Kuusamon lentoasemalla paljastettiin lähes puolen tuhannen lapsen taidenäyttely. Työt ovat esillä tuloaulassa – suurimmaksi osaksi matkalaukkuhihnan seinällä.
Näyttely kestää koko talven.
Camilla Puustinen vieraili taidenäyttelyssä ja kertoi työstään. Se on suuri puu. Hän kertoo tehneensä puun yhdessä toveriensa kanssa – ja tätien Outin, Tuulan ja Katin.
Puun tekeminen kesti monta päivää, vaikka sitä ei aivan kaikkina päivinä tehtykään. Tekijöitä oli Porkkatörmän päiväkodin Kurjenmiekkojen ryhmässä monta. Puustinen ei muista aivan kaikkien nimiä.
– Ainakin Minka, Ella ja Emilia.
Työn materiaalit löytyivät lähistöltä ja hoitotäti-Outi oli keksinyt aiheen, että tehdään puu. Puun varsi muodostuu oksista, jotka on liitetty taiten rungoksi.
– Oksat kerättiin ulkoa ja käsillä maalattiin nuo pisteet, hän näyttää.
Camilla Puustinen täytti aivan vasta neljä vuotta. Syntymäpäivänsä lapsi osaa lukea luonnosta.
– Kun lehdet tippuivat puusta.
Idea tuoda Kuusamon 150-vuotta juhlistava näyttely lentoasemalle syntyi varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjo Lämsän mukaan varhaiskasvatuksen työryhmässä, jossa joku muisti, että onhan lentoasemallakin ollut näyttelyitä.
– Ideoitiin, että millä tavalla voitaisiin juhlistaa Kuusamon 150 vuotta. Luonto on lähellä, se on osa Kuusamoa ja lasten arkea.
Lentokenttää operoivalle Finavialle näyttely sopi hyvin. Tilaa on ja yleisöäkin riittää. Tuloaulaan toisaalta pääsee vain lentämällä Kuusamoon.
– Olemme pyrkineet tuomaan Kuusamon luontoa täällä esiin valokuvin. Nyt lasten töiden kautta kuvataan luontoa heidän omasta näkökulmastaan, sanoo lentoaseman päällikkö Sari Päivärinta.