Lukijalta
Mielipide

Lukijalta: Satu Joulu yhdessä-tapahtumasta

Tämä tarina on totta ja se on tapahtunut kaukaisella 2000-luvulla. Tapahtumasta on säilynyt paljon kirjallista ja sähköistä materiaalia, valokuvia sekä sukupolvesta toiseen jatkunutta kerrontaa, joten sen todenperäisyys voidaan taata.

Olipa kerran kaukana valkeassa pohjolassa, tähtitaivaan ja räiskyvien revontulien alla piskuinen, mutta elinvoimainen kaupunki nimeltään Kuusamo. Siellä lumi oli puhtaanvalkoista, vesi kirkasta kuin kristalli, metsät vihreät ja humisevat eli varsinainen paratiisi asua, elää, tehdä työtä ja harrastaa.

Itse Kuusamo oli pinta-alaltaan melkoisen laaja, läpimitta Etelä-Kuusamon Teerirannalta Pohjois-Kuusamon Liikasenvaaraan noin puolitoistasataa kilometriä, yhdellä kulmalla naapurina muuan Venäjä-niminen maa, jonka kanssa Kuusamolla oli yhteistä rajaa 151 km.

Tuohon aikaan Kuusamossa asusteli reilut 15 000 työteliästä ja sopuisaa asukasta, vauvasta vaariin. Taisipa sinäkin vuonna olla muutama yli 100-vuotiaaksi yltänyt. Tuona nimenomaisena vuonna, josta tämä joulusatu kertoo, Kuusamo oli valittu Suomen kauneimmaksi kunnaksi ja sekin lienee ollut lisäpontimena jakaa hyvää kaupungin asukkaille.

Historiankirjoista ja perimäpuheista löytyy hauskoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia tuon aikakauden Kuusamon merkittävimmistä tapahtumista. Muuan muassa se, että Kuusamon naisten lentopallojoukkue voitti noihin aikoihin ensimmäisen Suomen mestaruutensa ja mestaruusjuhliin oli ollut suoranainen kansainvaellus aivan naapurikuntia Taivalkoskea, Posiota, Sallaa ja Suomussalmea myöten.

Lentopallomestaruudesta on todettu myös alkaneen Kuusamon kaupungin nousu siksi mahtialueeksi, mikä se nykyään on. Mestaruushan suorastaan räjäytti liikkeelle monta taloudellista ja henkistä hyvinvointia lisäävää hanketta, ja esim. vauvoja alkoi syntyä kaupunkiin siihen malliin, että jo vuosikausia suljettuna ollut terveyskeskuksen synnytysosasto jouduttiin avaamaan uudelleen.

Kuusamohan oli ollut vuosikymmeniä hyvin vilkas kirkonkylä laajoine sivukylineen, perheet isoja ja samaa huushollia asuttiin monessa sukupolvessa, kuten siihen aikaan oli tapana. Maaseutu pikkuhiljaa autioitui, ja ihmiset muuttivat isommille paikkakunnille. Jäljelle jäivät ne sitkeät, jotka halusivat elää elämäänsä Koillismaan ylängöllä, kaukana kaikesta, mutta kuitenkin keskellä kaikkea. Sanottiinhan jo tuohon aikaan osuvasti, että ”kyllä ihminen voi Kuusamosta pois lähteä, mutta kuusamolaisuus ei lähe ihmisestä kulumallakaan pois”.

Kuusamossa oli jo tuohon aikaan hyvin voimakkaana tarve pitää hyvä huoli ikääntyvistä kuntalaisistaan, kuten oli ollut aina aikojen alusta saakka. Koska usean sukupolven yhteiselo alkoi olla historiaa, kaupunki – tai ennen kaupungiksi tuloaan kunta - oli kehittänyt monenlaista palvelua ja tukea ikäihmisilleen, jotta he pystyisivät asumaan omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään hyvää elämää. Kuusamon onni oli myös idearikkaat virka- ja toimihenkilöt, jotka saivat monenlaisia hyviä ajatuksia tuodakseen iloa, valoa ja toivoa asukkaidensa elämään.

Aikakirjojen kellastuneet pergamentit kertovat, että eräs kunnan ja seurakunnan aktiivinen luottamushenkilö sai iltaöisellä kuutamokävelyllään kuuluisan Kirkkosaaren rantamilla ajatuksen järjestää jouluaattona yhteinen juhla kaikille heille, jotka eivät päässeet viettämään joulua läheistensä tai omaistensa kanssa. Tästä ideasta lähti liikkeelle perinne, joka on jatkunut näihin päiviin saakka eli kymmeniä ja kymmeniä vuosia.

Tämä tarina kertoo perinteen toisen vuoden tapahtumasta, jolle annettiin nimi Joulu yhdessä. Yhteistä joulujuhlaa suunnittelemaan kutsuttiin kaikki halukkaat eikä aikaakaan, kun koolla oli innostunut, monitaitoinen ja ennen kaikkea ikähaitariltaan hyvin laaja porukka, josta löytyi osaamista moneen asiaan.

Eräs kunnan ja seurakunnan aktiivinen luottamushenkilö sai iltaöisellä kuutamokävelyllään kuuluisan Kirkkosaaren rantamilla ajatuksen järjestää jouluaattona yhteinen juhla kaikille heille, jotka eivät päässeet viettämään joulua läheistensä tai omaistensa kanssa.

Ensin piti tietysti miettiä konsteja, joilla tietoa juhlasta saataisiin mahdollisimman monen ihmisen saataville. Tietoa sekä heille, jotka kaipasivat seuraa joulun aikaan että heille, jotka halusivat mahdollistaa sen. Tuohon aikaan tiedonlevittämistoimintaa kutsuttiin markkinoinniksi. Erilaisia markkinointikeinoja oli suorastaan pakko alkaa kehitellä sen jälkeen, kun esim. sivukyliltä vähenivät asukkaat, jotka olivat vuosikaudet kulkeneet talosta taloon tietoa - ja vähän huhupuhettakin - levittäen. Joulu yhdessä – juhlan markkinointiin saatiinkin heti mukaan silloinen paikallinen koulutuskeskus, joka oli jo pitkälle kehittynyt tiedonlevityksen opettamisessa mm. paperisessa ja jopa sähköisessä muodossa.

Joulu yhdessä – juhlan alkuperäinen ajatus oli, että osallistujien ei tarvinnut maksaa itse jouluateriaansa ja kaiken juhlaan liittyvän työn tekivät vapaaehtoiset, jotka saivat palkakseen hyvän joulumielen. Tämä toimintamalli on jatkunut ensimmäisestä juhlasta alkaen tähän päivään saakka. Puhelimet pirisivät, sähköpostit singahtelivat, ihmiset porisivat ja pohtivat kadunkulmissa, kauppojen auloissa ja kokoustilojen uumenissa, miten Joulu yhdessä – juhlaa viedään eteenpäin. Sponsoreita ja vapaaehtoisia ilmestyi kuin muurahaisia osallistumaan kustannuksiin ja ilmoittautumaan eri tehtäviin.

Yhteisissä palavereissa oli valtavan lämmin ja yhteisöllinen tunnelma, innokkuus ja vilpittömyys asian äärellä oli käsin kosketeltavaa.

Itse juhlan päätähdet eli juhlavieraat ilmoittautuivat myös hyvin vikkelään tahtiin niin, että ei mennyt aikaakaan, kun satakunta nimeä oli koossa. Juhlavieraille postitettiin kutsukortit aivan samaan tyyliin kuin sen ajan presidentin itsenäisyyspäivän juhliin, jotka olivat muuten yksi seuratuimmista televisio-ohjelmista noilla vuosikymmenillä.

Historiankirjat kertovat, että sinä vuonna presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla oli ainakin neljä kuusamolaista vierasta, joten Kuusamo huomioitiin hyvin myös sillä saralla. Mainittakoon tässä historiankirjoista myös sellainen yksityiskohta, että tuona vuonna Kuusamossa oli ennätyksellisen paljon lunta, jo joulukuulla kaupunki oli täynnä valtavan isoja lumikasoja, kun teitä yritettiin pitää auki. Varma lumipeite ja muutoinkin upea talvimaisema oli houkutellut jo vuosia Kuusamoon paljon kulkijoita ympäri maailman. Niinpä sinäkin vuonna kävi melkoinen suihke ympäri kaupunkia, kun turistit maailmalta vaelsivat ihastelemaan talven ihmemaata ja Euroopan suurinta jääveistospuistoa.

Juhla päädyttiin järjestämään paikallisen ikäihmisten toimintakeskuksen tiloissa, joka oli jo siihen aikaan erittäin suosittu ja monenlaista palvelua, kuntoutusta ja toimintaa tarjoava vireä paikka Kuusamon keskustan alueen kauneimmalla paikalla, Torankijärven rantamailla. Juhlaa suunniteltiin perusteellisesti ja mm. vapaaehtoisten tehtävänimikkeiksi valittiin mestarit, koska jokaisen vapaaehtoisen tehtävä oli tärkeä. Tarvittiin mm. kuljetusmestaria, naulakkomestaria, vilskemestaria, kahvinkeittomestaria, aulamestaria, pöydän koristelu- ja kattamismestaria, torttujen paistamismestaria, jälkiensiivousmestaria.

Jotta vapaaehtoiset tunnistettaisiin runsaan juhlaväen joukosta, heille ommeltiin kaulahuivit ihanan jouluisesta kankaasta, ja nämä huivit palvelivat seuraavissa juhlissa kymmenien vuosien ajan. Tällä hetkellä nämä huivit ovat museoituna ja tarkoin suojeltuina valtakunnallisestikin kuuluisuutta saaneessa Porkkatörmän museossa, jonka kunnostaminen ja saattaminen alkuperäiseen, arvokkaaseen kuntoonsa aloitettiin juuri tätä juhlaa seuranneena vuonna. Huiveissa on nähtävillä useiden vapaaehtoissukupolvien hien, ilon- ja surunkyynelien juovittamia jälkiä ja taitaapa olla joukossa myös kahvin, lanttulaatikon ja rosollin jättämiä läiskiä.

Koska Joulu yhdessä -juhlan järjestäjäporukka oli aloittanut juhlan suunnittelun ajoissa, kaikki oli valmiina ja hyvin suunniteltuna jo jouluaattoa edeltävän viikon lopulla. Etukäteisvalmisteluja tehtiin monenlaista; paistettiin joulutorttuja (joita kuuluvat muuten nykyäänkin suomalaiseen joulujuhlaan kuten joulukinkku ja erilaiset laatikotkin, vaikka historiankirjat kertovatkin, että nämä jouluherkut melkein katosivat ruokalistoiltamme 2000-luvun alun valtavan terveysintoilun seurauksena), taiteltiin servettejä, pakattiin joululahjapussukoita, tarkistettiin astiavarastot, kiillotettiin vilskeet, koristeltiin tilat, järjesteltiin pöydät…

Ja niin koitti odotettu jouluaatto, Joulu yhdessä -juhla. Vapaaehtoiset saapuivat toimintakeskukseen jo hyvissä ajoin ja tilat täytti iloinen sorina ja porina. Kuulumiset vaihdettiin ja toivoteltiin hyvää joulunaikaa, kerrattiin suunnitelmat ja varmistettiin, että joka puolella on mestarit valmiina vastaanottamaan vieraat.

Juhlavieraita saapui sankoin joukoin, tunnelma oli lämmin ja jouluinen. Juhla aloitettiin hartaudella ja joululaulujen laululla, lisäksi ohjelmistossa oli hyvin taitavaa ja tunteisiin vetoavaa runonlausuntaa ja yksinlaulua, reippaiden tonttulasten leikkejä ja paikallinen kuorokin kävi laulamassa antaen näin oman panoksensa hyvän asian eteen. Mainittakoon pienenä yksityiskohtana, että tämän sadun kirjoittajan isoisoisoäiti lauloi kyseisessä kuorossa, joka oli soinniltaan ja osaamiseltaan yksi sen aikakauden parhaista sekakuoroista.

Jotta vapaaehtoiset tunnistettaisiin runsaan juhlaväen joukosta, heille ommeltiin kaulahuivit ihanan jouluisesta kankaasta, ja nämä huivit palvelivat seuraavissa juhlissa kymmenien vuosien ajan. Tällä hetkellä nämä huivit ovat museoituna ja tarkoin suojeltuina valtakunnallisestikin kuuluisuutta saaneessa Porkkatörmän museossa, jonka kunnostaminen ja saattaminen alkuperäiseen, arvokkaaseen kuntoonsa aloitettiin juuri tätä juhlaa seuranneena vuonna.

Vierailipa paikalla myös vanha kunnon Joulupukki, tarinan mukaan useita satoja vuosia vanha, joka oli jo muorinsa lähettänyt aiemmin emännöimään Joulu yhdessä - juhlaa, kun itse vielä viiletteli pitkin maita ja mantuja lahjanjakopuuhissa. Oli hauskaa ja sydäntä lämmittävää nähdä, miten nuoret ja vanhat viihtyivät yhdessä ja miten suuri merkitys on hyvällä ruoalla ja yhdessä syömisellä kauniisti katetussa pöydässä! Kun juhla oli ohi, väsynyt - mutta kylläinen ja onnellinen - juhlakansa saateltu koteihinsa jatkamaan joulunviettoaan. Reipas vapaaehtoisporukka siisti ja järjesteli vielä paikat tiptop- kuntoon. Kaikilla juhlaan osallistuneilla oli hyvä mieli ja kenties vähän sanatonkin olo- sydänalassa oli mukavan lämmin ja leppoisa tunne, aivan kuin olisi saanut itselleen suuren ja arvokkaan lahjan. Ja luulen, että hyvin monen mieleen hiipi ajatus, että ensi vuonna uudelleen…

Merja HiltunenJoulusatumestari Joulu yhdessä-tapahtuma