Lu­ki­jal­ta: ”Tässä on tie, kul­ke­kaa sitä”

-
Kuva: Iina Rahkola


Seurakunnasta

Joulunalusviikolla suuntasin Oulun eteläpuolelta Kuusamoon suorittamaan kuuden viikon teologiharjoitteluni Kuusamon seurakunnassa. Koillismaa oli minulle ennakolta tuttu lähinnä laskettelusta ja hiihtämisestä, Kuusamon keskustasta tiesin vain huoltoaseman, jossa tankata auto matkalla Rukalle. Muutaman päivän tutustuttuani olen kuitenkin jo ihastunut kirkon ja Torankijärven ympäristöön.

Joulun aika tuntui sopivalta ajalta aloittaa harjoittelu. Se on aika, joka kesäteologina ollessa on tuntunut hyvinkin kaukaiselta. Samalla suurimmalle osalle seurakuntalaisista, ja ylipäätään suomalaisista joulu on se aika, jolloin kirkon sanoma tulee erityisen lähellä. Tänä vuonna joulun jumalanpalveluksiin oman uutuutensa toivat kuitenkin myös voimassa olevat rajoitukset. Kun kirkon väkimäärä oli rajoitettu, oli joulun ilosanoma välitettävä toisella tavalla. Tietyllä tapaa tänä jouluna oltiin nykyisen ja tulevan kohtaamispisteessä. Jouluaaton avointen ovien tapahtumassa kävi selväksi, että kirkkoon on tärkeä päästä ja saada olla osa läsnä olevaa seurakuntaa, mutta samaan aikaan yhä suurempi osa jumalanpalveluksista on tulevaisuudessa saatavilla myös videoiden ja suoratoiston kautta. Teologiharjoittelijana koen olevani etuoikeutettu päästessäni jo harjoittelussa näkemään, miten joulun sanomaa välitetään myös verkkokirkon ja videoiden välityksellä.

Olen muutaman viime joulun viettänyt poissa lapsuudenperheeni luota ja samalla alkanut luoda itselleni uusia, helposti mukana kulkevia jouluperinteitä. Nykyisin olen valmis luopumaan joulukinkusta ja rosollista, kunhan glögi ja joulurauhan julistus säilyvät aaton ohjelmassa. Pohtiessani omia jouluperinteitäni olen pitänyt kiinni myös siitä, että välipäivinä ja uuden vuoden ensipäivinä on pakko päästä sulattamaan jouluruokaa jotenkin. Mieluiten olen suunnannut hiihtoladulle, ja ilokseni tämä oli Kuusamossa enemmän kuin mahdollista.

Ladulle pääseminen itsessään virkistää mieltä, mutta lisäksi en voi olla ajattelematta uuden vuoden kynnyksellä sitä, kuinka vertauskuvallinen vastikään vedetty latu on. Joulun ja Jeesuksen syntymän myötä valkealla hangella on uusi reitti, joka kutsuu kulkemaan. Toistaiseksi olen täällä vielä pysytellyt sillä ladulla, jolle pääsee suoraan kirkon vierestä, ja niinpä mittaillessani, paljonko matkaa vielä on etsin väistämättä katseellani kirkon ristiä.

Tämän vertauskuvan aion pitää mielessäni myös tulevana vuonna. Silloinkin, kun tuntuu siltä, etten tiedä minne jatkaisin, muistutan itseäni, että tämä reitti on jo vedetty ja löydettävissä, kun vain hetken aikaa pohtii, minne on menossa. Ja niinä hetkinä, kun tuntuu etten tiedä minne olen menossa, on vain päättäväisesti suunnattava katseensa kohti taivaanrantaa ja etsittävä silmissään ristiä. Jesajan sanoin: ”Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: – Tässä on tie, kulkekaa sitä.”

Näiden ajatusten myötä toivotan sinulle oikein hyvää tulevaa vuotta. Toivottavasti nähdään vielä tammikuussa kasvokkain.

Iina RahkolaTeologiharjoittelija, Kuusamon seurakunta