Alakerta |Risto Pikkupeura risto.pikkupeura@koillissanomat.fi
Ihmettelin viattomasti kerran, miten tietämättömiä koillismaalaiset ovat omasta kotiseudustaan. Posiolaisista harva on käynyt Korouomassa, taivalkoskelaiset eivät tunne Iijoen mutkia eikä kuusamolainen löydä Näränkään. Ihmettelystä syntyi juttuajatus.
Sosiaalisessa mediassa kyselin vinkkejä ja niitähän tulikin. Koillismaalla on monta kummitustaloa, luolaa, erikoisia luontopaikkoja ja erityisesti sodan jälkiä. Koillismaalta voi löytää vanhan Lapin ja lannan rajan, polun Jäämeren rantaan tai vaikkapa melontareitin, jossa kymmenien kilometrien jälkeen pystyy palamaan miltei lähtöpaikkaansa. Ei ihme, että monet erikoisryhmät ovat löytäneet Koillismaan. Jää- ja kalliokiipeilypaikkana Korouoma on tunnettu.
Moni kohde on tiedossa, mutta luokse pääsy on hankala. Korouoma on jylhä, henkeäsalpaava rotko, jonka luonne ehkä vaatiikin vaikeapääsyisyyttä. Samoin Pyhityksen huippu. Ehkä näin onkin parempi. Soiperoiseen löytävä palkitaan kesäisin upealla pienellä järvellä ja virkistävällä uintireissulla. Ylhäällä harjulla kuukkeli tulee tervehtimään. Selkonen on myös vapautta massamatkailusta.
Vinkkejä tuli paljon, mutta yhteistä oli se, että jotakin puuttui. Koillismaalla ei ole ainuttakaan rakennusta, joka nousisi esille mielenkiintoisena.
Arkkitehtuurin huipentuma Koillismaalla on laatikko, jossa on ehkä pyöristetty nurkka, pyöreä ikkuna ja ritilä edessä. Eikä muuta liene ole luvassa, joten siltä puolen ei kohteita ole tulossa. Paitsi Pudasjärvellä: hirsikoulu.
Ei myöskään noussut esille taideteosta. Kuusamossa ei linja-autot pysähtele Evakkomuistomerkin kohdalla. Susi-Kallen patsaasta Rukalla ehkä tulee tunnetumpi. Taidetta kuitenkin löytää vaikka Pentik-mäeltä, tai Livojärven rannalta pysäköintialueelta. Käykää katsomassa.
Moni kohde on jäänyt puolitiehen. Salpalinja on muistomerkki historiasta, mutta taisteluhaudat maatuvat hiljalleen. Kenttärata oli osa yhteistä Euroopan historiaa, mutta Kenttäratakeskus on edelleen suunnittelupöydällä.
Kuusamon, Posion ja Taivalkosken keskustaajamiin haikaillaan elämää, toimintaa ja vetovoimatekijöitä. Pitäisikö hyödyntää paikkakuntien historia, tarinat, mahdollisuudet ja samalla rakentaa jotakin uutta. Irlannissa Taivalkosken taideyhdistyksen matkalla Dublinissa kävin kaupungin pienimmässä museossa. Siellä on kahdessa kerroksessa kolme huonetta, mutta se oli täynnä dublinilaishenkeä. Ei kohteen tarvitse olla iso, mutta siellä pitää käydä.
Risto Pikkupeura
risto.pikkupeura@koillissanomat.fi