Kun tulee siihen ikään, että viimeinen kvartaali on mittarissa, alkaa menneisyys kiinnostaa. Ehkä eläkkeellä on aikaa ja monenkin tulee kehiteltyä harrastuksia, jotta aivot pysyivät vireänä, ja päivä täyttyisi toiminnalla.
Kuusamossa vaikutti 1900-luvun alussa Pulkkasen suku Kuolion suunnalla (Pulkkanen). Tila oli varsin vauras. Pulkkasen tilaa ei jaettu yleisen käytännön mukaan 1900-luvun alussa, vaan yksi veljeksistä Kustaa Pulkkanen muutti vuonna 1906 Tuovilan järven rannalle Tuovila 3 tilalle, jonka hän osti pahasti velkaantuneilta omistajilta. Kustaa Pulkkanen oli kuuluisa seppä jo Kurkijärven seutuvilla ja oli ollut työnjohtajana Hyväjärven suuressa kuivatushankkeessa. Ilmeisesti rahavaroja oli kertynyt kuivatushankkeen myötä. Tosin suku on kuulu kitsaudestaan, joka näyttää periytyvän ainakin allekirjoittaneeseen.
Hyväjärven kuivatus Kuusamossa vuosina 1886–1889 onnistui Kitkajärveä paremmin, sillä niittymaata saatiin huomattava hehtaarimäärä (358 hehtaaria, kustannukset 7000 markkaa ja osakkaiden työpäiviä 7462) (Lähde: Ympäristö.fi).
Kustaa Pulkkasella oli vain yksi poika Severi Pulkkanen, (1887) josta kehittyi huomattava vaikuttaja Kuusamon poliittiseen ja taloudelliseen elämään. Severi oli mukana monessa. Vuosisadan alussa perustettiin mm. Kuusamon Nuorisoseura ry, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Severi Pulkkanen (Ervasti). Erilaiset lautakuntapaikat täyttyivät Severi Pulkkasella ja toimihan hän myös kunnan esimiehenä.
Vuoden 1915 Kaleva kirjoitti seuraavasti: ”Kuntatalouden puheenjohtajaksi valittiin ja kunnan esimieheksi valittiin maanviljelijä Severi Pulkkanen 100 mk vuosipalkalla. Varamieheksi valittiin talollinen Toivo Kemppainen (Kaleva: 11.10.1915 no 234).
Tuohon aikaan maatalouden tuotto Koillismaalla on heikkoa. Viljasadot jäivät alhaisiksi, joten kunnan piti varautua melkein vuosittain varmuusvarastoin ottamalla lainaa viljahankintoihin. Katovuodet olivat lisäksi toistuvana riesana. Viljanviljelyä ei myöskään kannattanut harjoittaa, koska Venäjältä saatiin halpaa viljaa. Kuusamolaisten elinkeinoharrastukset lienevät suuntautuneet karjatalouteen ja rahdinajoon Vienasta rajan ollessa vielä avoin.
Maatalous ei tainnut oikein kiinnostaa kuusamolaisia eikä osaamistakaan ollut. Peltoviljely oli työlästä ja suoviljely oli tuntematonta. Luonnon niityiltä ja soilta kerättiin heinät elikoille vielä pitkään 1930-luvulla. Rajan sulkeuduttua maatalouden tahti muuttui. Vuoden 1915 syksyn kuntakokouksessa kunta oli päättänyt ottaa 50 000 mk lainan viljan ostoa varten.
Viljalainauutisia uutisoitiin samaan aikaan myös Kuolajärveltä, Sodankylästä ja muista kunnista Pohjanmaata myöten. Viljanhankintaa varten perustettiin toimikunta, johon kuuluivat Hänninen, Pulkkanen, Vaarala, Ilmola, Junttila ja nimismies Raassina.
Tuohon aikaan viljan suurmyyjä oli Venäjä. Kuusamolaiset päätyivät siihen, että vilja ostetaan suoraan Vienasta. Tähän oli syynä se, että viljaa saataisiin halvemmalla suoraan useita markkoja halvemmalla säkkiä kohden Arkangelista kuin Pietarin kautta rautateitse. (Kaiku 26.10.1915 no 248).
Ajatuksena oli jauhojen toimittaminen Arkangelista sulan veden aikana Vienan meren yli ilmeisesti Kantalahteen tai Kemiin. Arkangeli sijaitsee suurten jokialueiden suussa (Vienajoki), joita pitkin päästiin syvälle Venäjän sisämaiden vilja-aittoihin. Raassina ja Pulkkanen lähetettiin syyskuussa matkaan kohti Vienaa ja Arkangelia.
Patikoituaan ja laivailtuaan Kuusamon kunnan edusmiehet saapuivat Arkangeliin. Paikalliset kauppiaat olisivat olleet halukkaita viljakauppoihin, mutta Arkangelin kuvernööri ei katsonut voivansa myöntää viljan vientilupaa.
Hän halusi saada joitakin todisteita viljan tarpeellisuudesta Kuusamossa ja vakuutta siitä, ettei viljaa vietäisiin kolmansiin maihin. Näillä perusteilla kuvernööri ei voinut antaa viljaerälle vientilupaa. Hän ei pitänyt täysin mahdottomana vientiluvan myöntämistä ehkä myöhemmin.
Jauhojen hankinta Pietarinkin kautta tuntui mahdottomalta, joten Kuusamon kunnan edusmiehet nimismies Raassina ja kunnanesimies Severi Pulkkanen saivat palata tyhjin käsin kolmen viikon matkaltaan Arkangelista.
Suomen elintarviketilanne ei ollut tuohon aikaan kummoinen. Viljaa oli pakko tuoda ulkomailta. Tilastojen mukaan määrällisesti suurimmat tuontierät Suomeen olivat tuohon aikaan ruis ja vehnä sekä hiili. Vientipuolella metsätaloustuotteita (puu, puutavara, paperi jne.).
Euroopassa riehui tuolloin jo ensimmäinen maailmansota (1914–1918), mikä toi omat haasteensa kansainväliselle kaupalle, mutta toisaalta tarjosi suomalaisille sotatalouden tuomia mahdollisuuksia. Tästä esimerkkinä mainittakoon sotatarvikerahdin ajo Vienasta Kuusamon kautta Ouluun, mistä sitten rautateitse Pietariin ja rintamalle.
Severi Pulkkanen toimi 1910–1940-luvuilla monissa kunnan luottamustehtävissä. Severi olisi halunnut nuorena kouluttautua opettajaksi, mutta sellainen ei tullut kuulonkaan suurtilan ainoana poikana.
Hän kävi Limingan maatalouskoulun, jonka innoittamana Tuovilassa kokeiltiin kaikenlaista uutta; perustettiin kanala, sikala, tehtiin aiv:tä, raivattiin suopeltoja ja kokeiltiin erilaisia kasveja ja viljoja. Tila toimi Oulun läänin Talousseuran valvonnan alaisena esikuvatilana.
Severi Pulkkasen viimeinen tehtävä oli kotitilansa jälleenrakentaminen sodan jälkeen. Palattuaan evakosta ja saatuaan pytingin pystyyn, hän heitti susiturkkinsa tuolille todeten: se on sitten tässä kaikki”. Severi oli lopen uupunut sodasta. Severi kuoli pian tämän jälkeen kuten myös hänen toinen vaimonsa Hanna Korhonen, joka oli toiminut lääkäri Ervastilla sairaanhoitajana ennen avioitumistaan.
Näin loppui yhden Pulkkasen mahtihaaran historia Kuusamon politiikassa ja talouselämässä. Mahtisukuja tulee ja menee. Joskus suku palaa poliittiseen elämään pienen tauon jälkeen. Toivotaan ainakin näin.
Severi Pulkkanen on kirjoittajan isoisä, jonka menneisyys on vaiettu 70 vuotta lapsenlapsilta syystä tai toisesta. Severi Pulkkasen synnyinkotiin ja -kamariin voi tutustua Kuusamon museolla, jonne asuinrakennukset on siirretty. Maanviljelijä Severi Pulkkanen Kuusamon Tuovilasta oli viimeinen Kuusamon kunnan esimies vuosina 1916–1918 ja pitkäaikainen kunnanvaltuuston puheenjohtaja 1920-luvulla (Ervasti).