Nyt lunta riittää, riittää myös huolenpitoa ja rakkautta hoitajilta poroille aitausten sisällä. Ruokaa tulee säännöllisesti ja turvassa ollaan ”kotiintulon” jälkeen. Jotkut meistä ovat osanneet tulla itse kotiin, osa on haettu autoilla joka vuosi kymmenien kilometrien päästä, miten luksusta. Jotkut meistä pääsevät esiintymään joulupukin kanssa, toiset vetämään rekiä ja pulkkia turistien iloksi! Ja kaikilta mantereilta meitä tullaan ihmettelemään!
Mutta... pian kevät koittaa ja turvallinen paikka tulee jättää.. .ravinto on etsittävä muualta. Meidät jätetään oman onnemme nojaan, vapauteen!
Tilanne muuttuu muutenkin... Meistä tulee yhtäkkiä kotipaikalta lähdön jälkeen maailman vihatuimpia eläimiä.
Miksi? Ollaan joka paikassa tiellä... Maantiellä, pelloilla, kasvimailla ja mökeillä. Ollaan syyllisiä lähes kaikkeen! Yhtäkkiä meidän pitäisi olla näkymättömissä ja etsiä ravintoa metsistä. Sitä ei ole enää runsaasti siellä tarjolla. Meistä kilpailevat metsissä sudet, ahmat, ilvekset, mäkäräiset ja karhut! Siinäpä olla metsän siimeksessä piilossa! Ja talvella ystävällisistä ihmisistä onkin tullut nyt vihamiehiä. Ollakko vai eikö olla?
Vasoja tulisi synnyttää kuitenkin mahdollisimman paljon isäntien iloksi!
Kun syksy koittaa... Mikä ryysis alkaa.
Nämä ”ystävälliset” poromiehet kokoavat meidät jälleen vasojen kanssa aitoihin. Siinä yritetään löytää äiti syntyneelle porovasalle ja merkata se viiltämällä omistajan merkki korvaan. Mikä mylläkkä aitauksessa! Hätä on kaikilla suuri kiinnijoutuessaan! Kieli vyön alla kiinnijoutuessaan! Kieli vyön alla juostaan!
Taas vapaus hetkeksi tämän mylläkän jälkeen! Kohta kuitenkin monen vasan surullinen viimeinen matka alkaa talven tullessa teurastamoa kohti. Sekö elämän laki?
Ei ole helppoa olla poro! Olisiko viisainta olla aitauksessa ympäri vuoden? Ravinto ja turva olisi taattu. Ihmiset olisivat ehkä ystävällisempiä?
Mutta... Silloin vapaus olisi menetetty? Miksi kukaan ei kysy asiaa meiltä?
