Syksykin on melko mukava. On mustat ilmaiset ’pimennysverhot’ ikkunoissa. Vettä tuli viime yönä taivaalta kuin saavista kaataen. Samalla viikolla sää oli aivan toinen. Kupostin tuolloin keittiöön ja taivaalla paloi ensimmäiset revontulet Syötteen suunnalla. On mukava
seurata vuorokauden aikana, mitä ympärillä näkyy ja tapahtuu kuten työn tekemistä järven toisella rannalla ja illalla palavaa nuotiota. Nappaan välillä kuvia iltahämärässä taltioitavaksi muistojen joukkoon.
Kävelin rannalle laittamaan kesäsaunan talvikuntoon. Yks kaks ikkunan takana seisoi erittäin komea metsäkauris poro seuranaan. Katselin elukoita aikani ja ilmotin elämän toverille, että tuu kato komeaa näkyä, sillä on tappisarvet päässä. Kyllä se minun vastaväittelijä sano elukkaa poroksi. Huomasin, että eläin meni makuulle porolaumaan.
Tappisarvet erottu selvästi maantielle asti. Lähdin hiljaa hipsimään kotiin, sillä poroja on varottava tähän aikaan. Urosporot ovat vihaisia morsiamen päältä, niin kuin ihmisetkin.
Mustasukkaisuus voi saada aikaan pahaa jälkeä. Aamulla koppasin sienikorin ja lähdin katselemaan lähivaaraan sieniä. Olihan siellä keltavahveroita hyvin. Kylvin sienen kappaleita polun reunoille kulkiessani. Pian itiöt saavat ne leviämään laajemmalle. Lampaankääpä on myöhäissyksyn sieni. Valkea, iso kääpä on erittäin maukas ja herkullinen. Paluumatkalla koppasin kintas kädessä poron ja kauriin papanoita tyhjään pussiin. Panen tulppaaneja kasvamaan ilmaisen lannan höystämään maahan. Kauris se tekee polulle papanoita riviin niinkuin lampaat.
Lammaskin oli kulukenu vaarassa. Pysähdyin keräämään ilimaista hirven lantaa. Se oli lykänny oikein kunnon kasan. Kerroin näkemiset omalle vastaväittäjälleni kun menin kottiin. Eikä kaverikaan ollu tuommosta läjää monesti nähny. Päätin punnita kotona lantasaaliin. Puntari näytti 1,2 kg. Kannattaa panna merkille, että kysseessä oli ilimanen lanta kukkapenkeille. Tilhetki on tehnyt pihlajissa tarkkaa työtä. Viimeisetki marjat on syöty. Viime kesänä linnut söivät neljä mustaviinimarjapensasta hetkessä tyhjiksi, kun ei poimijat ollu ajoissa pensaassa. Syksyssä on hyvätki puolensa. Luonto valmistautuu lepotilaan. Sitä voi verrata ihmiselämässäki tapahtuvaan luopumiseen. Ystäväni muutti taivaskottiin ja oottaa minua siellä. Laulan hänen muistolleen kaunista laulua, jonka aikoinaan esitin Pudasjärven maamieskoulun kurssin päätösjuhlassa Sua muistan täällä iltaisin yksin kun mä oon. Kuin kynttilä on elämämme tää. Vain pieni tuuli joskus voi liekin sammuttaa, taas toisinaan se myrskyn kestää voi. Nyt katson käsiin vanhoihin ja töihin tehtyihin. Ne kyynelistä täyttyy tunnen sen.
Metsän kuninkaan kohdatessa tulee hirvimiehistä ylpeitä kruunupää hirven kaatuessa pöllähtäen nurin. Oikeastaan karhua sanotaan metsän kuninkaaksi. Pakoonhan se ihmistä juoksee. Pieni Ville poika kysyi minulta - Mikä on metsän kuningas? Vastasin - Karhu. Ville sanoi, että ei oo. Se on hirvi, sillähän on kruunu päässä. Tien toisella puolen kuulin karhun viheltävän. Seuraavana päivänä karhu oli nähty Kariniemen lähettyvillä. Oikotietä se oli juosta pötkiny. Keskenkasvunen poikanen oli ylittäny tien Lomavaarassa auton edestä.
Koira on ihan mukava eläin pihapiirissä. Turre koira haukkui pensaan juureen pitkään ja hartaasti. Alon eppäillä, että makaakohan siellä joku ohikulkeva humalainen. Himmailin sievästi kahtomaan. Iso siili kiusasi piikit pystyssä Turrea. Eihän koira sille voinu mittää, vaikka yritti kuinka näykkiä. Siili lähti eikä sitä oo sen koommin näkyny. Kajun Lyytillä oli kaksi pientä siiliä elättinä. Liekö ollut Lyytin pihapiirin siili.
Kissa on mukava eläin. Meidän kissamme, Musta Pekka, oli pyytänyt rastaan ja tuli hyvin ylpeänä esittelemään sitä minulle. Kun kissa avasi suunsa, rastas lähti. Vuosikymmen taakse päin Heikkalan metsästyskoira oli ajanu kissamme puuhun ja koira maata möllötti
vahissa puun juurella. Killi oli onnettomana oksan haara tassuin välissä eikä päässy eteen- tai taaksepäin. Einon jatkettavat rappuset joutui kissan pelastamiseen. Musta Pekkamme on leikattu, eikä siitä ole haittaa, päinvastoin se pitää naapureiden ja omat hiiret loitolla.
Killimme piti tänä vuonna kevät- ja syysloman ja oli pitkällä reissulla. Seurustelikohan se ketun kanssa? Eräänä aamuna kuului parvekkeelta kopinaa. Eino aukaisi oven tutkiakseen äänen alkuperää. Kettu Repolainen seisoi parin metrin päässä. Se oli tullut killin kulkureijästä ja noussut parvekkeen pöyvälle ja syöny uunipellillisen ternimaiijosta tehyn pannukakun. Tarpeeseen meni niin kurjan näköset oli ketulla karvat. Siellä se juosta jolkuttelee jossain ja pieree mennessään. Pienenä tyttönä ollessani isä toi pirttiin neljä pientä ketunpoikasta. Kyllä ne haisi pahalle - liekö ’paukutelleet’. Mee, tuu ja tiijä!
Komea kurkiaura lensi etelätä kohti. Kauniissa laulussakin sanotaan …mukaansa ei mua ottaneet ne maihin kaukaisiin. Saa siivettömät tyytyä maan kylmän kahleisiin. Pian syksy muuttuu talveksi.