Lapin sairaanhoitopiirissä ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja sunnuntaina.
Lapin sairaanhoitopiirin infektiolääkärin Antti Väänäsen mukaan alueella ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja sunnuntaina.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL raportoi, että Suomessa todettu 196 uutta koronavirustartuntaa sunnuntaina. Niistä yli puolet todettiin pääkaupunkiseudulla. Varmistettujen tartuntojen kokonaismäärä on nyt Suomessa 14 848.
Viimeisimpien tietojen mukaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on menehtynyt Suomessa 353 henkilöä.
Lauantain koronauutisia:
15.30. Länsi-Pohjassa tullut keskiviikon jälkeen kaksi koronatartuntaa, Lapin sairaanhoitopiirissä ei uusia tapauksia
Länsi-Pohjan alueella on todettu kaksi uutta koronavirustapausta keskiviikon jälkeen. Sairaanhoitopiiristä ei kerrota sitä, missä tapaukset on todettu, sillä ne ovat yksittäistapauksia.
Länsi-Pohjan johtajaylilääkärin Jyri J. Taskilan mukaan tapauksissa ei ole tapahtunut isoja altistumisia. Toisen tapauksen selvitystyöt ovat edelleen kesken.
Lapin sairaanhoitopiirissä ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja lauantaina.
Koko maassa raportoitiin uusia koronatartuntoja 178 lauantaina. Epidemian aikana on kaikkiaan todettu 14 652 tautitapausta.
Epidemia kiihtyy Suomessa – koronapotilasmäärät ovat korkeimmillaan sitten kevään
Koronavirusepidemian kiihtyminen Suomessa alkaa näkyä lisääntyvänä sairaalahoidon tarpeena.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi perjantaina, että sairaalahoitoa koronaviruksen vuoksi tarvitsee yhteensä 70 henkilöä.
Määrä on suurin sitten kevään, jolloin sairaalahoidossa oli enimmillään noin 200 koronapotilasta Suomessa.
Sairaalassa olevista tehohoitoa tarvitsee 11 potilasta THL:n mukaan. Tehohoidon tarve on kasvussa, mutta pysynyt toistaiseksi maltillisena.
Keväällä tehohoidossa oli enimmillään kerralla noin 70 koronapotilasta.