Alakerta | Eliisa Aikkila / eliisa.aikkila@koillissanomat.fi
Suomen metsissä kasvaa vuosittain monta sataa miljoonaa kiloa marjaa. Kenties Suomen maistuvimman raaka-aineen kotimainen tarjonta kuitenkin notkahti, kun paikallisten poimijoiden tukkukauppiaille myymät marjamäärät romahtivat tälle vuosituhannelle tultaessa.
Ongelmaan löydettiin keino, kun marjanpoimijoita alettiin tuoda ulkomailta kymmenkunta vuotta sitten. Thaimaalaiset poimijat alkavatkin olla jo tuttu näky elokuisessa marjametsässä, mutta yhä edelleen jokunen huolehtii thaipoimijoiden rohmuavan suomalaisten marjat. Huoli on turha, sillä marjaa Suomen metsissä kyllä riittää: kaupallisesti Suomen metsissä kasvavasta marjasadosta hyödynnetään vain murto-osa. Ilman ulkomaalaisia poimijoita marjasato jäisi lähes kokonaan metsään.
Isompi huoli lienee suomalaisen marjastusperinteen hiipuminen.
Marjayrittäjät luonnehtivat ahkerimpia paikallisia myyntiin poimijoita 40 – 50-luvuilla syntyneiksi eläkeläisiksi. Olisi hienoa nähdä marjastusinnon siirtyvän myös nuoremmille sukupolville.
Pelkästään tien varteen hurauttamalla ja metsään marssimalla ei välttämättä kuitenkaan vielä löydä runsaimpia mättäitä. Parhaat marja-apajat saattavat usein olla hiljaista tietoa, jota kannattaisikin vaalia ajoissa. Muutoin täsmällisintä tietoa Suomen marjamaista löytää pian lähinnä Kaakkois-Aasiasta.
Metsämarjat ovat byroslavian mainetta potevassa Suomessa verovapaa, yksinkertainen tienestinlähde. Esimerkiksi kesätyötä vailla olevalle opiskelijalle lisätienestit tulevat takuulla tarpeeseen.
Itse poimitut metsämarjat saa myydä harrastelijamaisesti esimerkiksi torilla tai kaupata suoraan tukkuostajalle tai ravintolalle. Marjametsä on varsin tasapuolinen: marjastamaan saa jokamiehenoikeuksia noudattaen lähteä kuka tahansa.
Kuten todettua, marja ei poimimalla Suomen metsistä aivan heti lopu. Myös nuoremman väen kannattaa vaihtaa juoksutossut parin viikon päästä vaihtaa marjasankoon ja siirtyä harjoittamaan hyötyliikuntaa marjamättäiden ääreen.