Lähitulevaisuudessa Koillissanomista voi lukea reportaasin Lapin rivieralta, Livon hiekkarannalta. Minulla, kuten monella muullakin, on lämpimiä muistoja Posion hiekoilta: minulle kesäisten muistojen eittämätön pala on päiväretki Livonjärvelle.
Olihan niitä järvenrantoja myös muualla, kotonakin, mutta Livo-päivä oli aina kesän paras päivä. Mikä teki siitä niin erityisen? Ne törkeän hyvät letut ja kahvilan vilpoisa varjo, vai pehmeä hiekkapohjainen ranta ilman pelottavia vesikasveja, jota pääsi käsipohjalla vaikka kuinka pitkälle? Kirkkaassa vedessä uivat pikkukalat, jotka tulivat näykkimään jalkoja, jos vain jaksoi pysyä paikallaan? Vai kenties lämmin hiekka, luetut kirjat ja aurinkorasvan tuoksu, puhumattakaan suussasulavasta päärynäjäätelöstä – joka mielikuvassa Livolla on niin kuuma, että Nizzat, Maltat ja Kreetat jäävät kakkosiksi.
Ehkä Livosta teki erityisen se, että silloin lähdettiin ikään kuin minilomalle – ei tarvinnut ajaa kuin tunti, ja oltiin jo pois arjen kiireestä. Päivä piti tosin valita huolella, töiden ja aurinkoisen sään yhteen sovittaminen ei joka kesä onnistunut. Perille pääsyn jälkeen kuitenkin vanhempien hyväntuulinen rentoutuminen tarttui myös meihin lapsiin.
Rupesin pohtimaan, mikä kesä olenkaan viimeksi käynyt Livolla. Tulin siihen tulokseen, että siitähän on jo lähestulkoon kymmenen vuotta, joka tuntuu aivan liian pitkältä ajalta – Livo-muistot voi tosiaan laskea lapsuusmuistoiksi, jopa minun iässäni.
Lapsuuden kesäperinteet ovat hauskoja. Olisi mukava uusintaa tuokin, perheen kesken päiväretki Livolle. Varsinkin, kun viime kesä ja tämänhetkinen kuluvat Koillismaalla! Kuitenkin ne aurinkoiset päivät tuppaavat kulumaan aina jonkin muka kiireemmän parissa.
Aina myöskään lapsuusmuistot eivät pidä paikkaansa. Isoksi mieltämät asiat näyttävätkin muutaman vuoden jälkeen pieniltä, ja paikat ovat usein muuttuneet tai rapistuneet. Ehkä siksi vanhojen muistojen paikoille pelottaa palata – menevätkö hyvät muistot pilalle, jos asiat eivät olekaan yhtä ruusuisia kuin ennen?
Kun asiaa pohtii, Posiolta löytyy toinenkin lapsuudenmuistoja täynnä oleva lähes eksoottinen paikka. Menneen ajan Englantiin kuljettavassa Korpihillassa olen kuitenkin vieraillut useasti viime aikoinakin, viimeksi viikonloppuna. Ja kahvila on edelleen vähintäänkin yhtä ihana kuin vuosia sitten. Jos aurinkopäiviä vielä riittää, täytynee lähteä tarkastamaan Livonjärven maisemat, palata vanhoihin muistoihin ja luoda uusia.