Kling kling. Puhelimeni ilmoittaa saapuvasta sähköpostista äänellä, jonka kuulee tavallisimmin juhlissa, kun puhumaan lupautunut henkilö kilauttaa haarukalla lasin kylkeen. Yleensä kännykkäni kilahtelee kolmesta neljään kertaa päivässä, mutta vain perjantaisin tuo äänimerkki saa minut hihkumaan riemusta.
Miksikö? Totta kai siksi, että näin kesällä saan joka perjantai sähköpostiin linkin, jonka kautta pääsen käsiksi unelmoimista opettavan Unelmakarttakirja-verkkokurssin uusimpiin sisältöihin.
Unelmoimista opettava verkkokurssi, kuulostaako huuhaalta? Entä jos kerron, että olen oikein maksanut moisesta lystistä. Joko nyt tekee mieli päivitellä sitä, millaiseen hömppään hyväuskoinen toimittaja on erehtynyt mukaan?
Päivitellä toki saa, tässä tapauksessa se on jopa hyvästä. Jo muutaman kurssiviikon aikana olen nimittäin oppinut, että mitä pöyristyttävämmältä jokin ajatus tuntuu, sitä kipeämmin ihminen tarvitsee unelmointia. Enkä nyt tarkoita mitään pikkusievää ”haluaisinpa joskus mennä lauantaisaunaan jo perjantaina” -tyyppistä pohdintaa, vaan aidosti lennokkaita kuvitelmia.
Kuten Unelmakarttakirja-kurssin tekijä Sanna Wikström sanoo: ”Joskus tekee hyvää ihan hullutella niin suuresti kuin kehtaa, osaa tai uskaltaa.” Mielikuvituksessa voikin revitellä vapaasti, sillä sitä ei kukaan näe eikä näin ollen myöskään pääse kritisoimaan.
Paitsi tietysti ihminen itse.
Rationaalinen ihmismieli on mahtava renki, mutta jos sen päästää isännöimään kaikkia elämän osa-alueita, tulee harvoin saavuttaneeksi mitään uutta. Tuskin ainakaan suurinta unelmaansa. Tai ehkä unelma täyttyy, mutta sen täyttyminen ei välttämättä tunnu siltä kuin on toivonut.
Florence Scovel Shinn kirjoittaa: ”Kun ihminen on pyytänyt maailmankaikkeudelta jotain, hänen on oltava valmis yllättymään. Kaikki saattaa vaikuttaa menevän pieleen, kun todellisuudessa kaikki sujuu aivan oikein.”
Minäkin olen lähtökohtaisesti ehdottomasti enemmän rationaalisuuteen kuin hulluttelevaan ajatteluun taipuvaista tyyppiä. Havahdun usein sanomasta itselleni: ”Lopeta haihattelu, keskity oleelliseen!”
Todellisuudessa juuri kuvitteluun ja haaveiluun keskittyminen voisi sittenkin olla monissa tilanteissa juuri se oleellisin asia.