Lu­ki­jal­ta: Sananen ”se­mi­naa­riyl­pey­des­tä”

Kirjoittaja haluaa nostaa esiin hyvää työtä tehneitä kuusamolaisia syrjäkylien opettajia. Arkistokuva on Kuolion koululta vuodelta 2012.
Kirjoittaja haluaa nostaa esiin hyvää työtä tehneitä kuusamolaisia syrjäkylien opettajia. Arkistokuva on Kuolion koululta vuodelta 2012.
Kuva: Mikko Halvari

Tammikuun loppupuolella Koillissanomat julkasi Vieraskolumni-palstalla erään kuusamolaisopettajan kirjoituksen, jossa käsiteltiin nykymenoa kaupunkimme koulumaailmassa.

Kirjoitus oli monilta osin mielestäni hyvä ja ajatuksia herättävä. Kiitokset siitä! Mutta – onko ylimielinen ja pilkallinen asenne asioiten ajamisessa hyväksi?

Kirjoituksessa taas kerran tölväistiin syrjäkylien koulujen opettajia. Annettiin ymmärtää, että he takapajuisina ajattelijoina ja toimijoina ovat pysäyttäneet kaiken kehityksen kylänsä asukkaissa, niin että nämä eivät ymmärrä omaa parastaan nykyisissä kouluasioissa. Heistä, opettajista, kun lähes kaikki ovat olleet Torangin takaa tulleita ja vielä taantumuksellisista seminaareista ammattiinsa valmistuneita.

Kysyin itsekseni minkä verran kolumnin kirjoittajalla on tietoa Kuusamon sodanjälkeisistä kouluoloista ja sen ajan opettajien työn laadusta ja määrästä.

ukemastani tekstistä uskalsin päätellä, ettei hajuakaan. Jos toisin olisi, kirjoituksen sisältö olisi tunnelmaltaan toinen.


Kenellä meistä on kanttia väheksyä sellaisia opettajia kuin esimerkiksi Matti Hoppu, Aaro Lehtineva, Ami Hyytiä, Otto Mäntyniemi liikunnan saralla, Korpelan veljeksen Jaakko ja Matti sekä Ali Manninen musiikin maailmassa, Siiri Oikarainen, Maija Alajuuma ja Maila Pöyliö runouden ja kirjallisuuden taitavina tulkkeina, Mailis Ahonkallio, Maria Mustonen, Juhani Haataja ja Kari Hujanen teatteritaiteelle omistautuneina, Margit ja Veikko Puustjärvi koululaisteatterin alkuunpanijoina, Hilkka Leskelä naisvoimistelun intohimoisena luojana, vain muutamia mainitakseni .

Entäpä Rukan Punaiset Pirut, laskettelukulttuurin luojat, joukossaan ainakin Erkki Ahava, Lauri Leskelä ja Eero Nevala. Ei Rukakaan olisi sitä, mitä se nyt on, ilman tasokkaita laskettelun opettajia.

Onneksemme on ollut vielä sellaisia kotiseuturakkauden ja -historian tallentajia kuin Seppo Ervasti, Helena Palosaari, Liisa Jaakkola, Pauli Jaakkola ja Ali Manninen.

Emme ilman heidän herättelyään olisi ehkä huomanneentkaan kuinka rakastamisen arvoinen tämä karu, ankara ja omanlainen kotiseutumme on. ”Kuokan miehelle kitsas”, kuten Reino Rinne on aikoinaan runoillut, mutta monella muulla tavalla rikas ja antelias.

Lisäksi useat näistä luetelluista opettajista olivat vielä moniosaajia, Jaakko Korpela, Matti Hoppu, Aaro Lehtineva ja Maila Pöyliö harrastivat maalausta, toiset öljyvärein, toiset vesivärein tai pastelliliiduin. Siiri Oikarainen loi sävelet moniin runoihinsa ja sai näin aikaan lauluja, jotka kyllä voittavat laadullisesti monien nykyisten lauluntekijöiden tuotokset.

Kyllä ne olivat juuri ne sotien jälkeisen ajan opettajat kyläläisineen, jotka loivat vankan kulttuurisen pohjan Kuusamoon, olivatpa he valmistautuneet ammattiinsa seminaariteitse tai yliopistoista, toimivatpa he syrjäkylillä tai keskustassa, olivatpa miehiä tai naisia, julkisuuden henkilöitä tai omalla sarallaan vaatimattomina työtään tekeviä ihmisiä.

Heidän luomaltaan perustalta on nykyisen opettajapolven hyvä ponnistaa koulutyön vaativassa ja ennen kaikkea vaihtelevassa maailmassa.

Vanhakin pihlajankoppura on voinut kasvattaa vetreitä juurivesoja, jotka jatkavat eloaan elinvoimaisina ja ympäristöään hyödyttävinä. En epäile, etteikö uusi opettaja -ja virkamiespolvi kykene viisaisiin ja menestystä tuoviin päätöksin myös koulumaailmassa.

Onnea matkaan kaikille!

Ulla Kaakinen