Viime aikoina huoli ilmiöiden eri ääripäiden korostumisesta on ollut jatkuvasti esillä. Eikä varmasti syyttä, sillä sen verran ihmetellen maailman menoa on saanut tarkastella. Yksi jos toinenkin on kehottanut niin maallikoita kuin poliitikkojakin maltillisuuteen.
Minun tuntemistani ihmisistä hyvin harva, jos kukaan, on yhden aatteen ihminen. Sellainen, joka sulkee silmänsä ja korvansa, kun keskusteluun sujahtaa jonkin häntä ärsyttävä kommentti.
Tiuskahteleva yhden totuuden kannattaja ja ääripäätä edustava julistaja saa kiitosta selkeästä sanomastaan, mutta onko ääripäähän hakeutuminen välttämättä paras ratkaisu?
Toivon, ettei oma ajatteluni koskaan pelkistyisi niin, että alkaisin nähdä maailman mustavalkoisena. Sillä sellainen maailma ei ole.
Mielipide-eroihin ja kiistoihin törmätessäni mieleeni palaa usein eräs muisto lapsuudestani. Muisto riidasta. En myönnä olleeni kova riitelijä, mutta toki silloin tällöin tuli ajauduttua sanaharkkaan.
Ja erityisesti tämä yksi kerta on jäänyt mieleeni. Riidan aihetta en edes muista, sillä tärkeämpää oli se, miten riita päättyi.
Minua muutaman vuoden vanhempi kiistakumppani sai minut hiljaiseksi toteamalla, että asioita pitää opetella katsomaan usealta eri kantilta.
Hän sanoi, että mustan ja valkoisen lisäksi on myös harmaata. Hokemalla kylläpäs ja eipäs ei riita ratkea, sillä olemassa on aina jotakin myös siltä väliltä.
Ja sitä jotakin on syytä etsiä. Harvoin totuus löytyy kummastakaan ääripäästä.
Silti asioiden yksinkertaistaminen on jossain määrin paikallaan, sillä monimutkaisia ilmiöitä on yleensä mahdotonta esitellä kaikkine eri sävyineen. Yksinkertaistamisesta ei kuitenkaan saa seurata vääristellyn totuuden pönkittämistä tai kiihkoilua.
Maltillisuuden peräänkuuluttaminen on siis tuhoon tuomittu ajatus. Toisistaan poikkeavia vaihtoehtoja tarvitaan, sillä vain riittävän kirjavalla joukolla erilaisia ehdotuksia löydetään paras toimintatapa.
Jos kiistan tai vaikka ihan neutraalinkin asian jokaisessa ratkaisuehdotuksessa on vähän sitä ja vähän tätä, ei kenenkään aikeista saa mitään selvää.
On esitettävä selkeästi erottuva vaihtoehto, sillä haalea mössö ei vetoa keneenkään. Sen hailakan ja harmaan kahden eri ääripään välillä olevan alueen tiedostaminen on kuitenkin ehto keskustelun ja kompromissien syntymiselle.