Hyvän tekeminen voi saada alkunsa surusta, halu auttaa omasta menetyksestä. Rauha Heikkinen, 84, menetti poikansa lumivyöryonnettomuudessa Konttaisella vuonna 2000. Surutyöllä on ehtinyt olla monta muotoa. Jo muutaman vuoden ajan surusta ja palavasta halusta auttaa on syntynyt villasukkia.
Sain ensimmäisen sukkalähetyksen kaksi vuotta sitten, 25 sukkaparia, kertoo Ritva Hyytinen.
– Ystävyytemme alkoi suuresta surusta. Hän menetti poikansa, me työtoverin, lasten ystävän ja opettajan.
Sukkalähetys saapui Hyrynsalmelta Kuusamoon sopivasti niihin aikoihin, kun Kongosta saapui Kuusamoon joukko kiintiöpakolaisia, osa pelkissä sandaaleissa.
Helluntaiseurakunnassa aktiivisesti toimiva Ritva Hyytinen jakoi villasukat, lapaset ja kaulaliinat niitä kipeästi tarvinneille.
– Sen jälkeen sukkia on tullut tasaiseen tahtiin kaikkiaan arviolta vajaat 200 paria.
Ensialkuun paketeissa oli enimmäkseen miesten sukkia, nykyään myös pienitöisempiä naisten ja lasten sukkia.
Rauha Heikkinen kutoi villasukkia ensin naapureilta keräämistään langoista, mutta on jo pitkään ostanut langat omasta eläkkeestään.
Hänellä on vilpitön halu auttaa ja jakaa omastaan, sanoo Ritva Hyytinen.
– Rauha sanoo, että on nähnyt televisiosta paljon kurjuutta. Minulla on kaikkea, hän sanoo, haluan antaa niille, joilla ei ole mitään.
Ritva ja Mauno Hyytinen muuttavat ystävän surutyön konkreettiseksi hyväntekeväisyydeksi. Sen lisäksi, että sukkapareja lahjoitetaan niitä tarvitseville niillä kerätään myös rahaa lähetystyötä varten.
– Paketteja on tullut sellaista tahtia, että tässä meillä on nyt noin 70 Rauhan kutomaa kainuulaista villasukkaparia.
Ne on määrä myydä hyväntekeväisyyshintaan lauantaina vapaaehtoismessuilla Kuusamossa.
– Myynnistä saadut rahat menevät Unkarissa romanien keskuudessa lähetystyötä tekevän ystäväpariskunnan työn tukemiseen.
Romanien kurjuus on tuttua myös lahjoituksen äidille, Rauha Heikkiselle.
– Erityisesti häntä on koskettanut perhe, jossa äidillä on kymmenen lasta, isä istuu vankilassa, lapset eivät käy koulua ja talo on ränsistynyt hökkeli. Heillä on pelkkää kurjuutta.
Tarvitsetko sinä Ritva vielä niitä villasukkia, ystävä kysyy puhelimessa. Ritva Hyytinen varoittaa hyväntekijää väsyttämästä itseään.
– Pitäähän minun jotain tehdä, Rauha Heikkinen vastaa. Uusi lähestys on kuulemma kohta valmis.