Sinuun törmäsin tuiskussa tunturin,
sinuun turvasin sumussa kanjonin,
sinä yllätit minut yössä erämaan,
sinua kai jo ystäväksi kutsua saan.
Helmastasi suojaa hain,
myös lämpöä luonasi sain.
Nukahdin syliisi laverille
syleilyyn makuupussin untuvien.
Annoit uupuneelle lempeät unet,
tein pirteänä aamulla tulet,
puuron kamiinalla keittelin,
astiani purolla huuhtelin.
Sinua erotessamme kaiholla sivelin,
jäähyväisiksi vielä luudalla hivelin.
On kai mulla uudelleen vierailla lupa,
Kiitos sinulle – Autiotupa!
Tämän runon ajatus lähti muhimaan vaellettuani kesällä 2014 yksin läpi Korouoman kanjonin, jossa yövyin Pajupuron autiotuvassa. Aiemmilla vaellusreissuillani olen poikennut muutamilla muillakin autiotuvilla, niinpä tuntemuksista syntyi tällainen teksti.