Kaikista Koillismaan kunnista lakkautetaan näillä näkymin ensi syksynä yksi kyläkoulu. Posiolta lähtee Kuloharju, Taivalkoskelta Inkee ja Kuusamossa suunnitellaan Kuolion koulun lakkautusta. Koulujen puolesta taistelleet vanhemmat kysyivät päättäjiltä, kuinka moni heistä kulkee päivittäin 2,5 tunnin työmatkaa. Kukaan ei tainnut nostaa kättänsä pystyyn.
Joillakin koululaisilla päivittäisestä matkustusajasta voi tulla jopa pidempi. Koillissanomien verkkokeskustelussa Suurperheen Äiti kommentoi, että tähän menee monen lapsen lapsuus - linja-autossa kulkemiseen ja siellä pysäkillä odottamiseen.
Minä en ole kulkenut pitkää koulumatkaa, mutta työmatkaa olen. Kesänopeusrajoitusten aikaan matkan taittoi reilussa tunnissa. Talvella tuli hyvällä kelillä vain vartti lisää ja kelirikkoaikaan vähintään se toinen vartti, tai sitten piti mennä kiertotietä.
Aamulla kello soi kolme tuntia ennen töiden alkua, että ehti kunnolla herätä, lenkittää koirat, tehdä aamutoimet ja lähteä liikkeelle niin, ettei tarvitse kaahata. Illalla pääsi kotiin aikaisintaan kuudelta.
Tutuksi tullut mutkainen ja mäkinen tie sekä väsynyt kuski eivät ole hyvä yhdistelmä. Siksi piti kiiruhtaa aikaisin nukkumaan. Työpäivän ja työmatkan jälkeen ei jäänyt monta tuntia luppoaikaa virkistymiseen, harrastuksista nyt puhumattakaan. Eikä sillä, ei sen vähintään kymmentuntisen rupeaman jälkeen juuri mitään olisi jaksanut tehdäkään.
Talvella aurinko ei ehtinyt nousta ennen kuin pääsin perille ja se oli jo laskenut, kun lähdin taas liikkeelle. Lumituiskussa ja vesisateella tottui ajamaan ja poropaikat opin tuntemaan ennakolta. Niihin piti mennä jos ei hitaammin, niin ainakin tarkkaavaisemmin. Muuten matka taittui aika lailla automaattiohjauksella.
Pahimpia olivat ne aamut, jolloin koko yön oli tullut lunta, eikä aura-auto ollut vielä kerennyt töihin. Vai veisikö ikävimpien matkojen listalla voiton sittenkin ne kerrat, kun flunssa pukkasi päälle, nenä valui ja silmät vuosivat niin, että hyvä kun tien näki?
Minun ei onneksi tarvinnut palella bussipysäkillä, eikä pelätä, että myöhästyin. Ei tarvinnut kuunnella kenenkään muun jorinoita eikä kestää hälyä vielä hälyisemmän päivän päälle.
Syrjäkylien koululaisille nämäkin tulee olemaan arkipäivää. Toisaalta heillä on mahdollisuus nukkua linja-autossa – jos siihen pystyvät eivätkä kärsi matkapahoinvoinnista. Kovin kivoja matkoja ei ole luvassa ainakaan sillä Kuolion koululaisella, jolle pikkuteitä kiertävä linja-auto tekee huonon olon.
Entäpä lapsuus, leikit, läksyt, kaverit, perhe ja harrastukset? Niille ei juuri jää aikaa, jos istuu lapsuutensa linja-autossa.
Jenny Halvari