rakentamisella. Kun rakentaminen on nyt lähes pysähdyksissä, niin seurauksena on Suomen pääoman hidas, mutta vääjäämätön pieneneminen. Kun suuntaus on ollut sama jo kuutisen vuotta, ei näköpiirin ole valoa tulossa edes taskulampulla.
Samaan aikaan kun Suomen reaalinen kansantulo on laskenut, on sentään yksi asia kasvanut: väestömäärä. Niinpä asukasta kohden laskettu kansantulo on tietysti pudonnut, seitsemässä vuodessa lähes 13 prosenttia.
Kansantalous syö nyt enemmän kuin tienaa. Onneksi tämä ei tunnu huolettavan ketään, tai vain niitä jotka ovat joutuneet työmarkkinoiden käytettävissä olevaksi työvoimaksi.
Eikä siitä ei ole kuin muutama vuosi kun Suomi jakoi neuvoja Välimeren auringossa lämpimässä köllötteville hyvinvointikansoille kuinka taloutta tulee hoitaa. Ettei vain kalahtaisi niinsanotusti omaan nilkkaan.
Vaikka joulu on tulossa, eivät kuluttajat voi ostaa enemmän kuin on varaa. Pikaisimmat alennusmyynnit ovat alkaneetkin jo ennen joulua.
Täytynee tässä mukailla Tuntematonta sotilasta: Ei sitä lamaa poijjaat näin voiteta. Jospa nyt mennään tämän suon yli niin, että heilahtaa.
Silmiä ei kannata surkeudelta ummistaa, mutta anna silti Suomen kansan johtajille ymmärrystä, niin etteivät ne toista kertaa kansainvälisen talouskasvun kovaan mäntyyn päätään puske. Eivätkä rakennemuutosta ja sotea hämmennä yhtään enempää kuin on tarpeellista.
Risto Pikkupeura
risto.pikkupeura@koillissanomat.fi