Asuntorahoitukseen erikoistuneen Suomen Hypoteekkiyhdistyksen (Hypo) toimitusjohtaja Ari Pauna maalaili jokin aika sitten blogissaan synkän kuvan Suomen syrjäseutujen maan alle lahoavasta vesi- ja viemäriverkostosta.
Monella kunnalla on jo nyt talous tiukalla. Miten käy jatkossa, jos yhdyskuntatekniikan ydin mätänee käsiin eikä raha riitä tarvittaviin korjauksiin, Pauna kyseli kirjoituksessaan.
Talousmiehen tapaan Paunan selitys ongelmalle on tylyn yksinkertainen: liian hajautunut, verovaroin ja velaksi pidetty yhdyskuntarakenne. On jämähdetty hajauttamispolitiikan aikaan, kun pitäisi keskittää eli panostaa kaupungistumiseen.
Samaan aikaan putkiremonttipommista pelottelun kanssa Yle Uutiset kertoi Taloustutkimuksella teettämästään kyselystä, jonka mukaan joka kolmannen suomalaisen unelmakoti sijaitsee maaseudulla. Vain joka kymmenes kyselyyn vastanneista asuisi mieluiten suuren kaupungin keskustassa.
Kansan mielipide asumisesta on siis täysin toinen kuin Hypon toimitusjohtajan näkemys ihanteellisesta yhdyskuntarakenteesta.
Jos kustannustehokkain malli toteutettaisiin, se tarkoittaisi muutamaa pääasiassa eteläisessä Suomessa sijaitsevaa suurkaupunkia ja ison osan maasta jäämistä luontomatkailu- ja riistanhoitoalueeksi.
Suurkaupungeissa maaseutumaisia piirteitä on vähän. Niissä asumista voisi verrata nykyisen Helsingin keskustassa asumiseen. Kun kehitys näyttää vääjäämättä vievän kaupungistumista kohti, tulevaisuudessa lähes jokainen suomalainen asuisi ympäristössä, jossa hän ei haluaisi asua.
Viemärien kunnon ylläpito tulisi varmasti kasvukeskuksissa nykyistä halvemmaksi, mutta se mikä kunnallistekniikassa säästettäisiin, se sosiaaliongelmien kustannuksissa menetettäisiin.
Ihminen sopeutuu mihin vain, joten ennen pitkää kaupunkimainen elämäntapa muuttuisi itsestäänselvyydeksi ja maalle haikailu loppuisi. Mutta käden käänteessä se ei tapahtuisi. Joku taloustieteen professori voisi huvikseen laskea sopeutumisajan hintalapun eli sen, kuinka kauan kestäisi ennen kuin jättimäisestä asumis- ja elämäntavan muutoksesta seuraavat säästöt kompensoisivat siitä koituneet menot.
Siirtymäaika voisi olla sukupolvien pituinen.
Kaupunkiasumisen iso ongelma on asuntojen kalleus. Vuokralla asuvista suomalaisista 60 % tarvitsee asumistukea vuokran maksamiseen. Asuntojen vuokrat eivät tietenkään ole asumistukien maksimivuokraa halvempia.
Kyseessä on meikäläinen versio ikiliikkujasta. Vuokrat nousevat ja indeksiin sidottu asumistuki seuraa perässä. Asumistukien nousua seuraa vuorostaan vuokrien korotus. Ja kiinteistöfirmat korjaavat hyödyn.
Maaseudulla puute ei ole asunnoista vaan työpaikoista. Se on seurausta maa- ja metsätalouden koneistumisesta. Yksi metsätraktori hoitaa hakkuun tehokkaammin kuin kymmenen metsuria.
Perinteisten maaseudun töiden ja kaupunkeihin keskittyneen IT-alan ulkopuolelta löytyy kuitenkin muita elinkeinoja, jotka eivät ole kiinni paikkakunnan sijainnista ja koosta. Kannattaisi keskittyä niihin eikä itkeä menneen perään.
Maaseudun elävänä pitäminen on järkevämpää kuin sen hävittäminen. Se ei edes vaadi kohtuuttomia, vain elämän edellytysten säilyttämistä myös haja-asutusalueilla. Maaseudun elinkeinojen kehittämisen nykyaikaa vastaavaksi ei luulisi olevan ylivoimaisen vaikeaa. Kolmasosa suomalaisista asuisi mieluummin maalla kuin kaupungissa, ja heillä pitäisi olla siihen täysi oikeus.
Rauno Riekki Kirjoittaja on taivalkoskelainen yrittäjäja kirjallisuuden harrastaja