Olavi Aikkila kirjoitti maanantain lehdessä 25.5 Kuusamon saamelaisista ja valitti sitä, että suunniteltuun historiakeskukseen ei ole tulossa kunnollista saamelaisosastoa, vaikka nykyisten kuusamolaisten esivanhemmista löytyy useimmista saamelaisia.
Nimenomaan tässä asissa Olavi Aikkila on täysin oikeassa, ja siinä minä lämpimästi olen yhtymässä häneen. Kuusamon historia ilman saamelaisuutta on torso, kansa ilman juuria ja perustaa.
Sen sijaan Olavi Aikkilalla oli asian yksityiskohdissa koko joukko epätarkkuuksia, jotka itse asian kannalta ovat kuitenkin toissijaisia.
Aikkila nimittäin väitti, että Kuusamon saamelaiset olisivat olleet poropaimentolaisia. Sitä he nimenomaan eivät olleet, vaan metsästäjiä ja kalastajia. Jokaisella lapinperheellä oli kyllä kesyporoja henkilökohtaisiin kuljetuksiin sekä vaatimia houkutusporoiksi villipeurojen pyynnissä.
Perhekohtainen poromäärä oli noin viisi poroa, jotka kesällä yleensä pidettiin jossakin saaressa. Vieläkin löytyy eri järvissä Porosaari-nimisiä saaria muistona siitä, että siellä ovat saamelaisten porot laiduntaneet.
Kuusamolaisessa sukunimistössä on erittäin vähän lappalaisnimiä, mikä antaa sellaisen harhakuvan, että saamelaisten juurien alkuperä olisi hyvin vähäinen. Tosiasiassa meidän useimpien esiäiti on ollut saamelainen.
Useimmat tänne saapuneet uudisasukkaat olivat poikamiehiä, jotka täällä vasta avioituivat jonkun saamelaistytön kanssa. Naimiskaupasta hyötyi sekä uudisasukas että morsiamen perhe.
Uudisasukas sai kalastusoikeuden morsiamen perheen kalapaikoille ja lappalaisukko sai uudisasukkaalta kaskiviljaa, siis ruista, josta saamelaisilla oli aina huutava puute.
Oma esiäitini oli saamelaistytär Oivangista Elina Matintytär. Tämän perheen pyynti- ja kalamaille harhautui Haukiputaalta Iijokea noussut Israel Ervast. Koska perheellä ei näyttänyt olevan miesperillisiä, ja sekä Israel että Elina olivat jo 40:n korvilla, siinä oli pantava töpinäksi, jos mieli perillisiä saada.
Elina ja Israel panivat töpinäksi ja ehtivät saada kaksi poikaa ja tyttären. Siitä lähti liikkeelle tämä suku.
Toinen syy, miksi saamelasinimiä ei näy juurikaan sukunimistössä, on se, ettei saamelaisilla varsinaisia sukunimiä ollut ennen kuin heistä tuli manttaaliin pannun maan omistajia eli siis talonpoikia.
Kun heidän oli otettava sukunimi, niin he ottivat sellaiseksi joko vanhan lappalaisnimen, niin kuin esimerkiksi Ikäpäivä, Aikio ja Kielo taikka sitten sen paikan nimen, jossa asuivat. Sellaisia olivat esimerkiksi Posio, Tavajärvi, Sarvi, Tiermas.
Posio tarkoittaa lappalaisen talvikodan ”pyhää ovea”, josta kulki ainoastaan karhumetsältä tullut mies ja jonka kautta vainajat vietiin kodasta ulos.
Tiermas – nimi on saanut alkunsa Tiermasjärvestä, jonka kantasana on Djermes. Tämä Djermes oli saamelaisten pyyntijumala, jolle usein uhrattiin jonkun järven rannalla. Sarvi taasen on tullut Sarvisalmesta, tämä sana oli voiman ja vaikutusvallan vertauskuva.
On yksi esine ylitse muiden, joka kuvaisi vanhaa saamelaisuutta, nimittäin noitarumpu. Niitä Lapin pappi Gabriel Tuderus urakalla tuhosi täältä Kuusamostakin, koska hänellä oli se harhakuva, että ”kannus ” eli rumpu olisi vain noitien työkalu ja yhteydessä pelkästään loitsimiseen.
Itse asiassa jokaisella Lapin miehellä oli kannus ja vasara. Ne oli heille yhtä arvokkaita kuin nykyajan lantalaisille tietokone. Niillä sekä välitettiin tietoa että hankittiin sitä.
Kun kunnianarvoisa kaupunginhallitus oli ollut epätietoinen siitä, mahtoiko olla sanottua, että Kitkan Lehtoniemestä löytynyt luuranko olla saamelaisen, niin minä pidin sitä ensiksi hyvänä vitsinä.
Kun arkeologit kaivavat maasta luurangon ja sen mukana rummun, kannuksen ja selviä saamelaisia taikaesineitä, ja mukana on vielä rahoja, jotka vievät löydön 1600-luvulle, niin Kuusamossa ei siihen aikaan muita asunutkaan kuin saamelaisia.
Jos siis kaupunginhallitus ei laskenutkaan leikkiä, vaan oli tosissaan, niin silloin on syytä olla huolissaan. Arvoisan kaupunginhallituksen historian tuntemus on enemmän kuin surkea, ja nämä ovat suunnittelemassa historiakeskusta. Millähän lihaksilla?
