Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
Kyllä minä tiedän, olenhan minäkin ollut kerran sinun ikäisesi.
Näin me aikuiset yritämme lohduttaa nuoria tai samaistua heihin, yleensä kuitenkin laihoin tuloksin. On totta, että jokainen meistä on kokenut teini-iän ahdistuksen, mutta nuorten elämää 1960-luvulla ei voi hyvällä tahdollakaan verrata nuorena olemiseen tänä päivänä.
Toisaalta, uskallan väittää, että nuoren mielenmaailmassa on jokin perustavanlaatuinen taustaväri, joka on ja pysyy samana vuosikymmenestä toiseen.
Iän karttuessa mielen värikartta muuttuu, yleensä kirjavammaksi, mutta toisinaan aikuinenkin voi onnistua palauttamaan itsensä niin sanottuun nuoruuden perustilaan. Yksi parhaiten kyseiseen tilaan pääsemistä edistäviä menetelmiä lienee musiikki.
Nuoruutta kuvaavaa musiikkia on vaikka millä mitalla. Yksi tuoreimpia ja samalla osuvimpia nuoren naisen elämästä kertovia kotimaisia kappaleita on laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaan tekemä Lissu ja mä. Vilkkumaan terävä kynä on tallentanut siihen lähes kaiken oleellisen, tähän tapaan:
”Puolapuiden alla Lissu piti hovia / siteeras Madonnaa ja Bon Jovia. / Ja heitti tukkaa se avasi ovia / kovia kameliaskeja tarrakuveja. / Ja minä olin ujoin ja ulkopuolisin / pelkäsin elää ja että kuolisin. / Halusin saappaat ja strutsipuuhkan / mellakka-aidan ja liikenneruuhkan.”
Tuota kaikkea nuoruus tosiaan taitaa olla. On idoleita ja esikuvia, on halua kokeilla kaikkea tupakasta ties mihin. On tarve nähdä ja elää kaikki yhdessä hetkessä, ehkä kapinoidakin, mutta toisaalta on tarve olla olematta yhtään mitään.
Jos kuuntelee Vilkkumaan kappaleen loppuun asti, huomaa sen kuvaavan nuoruuden lisäksi ystävyyttä. ”Meni vuodet ne jonnekin imaistiin / Lissu meni kai neljästi naimisiin. / Eläkkeellä se lähti joihinkin / outoihin tehtäviin viidakoihin. / Ja Lissun hautajaisissa kakstuhattaseiskytkaks /minäkin olin tullut jo hauraammaks.”
Itse pääsin nuoruuden perustilaan viimeksi viime viikonloppuna, ja nimenomaan juuri ystävyyden kautta. Tapasin seitsemän peruskouluajoista asti tuntemaani ystävää, ja heidän parissaan sydämeni oli pakahtua yhtä voimakkaasta porukkaan kuulumisen tunteesta kuin vain nuoruudessa on mahdollista.
Kun siis seuraavan kerran väitätte ymmärtävänne nuoria, palauttakaa mieleenne sekä kipeimmät että parhaimmat muistot, joita nuoruusvuosien ystävienne kanssa koitte. Siltä tuntuu nuoruus.
Suvi Peltola
suvi.peltola@koillissanomat.fi