Lukijalta
Mielipide

Lukijalta: Kobolttia pitää louhia ensisijaisesti siellä, missä on koboltin lisäksi köyhiä, kouluttamattomia ihmisiä

Kirjoittajan mielestä koboltinlouhinnan ongelmat pitää ratkaista Kongossa sen sijaan että tuotantoa pyrittäisiin siirtämään Suomeen.
Kirjoittajan mielestä koboltinlouhinnan ongelmat pitää ratkaista Kongossa sen sijaan että tuotantoa pyrittäisiin siirtämään Suomeen.
Kuva: Moilanen Jukka-Pekka

Helsingin Sanomissa oli 18.1 artikkeli Kongon koboltin eettisyydestä.

Minulla on pitkä työhistoria Aasian alihankinnassa. Näen Kongon tilanteen eettisyyden kannalta identtisenä Kiinaan 20 vuotta sitten. Lapsityövoiman käyttö oli yleistä ja työolosuhteet usein huonot. Tänään tilanne on toinen.

Lainsäädäntöä on Kiinassa tiukennettu ja länsimaiset yhtiöt edellyttävät alihankkijoiltaan usein lainsäädäntöä tiukempia normeja työolosuhteissa. Myös valvonta toimii.

"Kobolttia pitää louhia ensisijaisesti siellä, missä on koboltin lisäksi köyhiä, kouluttamattomia ihmisiä."

Muutos ei lähtenyt Kiinan viranomaisista, eikä yhtäkkiä eettisyyteen heränneistä länsimaisista yhtiöistä, vaan amerikkalaisista kuluttajista. Yhtiöt kuten Nike jäivät kiinni lapsityövoiman käytöstä. Kuluttajat uhkasivat boikotilla ja oikeustoimilla.

Amerikkalaiset ja pian myös eurooppalaiset yritykset alkoivat panna asioita kuntoon. Maineriski otettiin yrityksissä vakavasti. Maineriski on aina myös businessriski.

Mikä estää kaivosyhtiöitä toimimasta Kongossa eettisesti? Mikä estää kobolttia ostavaa akun valmistajaa vaatimasta eettisesti louhittua kobolttia?

Mikä estää autonvalmistajaa tai ostajaa vaatimasta, että heidän autonsa akuissa käytetty koboltti on eettisesti louhittua? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on, ei mikään. Historia toistaa itseään.

Amerikkalaiset kuluttajat ovat nostaneet joukkokanteen muun muassa Applea ja Teslaa vastaan lapsityövoiman käytöstä Kongossa. Kongon hallituskin on herännyt ja alkaa toimia.

Koboltin alkuperä ja työolosuhteet ovat aina tarkastettavissa, myös Kongossa, jos halutaan. Kaikki länsimaiset autonvalmistajat ovat sitoutuneet yhteiskuntavastuun periaatteisiin.

Ne sisältävät YK:n ja ILO:n periaatteet ihmisoikeuksista ja työnteon ja työpaikkojen olosuhteista. Viimeistään nyt joukkokanteiden uhatessa niiden on pakko ryhdistäytyä.

Latitude 66 Cobalt käyttää mielellään eettisyyttä argumenttina sille, että kobolttia kaivettaisiin Kuusamossa Kongon sijasta. Asia on juuri päinvastoin.

Kobolttia pitää louhia ensisijaisesti siellä, missä on koboltin lisäksi köyhiä, kouluttamattomia ihmisiä.

Motiivi Latitude 66 Coboltin argumentille on mielestäni business, ei huoli Kongon lapsista tai maailman ilmastosta. Kuusamolaisten ei pidä syyllistyä kummastakaan.

En tiedä käytetäänkö kobolttia auton akuissa enää 10 vuoden päästä, mutta olen varma, että 10 vuodessa autonvalmistajat ja kuluttajat ovat varmistaneet louhinnan eettisyyden Kongossa.

Pekka Paalanne