Eläkeläisen lopputalvi kului joutuisasti opastouhuissa. Lumikenkäily on kovassa nousussa. Saksalaisten ryhmien peräpään vahtina sai kävellä useaan kertaan Kuusamon ja Posion parhaat nähtävyydet. Pieni Karhunkierros ja Riisitunturi näyttivät hyvin poljetuista poluista päätellen olleen muunkin väen suosiossa.
Samanhenkisten, eri puolilta Saksaa tulleiden vieraiden ryhmät hitsautuivat viikon aikana Koillismaan luonnossa yhdeksi perheeksi. Kaikki olivat tulleet lähinnä katsomaan, uskokaa tai älkää, lunta. Siinä sivussa tietysti revontulet, porot, sauna ja muut täkäläiset vetonaulat olivat lisänä. Vaikka paras tykky olikin varissut, ei se tuntunut haittaavan. Mitä enemmän keväisen kostea lähes metrinen hanki upotti, sen enemmän haarojaan myöten lumessa rypevien nauru raikui.
Kulttuurierojakin löytyi.
Berliinistä ja Münchenistä käsin katsottuna Kuusamon kaksi liikenneympyrää ja puolenkymmenet liikennevalot herättivät lähinnä sääliä. - No, onhan meillä kahdet liukuportaatkin, toiset tosin rikki.
Kitkan rannan tiellä Riisille mentäessä tuli auto vastaan. - Täällähän on ruuhka, Stau.
Riisitunturin naapurustoon suunniteltujen tuulipuistojen kaavailut eivät ilmeisesti hetkauttaneet vieraita. Heillä niitä on jokaisella nyppylällä. Kansallismaiseman turmelemisesta ei ole huolta.
Vaihtelevia mielipiteitä tuli vierailta saapuessamme Valtavaaran valloituksen jälkeen yläkautta Rukankylään: ”Welcome to Kitzbüchel.”
Kun selitin, että kylän alla on suuri parkkihalli, paljon parjattu ja kiivaasti verorahojen tuhlaamisena vastustettu Kuusamon kaupungin suurin yksittäinen rakennustyö, niin alppikylä sai hyväksynnän. - Niinhän meilläkin on parkkihallit hiihtokeskuksissa.
Pari lumikenkäilijää vuokrasi välineet ja jäi Rukalle laskettelemaan illaksi. - Oli loivia rinteitä, oli kohtelias kommentti. - Ihastuttava suomalainen alppikylä, tuumasi toinen löydettyään matkamuistoksi koivun visasta oikeaoppisesti veistetyn kuksan.
Rukan suurmäen nähdessään saksalaiset menestyneen mäkihyppääjäkansan ja maineikkaiden mäkiviikkojen edustajina ymmärsivät Suomen mäkihypyn alennustilan. Ja viimeiset maailmankupit pilasi lämpöaalto ja jos vielä Rukan kisat menetetään, niin komea hyppyrimäki ja stadion jäävät tyhjänpanttina seisomaan.
En maininnut mitään niistä toisista liukuportaista, ”hukkaputkesta”. Kuka siellä sitten ajelee kun kisat loppuvat. Olisiko pelastus ampumahiihdossa, tuntui avulias vieras tuumivan. - Meillä se on suurinta huutoa. No, katsotaan sitten kun päävalmentajan nimi on Mäkäräinen.
Myllykoskelta Aallokkokosken kautta Jyrävälle vaellettaessa tuli tietysti esille Kuusamon vapaat kosket ja muutama vuosikymmen sitten käyty koskisota. Miten helppo olisikaan ollut rakentaa voimalaitokset Kitkajokeen. Putouskorkeutta sata metriä. Pato tuohon ja toinen tähän, kanjoni vettä täyteen ja Kitkajärvestä, Euroopan suurimmasta lähteestä säännöstelty allas. Eikä edes mikään tekoallas.
- Onneksi voititte sodan. Kesällä tulemme koskenlaskuun.
Iivaaran rinteen vasta sataneessa lumessa oli eläimen jäljet. Arvuuttelun jälkeen päädyimme siihen, että se oli ollut näätä. Nyt tuli esille selvin kulttuuriero. Meillä näätä on merkittävä metsämiesten kunnioittama erämaiden villi pienpeto, pesärosvo, joka kiipeilee puissa ja verottaa tehokkaasti linnunpesiä.
Saksassa näätä hakeutuu parkkipaikoille Mersujen, Audien ja Bemareiden moottoritiloihin lämmittelemään. Ja siellä ne pureskelevat suurena herkkunaan autojen kumisia tulpan johtoja ja jarruletkuja.