Muhoksella paloi 250 hehtaaria metsää. Se on koko Suomen 22 800 000 hehtaarin metsäpinta-alasta 0,001% eli nyt paloi yksi sadastuhannesosa Suomen metsistä. Aihe uutisoitiin katastrofina, metsää paloi saman verran kuin yleensä koko vuonna.
Todellinen katastrofiuutinen on se, että Suomen metsien monimuotoisuus on yhä kaventunut. Metsäluontomme voi huonosti. Liian moni laji on uhanalainen, koska vanhoja metsiä, lahopuuta ja monimuotoisuutta eliölajeille on Suomen talousmetsissä vain murunen.
Metsäpalot kuuluivat aikoinaan metsän luontaiseen kiertokulkuun, salaman toimiessa sytyttäjänä. Keskimäärin metsä paloi sadan vuoden välein. Merkkinä tästä ovat palokorot, eli palaneet kannot ja satoja vuosia vanhojen mäntyjen vuosilustojen jäljet metsäpaloista. Sitten ihminenkin keksi polttaa metsää, viljelläkseen siellä. Suuri osa Suomen polttokelpoisista metsistä poltettiin kaskikaudella, jotta siellä voitiin viljellä pari vuotta ruista. Se oli tietysti puun tuhlausta, mutta 1600- luvulta 1800-luvulle saakka, kaskikaudella, metsäluonto voi paljon paremmin kuin nyt, tehometsätalouden, puupeltojen ja metsäpalojen tukahduttamisen aikana.
Metsäpalo ei ole metsäluonnon katastrofi. Päinvastoin, iso joukko lajeja ja metsän luontainen kierto vaativat sitä.
Muhoslainen metsänomistaja ei ollut ottanut vakuutusta metsälleen, vaikka sitä oli tarjottu hälle viikko ennen paloa. No, mies totesi viisaasti että "kukaan ei loukkaantunut, metsä uudistuu ja kasvaa ensi kesänä korvasieniä".
Suosittelen lukemaan Veikko Huovisen "puukansan tarinan". Siinä Huovinen kirjoittaa metsänhoitajan ja loistavan kirjailijan otteella oikean metsän tarinaa, elävästi ja tieteellistä tarkkuutta hipoen.