Elämme historiallista viikkona. Reformaation eli uskonpuhdistuksen merkkivuoden viettäminen huipentuu sunnuntain tapahtumiin. Tiistaina tuli kuluneeksi päivälleen 500 vuotta siitä, kun Martti Luther 31.10.1517 julkaisi 95 aneteesiä naulaamalla ne Wittenbergin linnankirkon oveen. Luterilainen kirkko on kulkenut pitkän matkan historiaa tähän päivään.
Reformaation merkkivuosi kutsuu katsomaan uskonelämää moneen suuntaan. Historiallinen merkkivuosi luonnollisesti suuntaan katseen historiaan. Erityisesti Martti Lutherin elämä ja ajattelu ovat katseen ja arvioinnin kohteena. Toiseksi kristillinen usko kutsuu aina tähyilemään ajan rajan ylitse iankaikkisuuteen. Saamme luottavaisella mielellä katsoa kohti uskomme päämäärää, taivaan kotia. Katseemme ei voi kuitenkaan suuntautua pelkästään historiaan ja iankaikkisuuteen. Kristittyjä kutsutaan ja kehotetaan katsomaan lähimmäistä ja oman aikamme kysymyksiä. Usko eletään todeksi tässä ja nyt.
Reformaatio hajotti läntisen kristikunnan. Kirkon ja seurakuntien historia on usein ollut rikki repimisen, loukkaamisen, toisen uskon kyseenalaistamisen ja raja-aitojen pystyttämisen historiaa. Loukkaavat ja mitätöivät sanat eivät helposti unohdu. Historiaa emme voi jälkikäteen muuttaa. Siihen voimme kuitenkin vaikuttaa, miten historiaa muistamme. Kristityt on kutsuttu elämään yhteydessä keskenään. Kaikkien kristittyjen yhteinen haaste on opetella ymmärtämään uskon moninaista rikkautta. Minun uskoni ei ole koko totuus Jumalan todellisuudesta. Ensimmäinen askel yhteyden tiellä on se, että rehellisesti myönnämme, että minun käsitykseni uskon todellisuudesta on aina jollain tavalla rajallinen ja vajavainen.
Martti Lutherin vaikea henkilökohtainen kysymys oli varmuus omasta pelastumisesta, pääsystä taivaan kotiin. Koillismaan uskonnollisessa todellisuudessa kysymys ihmisen pelastuksesta on ollut historian vaiheissa syvästi jännitteinen ja monille kipeä kysymys.
Moni kokee, ettei täytä uskon mittaa. Usko on lahja. Uskoa ei voi mitata. Uskossa on kysymys paljon enemmän Jumalasta kuin ihmisestä. Ei kannata laatia arvioita omasta eikä varsinkaan toisen uskosta. Uskossa ei ole kysymys vahvoista tunteista. Usko on luottamusta. Usko on usein heikkoa luottamusta Jumalan mahdollisuuksiin. Jumalan mahdollisuuksiin kätkeytyy toivo paremmasta huomisesta.
Ihminen ei voi pelastaa itse itseään. Ihminen on syntinen. Pelastus on täydellisesti Jumalan hyvä lahja. Martti Lutherin mukaan ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Ihmisen tunteilla, asenteilla, teoilla ja ansioilla ei ole pelastuksen kanssa mitään tekemistä.
Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Ihmisen tehtävänä on jakaa rakkautta eteenpäin suurin ja pienin teoin. Lutherin ajattelun mukaan koko luodun todellisuuden olemus on pyyteetön rakkaus eli toisen hyvän edistäminen ilman oman edun tavoittelua. Kaikki luodut ovat lopulta toisia varten. Aurinko ei paista itselleen. Vilja ei kasva ruokkiakseen itseään. Kukat eivät kuki itseään varten. Minun jalkani ovat Jumalan jalat ja minun käteni ovat Jumalan kädet tässä maailmassa.
Kristittyjen velvollisuus on tukea heikkoja, rohkaista arkoja, kannustaa pelkääviä ja rakastaa kaikkia ihmisiä. Armoa on se, ettei kukaan jää yksin. Yhdessä rakennamme parempaa huomista. Jokainen ihminen Jumalan luomana on arvokas, ainutlaatuinen ja tärkeä. Ketään ei saa syrjiä tai kohdella epäasiallisesti. Se on syntiä.
Reformaation merkkivuoden juhlimisen tulee suuntautua tulevaisuuteen. Menneisyyteen jäämällä unohdettaisiin reformaatio ydin eli kirkon jatkuva uudistuminen. Uudistuminen on aina palaamista uskon perusasioihin. Jumala on armollinen. Kristuksen tähden Jumala rakastaa ehdoitta.
Reformaation tärkein päivämäärä ei ole 31.10.1517. Reformaation tärkein päivämäärä on 32.10.2017. Kirkon uudistaminen ja uudistuminen on jatkuva prosessi. Uusi aika nostaa esiin aina uudet kysymykset, joihin kirkon tulee etsiä vastauksia.
Reformaation ja Martti Lutherin muisto ohjaavat pohtimaan, mitä omassa seurakunnassa olisi juuri nyt uudistettava ja korjattava. Yhdessä me rakennamme Kristuksen kirkon ja kotiseurakunnan tulevaisuutta. Kirkon tulevaisuus on mahdollisuuksien ja toivon tulevaisuus.