Pohjoisen ihmiselle marjat ovat tärkeitä ja niihin liittyy nostalgiaa, tietynlaista paluuta omille juurille. Kautta aikojen ihmiset ympäri maapalloa ovat ymmärtäneet marjojen arvon elämisessä.
Vielä nykyisinkin keräilijäkansan jälkeläiset seuraavat tarkasti marjojen kohtaloa ja niistä puhutaan kesällä aina kun tavataan. Jo talvella arvioidaan uudenvuoden aaton tähtitaivaasta tulevan kesän marjasatoa. Lumien sulettua odotellaan kukkia ja toivotaan, ettei tule hallaöitä, rankkasateita, raekuuroja tai kovia tuulia. Onnistuminen on niin pienestä kiinni. Sen jälkeen kuljetaan katsomassa tulevia marjamaita ja seurataan marjojen kehittymisen astetta.
Ensin kerätään rämeiden keltaiset hillat ja sitten siirrytään oranssinpunaiseen korpihillaan. Valon määrällä on vaikutusta hillan väriin ja makuun. Hillan marjat löytyvät uskollisesti aina samoilta paikoilta, jos kesän olosuhteet ovat pölyttymiselle ja kasvulle suotuisat. Yksi hillakasvi voi juuristonsa kautta levitä useiden aarien alueelle ja muodostuu kasvustoja, joissa toisissa on pelkkiä emikasveja ja toisissa vain hedekasveja. Vain emikasveihin voi muodostua marjoja ja sillä selittyy hillasadon laikkuisuus. Suurin osa hillakasveista on hedekasveja ja näiden alueiden läpi keräilijä kulkee saamatta marjan marjaa. Tänä vuonna kuusamolaiset hillat keskittyivät enimmäkseen puustoisille rämeille ja korpiin, suojaisiin paikkoihin tuulelta ja rakeilta.
Seuraavaksi kerätään mustikkaa. Mustikan pölytys on riippuvainen kimalaisista, jotka tarvitsevat sopivan lämpimät lento-olosuhteet. Kimalaiset pitävät lämmöstä ja liikkuvat sen mukaan. Tavanomaisena vuonna kukat pölyttyvät aikaisin lämpimillä paikoilla ja mikäli kuivuus ei yllätä, marjasato on siellä runsain. Kuluva kesä alkoi aikaisin ja sää oli liian paahteinen jopa kimalaisten lentää etelärinteillä sekä avoimilla hakkuuaukeilla. Niinpä kimalaiset näyttävät siirtyneen viileämmille paikoille.
Tänä vuonna mustikkaa löytyy parhaiten soiden reunamilta sekä pohjoiseen tai koilliseen loivastikin viettävistä valoisista mäntymetsistä, joissa on matalia viileitä painanteita. Marjoja on muuallakin mättäiden päällä, mitä voi selittää lämpimän kauden alussa tapahtunut pölyttyminen. Tähän viittaa mätäsmarjojen kypsyminen ensimmäisenä. Vähäiset pölyttyneet kukat avoimilla alueilla eivät päässeet kehittymään kunnollisiksi marjoiksi kuivuuden vuoksi. Ankarissa oloissa kasvit, niin kuin eläimetkin, pitävät elossa säilymistä tärkeämpänä kuin lisääntymistä.
Jo mustikkaa poimiessa tarkkaillaan kolmannen tärkeän marjan, puolukan satoa. Myöhäisenä kukkijana siitä yleensä saadaan suurin sato. Tänä vuonna kohtaloksi on koitunut sen taipumus kasvaa kuivilla paikoilla, jolloin elossa säilymisen varmistaminen on vienyt satoa.
Aivan kuten historian saatossa, nykyinen keräilijäkansa pitää omista perinteisistä marjapaikoistaan mustasukkaisesti kiinni. Levitellään juttuja, että marjoja ei ole tai pelotellaan karhulla. Karhuja kuulostaa yhtä äkkiä olevan joka puolella. Hyvin tarkkaan seurataan myös thaimaalaisten marjanpoimijoiden liikkeitä, mitä tapahtuu kyllä puolin ja toisin. Kahden poimijakunnan kohdatessa samalla marjapaikalla, ne kumpikin ajattelevat omistavansa sadon ja olleensa ensimmäisinä paikalla. Alkaa reviirin valtaus, jolloin levittäydytään laajaksi rintamaksi ja vallataan mahdollisimman iso ala omaan käyttöön. Siis käyttäydytään samalla tavalla kuin eläimet reviireillään ja varmistetaan oman porukan menestyminen.